Kiitos ja hyvästi!

Ammattinyrkkeilyyn keskittyvä keskustelufoorumi.

Valvoja: WEBMASTER

MikkoM
Prospect
Prospect
Viestit: 1661
Liittynyt: 04.10.2004 11:49
Paikkakunta: Leiden

03.01.2010 13:41

Tämä olkoon meikäläisen viimeinen viesti Suomalaisella nyrkkeilyfoorumilla. Kiitos kaikille keskustelu- ja kiistakumppaneille, monesta asiasta on saatu hyvää ajatuksenvaihtoa, vaikka älyttömään jankkaukseenkin on tullut toisinaan sorruttua - myös omalta osaltani. Olen kuitenkin aina yrittänyt pitää asiat asioina sotkematta niihin henkilökohtaisuuksia. Näin on onneksi toiminut myös suurin osa tämän foorumin käyttäjistä.

Suomalaisen nyrkkeilyn ja samalla myös tämän sivuston suosion kehityksestä on mainio merkki se, että keskustelijoiden kaarti on kasvanut ja monipuolistunut. Tämä ei ole enää lajin sisäpiiriläisten temmellyskenttä, vaan moni lajin ulkopuolinenkin osallistuu täysin fanipohjalta. Pidän tätä erittäin hyvänä asiana, ja haluan omalta osaltani kannustaa trendiä. Siksi haluankin jättää tämän foorumin ennen kaikkea innokkaille faneille - ei Futisfoorumilla tai Jatkoajallakaan liigapelaajat, valmentajat tai muut toimijat kirjoittele ainakaan omalla nimellään.

Minusta esimerkiksi nimimerkki VERIHUORMABOXING on erinomainen esimerkki siitä, miten tämän foorumin myötä tavallisen fanin nyrkkeilytuntemus voi nousta aivan uudelle tasolle. Näkisin, että esimerkiksi JayHoo on samalla tiellä. Ei meitä sisäpiiriläisiä enää tarvita heitä "opastamaan".

Omien mielipiteideni laukomisesta en kuitenkaan tohdi täysin luopua. Ne, joita ajatukseni kiinnostavat, voivat jatkossa lukea niitä Kulmassa.fi-sivustolta. Ensimmäinen sunnuntaisaarna on tässä:

http://www.kulmassa.fi/?p=4977#more-4977

Kommenttiosiossa sana on vapaa, ja siellä minut voi haasta entiseen tapaan :wink:


Kiitos ja näkemisiin kehän laidalla!

Mikko Marttinen
0 x
Twitter.com/MikkoMarttinen
JayHoo
Prospect
Prospect
Viestit: 1182
Liittynyt: 12.08.2009 11:18

03.01.2010 15:42

Minusta esimerkiksi nimimerkki VERIHUORMABOXING on erinomainen esimerkki siitä, miten tämän foorumin myötä tavallisen fanin nyrkkeilytuntemus voi nousta aivan uudelle tasolle. Näkisin, että esimerkiksi JayHoo on samalla tiellä. Ei meitä sisäpiiriläisiä enää tarvita heitä "opastamaan".
Oho, kiitoksia! Tien alussa kuitenkin vasta, kun vasta kesällä tupsahdin tänne kuin Halme pystymetsästä, ja vieläkin vähintään joka toiseen kommenttiini tulee asiantuntijoilta perusteltuja parannusehdotuksia (jotka yritän painaa mieleeni, vaikka kaikkea ei kerrasta opikaan).

Sisäpiirin opastajia tarvitaan aina, ei täältä sohvanpohjalta voi mitenkään saada totuutta vastaavaa kuvaa. Mutta eihän teidän velvollisuutenne tietenkään ole lisätä kansalaisten tietämystä, joten on täysin ymmärrettävää että rationalisoit ajankäyttöäsi.

Kiitoksia antoisista keskusteluista ja hyvää jatkoa!
0 x
Avatar
Leevi_P
Prospect
Prospect
Viestit: 2330
Liittynyt: 09.08.2008 00:28

03.01.2010 19:05

Moikka vain.

Oot ihan kova jätkä vaikka en ole tykänny kaikista artikkeleistas. :D
0 x
Avatar
juhaNA
Prospect
Prospect
Viestit: 1044
Liittynyt: 19.10.2009 22:22

03.01.2010 19:10

Harmi. Mukanasi lähtee paljon nyrkkeilytietoutta jolle olisi ollut kysyntää. Tällä palstalla on arviolta kymmenkunta aktiivista kirjoittajaa joista ns. sisäpiiriläisiä puolet. Kaiken kaikkiaan täällä kirjoittaa tuskin enempää kuin parikymmentä tyyppiä. Näin hiljaiselle forumille yhden aktiivin poistuminen on kova isku. Ikävä että lopetat enkä ollenkaan ymmärrä perustelujasi.
0 x
Avatar
Iskukone
Contender
Contender
Viestit: 3145
Liittynyt: 16.04.2008 17:55

03.01.2010 22:13

Kohta alataan puhumaan MikkoM:n come backista....ja sitten se tapahtuu, he is back! Ja kansa huutaa...
Viimeksi muokannut Iskukone, 03.01.2010 22:13. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
0 x
max power
Club Fighter
Viestit: 125
Liittynyt: 23.07.2009 16:40

03.01.2010 22:13

Mikko tulee kaipaamaan aikoja, jolloin sai väitellä vaikkapa Heleniuksen mahdollisesta menestyksestä tai ylipäätään mistään nyrkkeilyyn liittyvästä. Kyseinen kulmassa -foorumi on abot 90% vapaaottelu -foorumi, jossa on ehkä 3-4 aktiivisesti nyrkkeilystä kirjoittavaa. Tod näk huomaa muutaman viikon päästä olevansa aivan väärässä paikassa ja palaa takas äittelemään meijän kanssa...
0 x
Avatar
Petsku.J
Brawler
Viestit: 833
Liittynyt: 03.02.2008 18:08
Paikkakunta: Espoo

03.01.2010 23:58

Oisit voinut mainita meikäläisenkin viestissä. Olisin ansainnut pienet kiitokset,koska olen niin paljon opastanut sinua täällä foorumilla!
0 x
Asiallinen foorumilainen ja liberalismin kannattaja
Petsku.J
Avatar
VERIHUORMA BOXING
Champion
Champion
Viestit: 5965
Liittynyt: 19.12.2006 14:10
Paikkakunta: Hyperborea

04.01.2010 11:31

Kiitoksia keskusteluista, MikkoM. Toivottavasti et ottanut itseesi tuosta Caster Semenya-vitsistä taannoin. Tai muistakaan leukailuistani. Olisi ollut ihan hauskaa, jos Kalle olisi kirjoitellut Best-nikillä, mutta niin ei vaan selkeästi ollut. No, ei se ketään kiinnosta enää.

Tässä selkeästi perätään meikäläiseltä taas tasonnostoa. Tietämys on kasvanut foorumin myötä, mutta kirjoitan yhä paljon paskaa, silkkaa laiskuuttani. Miten päästä siitä eroon?
0 x
Masa ja Arvo Kivelä ovat nyt kavereita.
Avatar
VERIHUORMA BOXING
Champion
Champion
Viestit: 5965
Liittynyt: 19.12.2006 14:10
Paikkakunta: Hyperborea

04.01.2010 11:40

Kyllä, se on meidän vika.
0 x
Masa ja Arvo Kivelä ovat nyt kavereita.
JayHoo
Prospect
Prospect
Viestit: 1182
Liittynyt: 12.08.2009 11:18

04.01.2010 16:41

Jarmoh kirjoitti:
Miten päästä siitä eroon?
Ei mitenkään, se on sussa yhtä tiukasti kun kuppa Tukiaisessa. Itse kirjoitan paljon paskaa myös asian ohitse mutta se johtuu teistä muista käyttäjistä, en jaksa teitä.
:lol: Kokeilkaa uudelleensyntymistä, blondatkaa hiuksenne ja ostakaa turkisshortsit.
(Niin, siitä ohipaskanpuhumisesta... Se on hyvä renki mutta huono emäntä.)
0 x
Avatar
Voldye
Prospect
Prospect
Viestit: 2433
Liittynyt: 12.09.2007 19:19
Paikkakunta: Hämeenlinna

08.01.2010 18:47

Tjoo, tää on hyvä mesta mullekkin sanoo viimeiset tervehdykset. Eli joo kiitti munkin puolesta kaikille mukavista vuosista sekä keskusteluista. Nyt on tullut sellainen fiilis ettei tämä foorumi anna mulle enään mitään järkevää ja näin ollen minäkään en pysty antamaan mitään järkevää tänne päin. Parempi siis ihan ''virallisestikkin'' lopetella. Täs on jo jonkin aikaa mulla ollut tälläne pelkkä lukemisjakso päällä ja harmikseni täytyykin todeta, että järkevää keskustelua on entistäkin vähemmän ollut viime aikoina. Olen juu itsekin osallistunut moniin turhiin keskusteluihin, en sitä tietenkään kiellä. Nykyään vaan tuntuu, että foorumin yleisilme on aika hapan ja liiankin pelleilyn omainen. Ehkä se johtuu vähäisestä kirjottajamäärästä ja tällöinhän korostuu jos siellä samat kaverit jankkaa päivästä toiseen puuduttavia viestejä. Jeps, lippu korkeella ja sillee. Kiittimoi.
0 x
''be confident in your own abilities, respectfull towards youre opponent, beast in the ring, humble in victory.'' - cesare-borgia ESB
Avatar
BrocktonBlockbuster
Prospect
Prospect
Viestit: 1549
Liittynyt: 02.09.2006 21:04

08.01.2010 20:19

***** nyt jätkät oikeesti lopetatte täältä foorumilta lähtemisen! Jos muu ei auta niin aletaan vaikka puhumaan pillusta..
0 x
I'll Fuck You Till You Love Me, Faggot! - Iron Mike Tyson
Avatar
Mie
Brawler
Viestit: 938
Liittynyt: 07.04.2008 16:35
Paikkakunta: Bukarest

08.01.2010 20:49

Terve!
olen päättänyt jättää foorumille kirjoittamisen,mulla on ollut tosi pitkä jakso etten kirjoita laisinkaan
(noin 2 vuotta).saatan välillä kyllä lukea tätä...

ADios!
0 x
Na, Na, Na, NARCWEAR BABY!
Avatar
Butkus
Knockout Artist
Viestit: 1712
Liittynyt: 02.11.2009 23:00
Paikkakunta: Hämpton

08.01.2010 21:41

Morjesta,en huomannut katsoa mikä oli topic,mutta asiaan. Olen päättänyt aloittaa foorumille kirjoittamisen,tuskin mistään aiheita ohittavista tai niihin osuvista asioista. Ps. Joulu on kerran vuodessa vaan. Pss. Mosley W tko 10.
0 x
"And just like that,Shane Mosley has ANNIHILATED Antonio Margarito"
sofokles
Brawler
Viestit: 792
Liittynyt: 28.06.2008 22:59

08.01.2010 23:54

Kertoo myös suomalaisen ammattinyrkkeilyn tason laskusta. Kertoo myös siitä, että huippu vuodet suomalaisessa ammattinyrkkeilyssä ovat takana päin. Kirjoittajat vähenevät, lajin suosio hiipuu. Kun menestystä ei tule, ei kotimaisesta nyrkkeilystä kirjoittaminen kiinnosta. Ihmisten kiinnostus suomalaiseen ammattinyrkkeilyyn katoaa. Tämä oli odotettavissa. Eli kirjoittajien katoaminen on vain seuraus tason hiipumisesta.
0 x
Vastaa Viestiin