Tapaus Wäiski

Olympiatyylin nyrkkeilyyn, eli amatöörinyrkkeilyyn keskittyvä keskustelufoorumi.

Valvoja: WEBMASTER

JLT
New Kid on the Block
Viestit: 4
Liittynyt: 28.11.2013 15:41

17.12.2013 08:51

Nyrkkeilyn häpeäpilkun, turkulaisen "nyrkkeilyseuran" turun seudun nyrkkeilijöiden asioita ruoditaan taas lööpeissä. Miten on mahdollista, että yksi puheenjohtaja pystyy tuhoamaan menestyneen ja taloudellisesti voimissaan olleen seuran yhdessä vuodessa?

Turun sanomat 17.12.2013

Nyrkkeilyseuran kärhämä poikinut kaksi rikosilmoitusta

Turun Seudun Nyrkkeilijät-yhdistyksen ja sen puheenjohtajan, kaupunginvaltuutettu Olavi Mäenpään (sv) välinen
kärhämä on johtamassa käräjille. Kaksi nyrkkeilyseuran aktiivia on tehnyt Mäenpään toimista tutkintapyynnöt poliisille. Seuran sihteeri Johanna Räisänen kertoo joutuneensa Mäenpään aggressiivisen käytöksen
kohteeksi, kun hän taannoin oli poistumassa salilta. Mäenpää tunkeutui väkisin hänen autoonsa, jossa rupesi
huutamaan ja säikäytti perin pohjin kyydissä olleen 4-vuotiaan lapsen.
Toisen tutkintapyynnön on tehnyt yksi seuran ohjaajista. Mäenpää oli mennyt omin lupinensa
ohjaajan kassille ja takavarikoinut sieltä hanskat, jotka seura Räisäsen mukaan on hankkinut ohjaajille omiksi.
Mäenpää kuittaa räyhäämisväitteet täysin tuulesta temmatuiksi. – Koko tämä jupakka johtuu seuran yhden pankkitilin lakkauttamisesta viime keväänä. Muutamat henkilöt pelkäävät, että sitä ruvetaan selvittämään.
Seuran nykyinen hallitus ei siitä tutkintapyyntöä tee, mutta uusi hallitus tulee tekemään heti tammikuussa.
Mäenpää myöntää avanneensa Räisäsen auton matkustajanpuoleisen etuoven ja pyytäneensä
tätä palauttamaan ilmaispysäköintiin Logomolla oikeuttavan kortin, jonka seura oli tälle väliaikaisesti luovuttanut - ja se siitä. Toisessa tapauksessa hän otti henkilön kassin päällä olleet treenihanskat, kun henkilö ei niitä ollut suostunut useasta pyynnöistä huolimatta seuralle palauttamaan.
Syyskokous vaihtoi koko hallituksen Turun Seudun Nyrkkeilijät valitsi Olavi Mäenpään toiselle puheenjohtajakaudelle syyskokouksessaan marraskuun lopulla.
Samalla syyskokous päätti vaihtaa seuran koko hallituksen. Osa seuran jäsenistä katsoo, että Mäenpää kaappasi kokouksessa totaalisen vallan asettamalla hallitukseen itselleen mieluisia jäseniä, jotka olivat vaalikelvottomia.
Syyskokouksen päätösten purkamiseksi on siitä asti puuhattu ylimääräistä yhdistyskokousta
Olemme nyt kääntyneet asiassa aluehallintoviraston puoleen, Johanna Räisänen toteaa.
Ylimääräisen yhdistyskokouksen koollekutsumiseen tarvitaan nimittäin hallituksen kokous, ja se taas ei ole laillinen eikä päätösvaltainen, mikäli sitä ei avaa puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja. Nämä ovat kuitenkin kieltäytyneet tehtävästä. AVI voi hakemuksesta valtuuttaa ja oikeuttaa jonkun jäsenen kutsumaan yhdistyskokouksen koolle, jos yli 10 prosenttia seuran jäsenistä sitä adressilla vaatii.
– Saimme sieltä jo ennakoivan lauselman, että saamme luvan, mutta se menee tammikuulle, Räisänen kertoo.
0 x
Avatar
retku
Club Fighter
Viestit: 186
Liittynyt: 21.08.2004 16:59
Paikkakunta: Turku, Heideken

05.01.2014 22:13

Täytyy sanoa että Webmasteri on puolensa valinnut poistaessaan tällä paikalla olleen viestin.
0 x
"Missä sitä ollaan oltu"
Avatar
MiikaF
Prospect
Prospect
Viestit: 1540
Liittynyt: 02.11.2004 14:11

06.01.2014 13:05

retku kirjoitti:Täytyy sanoa että Webmasteri on puolensa valinnut poistaessaan tällä paikalla olleen viestin.
Tällä paikalla oli viesti Sillä lailla ja linkki Olavi Mäenpään poliittiseen uraan liittyvään juttuun. Olympiatyylin nyrkkeilyn kanssa sillä ei käsitykseni mukaan ollut mitään tekemistä ja siksi viesti poistettiin.
0 x
JLT
New Kid on the Block
Viestit: 4
Liittynyt: 28.11.2013 15:41

06.01.2014 17:02

Mäenpää saa jäädä yksin nyrkkeilemään seuraansa, sillä turun seudun nyrkkeilijöiden ydiporukka siirtyy uusiin puitteisiin eli mikä tärkeintä, nyrkkeily jatkuu!
http://boxing.fi/foorumi/viewtopic.php?f=12&t=15613
0 x
JaJok
New Kid on the Block
Viestit: 11
Liittynyt: 19.05.2005 23:39

03.07.2014 15:32

Hevosmiesten tietotoimisto tiedottaa:
Rahat leviäks (35000€ tilillä Olavin aloittaessa), ja seura nurin! Hyvä Olavi! Mut tämähän tais olla tarkotuskin?

Jos joku tarvii välineitä, niin voi käydä ao.nettiosoitteessa:
http://www.tori.fi/varsinais-suomi/Tayd ... ?ca=16&w=1

T:Janne
0 x
maenola
Club Fighter
Viestit: 60
Liittynyt: 30.01.2013 21:09

03.07.2014 21:51

XXXXXXXXXXXX
Viimeksi muokannut maenola, 03.07.2014 21:55. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
0 x
maenola
Club Fighter
Viestit: 60
Liittynyt: 30.01.2013 21:09

03.07.2014 21:54

JLT kirjoitti:Nyrkkeilyn häpeäpilkun, turkulaisen "nyrkkeilyseuran" turun seudun nyrkkeilijöiden asioita ruoditaan taas lööpeissä. Miten on mahdollista, että yksi puheenjohtaja pystyy tuhoamaan menestyneen ja taloudellisesti voimissaan olleen seuran yhdessä vuodessa?

Turun sanomat 17.12.2013

Nyrkkeilyseuran kärhämä poikinut kaksi rikosilmoitusta

Turun Seudun Nyrkkeilijät-yhdistyksen ja sen puheenjohtajan, kaupunginvaltuutettu Olavi Mäenpään (sv) välinen
kärhämä on johtamassa käräjille. Kaksi nyrkkeilyseuran aktiivia on tehnyt Mäenpään toimista tutkintapyynnöt poliisille. Seuran sihteeri Johanna Räisänen kertoo joutuneensa Mäenpään aggressiivisen käytöksen
kohteeksi, kun hän taannoin oli poistumassa salilta. Mäenpää tunkeutui väkisin hänen autoonsa, jossa rupesi
huutamaan ja säikäytti perin pohjin kyydissä olleen 4-vuotiaan lapsen.
Toisen tutkintapyynnön on tehnyt yksi seuran ohjaajista. Mäenpää oli mennyt omin lupinensa
ohjaajan kassille ja takavarikoinut sieltä hanskat, jotka seura Räisäsen mukaan on hankkinut ohjaajille omiksi.
Mäenpää kuittaa räyhäämisväitteet täysin tuulesta temmatuiksi. – Koko tämä jupakka johtuu seuran yhden pankkitilin lakkauttamisesta viime keväänä. Muutamat henkilöt pelkäävät, että sitä ruvetaan selvittämään.
Seuran nykyinen hallitus ei siitä tutkintapyyntöä tee, mutta uusi hallitus tulee tekemään heti tammikuussa.
Mäenpää myöntää avanneensa Räisäsen auton matkustajanpuoleisen etuoven ja pyytäneensä
tätä palauttamaan ilmaispysäköintiin Logomolla oikeuttavan kortin, jonka seura oli tälle väliaikaisesti luovuttanut - ja se siitä. Toisessa tapauksessa hän otti henkilön kassin päällä olleet treenihanskat, kun henkilö ei niitä ollut suostunut useasta pyynnöistä huolimatta seuralle palauttamaan.
Syyskokous vaihtoi koko hallituksen Turun Seudun Nyrkkeilijät valitsi Olavi Mäenpään toiselle puheenjohtajakaudelle syyskokouksessaan marraskuun lopulla.
Samalla syyskokous päätti vaihtaa seuran koko hallituksen. Osa seuran jäsenistä katsoo, että Mäenpää kaappasi kokouksessa totaalisen vallan asettamalla hallitukseen itselleen mieluisia jäseniä, jotka olivat vaalikelvottomia.
Syyskokouksen päätösten purkamiseksi on siitä asti puuhattu ylimääräistä yhdistyskokousta
Olemme nyt kääntyneet asiassa aluehallintoviraston puoleen, Johanna Räisänen toteaa.
Ylimääräisen yhdistyskokouksen koollekutsumiseen tarvitaan nimittäin hallituksen kokous, ja se taas ei ole laillinen eikä päätösvaltainen, mikäli sitä ei avaa puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja. Nämä ovat kuitenkin kieltäytyneet tehtävästä. AVI voi hakemuksesta valtuuttaa ja oikeuttaa jonkun jäsenen kutsumaan yhdistyskokouksen koolle, jos yli 10 prosenttia seuran jäsenistä sitä adressilla vaatii.
– Saimme sieltä jo ennakoivan lauselman, että saamme luvan, mutta se menee tammikuulle, Räisänen kertoo.

Kommentoin olennaisilta osin tätä "kommaripersujen" Turun Sanomille antamaa sensaatiojuttua:

1) Turun poliisi teki jo ajat sitten keväällä päätöksen olla tutkimatta Johanna Räisäsen asiakumppaneineen tekemiä rikosilmoituksia perusteella, ettei mitään rikosta edes ollut tapahtunut!
2) Niin ikään Lounais-Suomen Aluehallintovirasto jätti tutkimatta (AVI:n päätös 16.6) hakemuksen yhdistyksen ylimääräisen kokouksen koollekutsumisesta. Hakemuksen allekirjoittaneen Jari-Pekka Kaapron maksettavaksi Aluehallintovirasto määräsi 220 euroa. Maksu on ulosottokelpoinen ilman erillistä tuomiota
0 x
Avatar
retku
Club Fighter
Viestit: 186
Liittynyt: 21.08.2004 16:59
Paikkakunta: Turku, Heideken

04.07.2014 09:06

Kommaripersu onko se henkilö joka on kuulunut demareihin ja yrittänyt päästä persujen listalle eduskunta vaaleissa ?
0 x
"Missä sitä ollaan oltu"
bumba
Journeyman
Viestit: 301
Liittynyt: 23.01.2013 23:40

08.08.2014 20:53

JaJok kirjoitti:Hevosmiesten tietotoimisto tiedottaa:
Rahat leviäks (35000€ tilillä Olavin aloittaessa), ja seura nurin! Hyvä Olavi! Mut tämähän tais olla tarkotuskin?

Jos joku tarvii välineitä, niin voi käydä ao.nettiosoitteessa:
http://www.tori.fi/varsinais-suomi/Tayd ... ?ca=16&w=1

T:Janne
Hiukan olen myöhässä, mutta kysyn silti onko tavaraa edelleen jäljellä ja jos on niin mitä ja millä hinnalla? Kyseinen tori.fi ilmoitus on jo poistunut mutta ei kai se sitä tarkoita että kaikki on jo myyty.
0 x
maenola
Club Fighter
Viestit: 60
Liittynyt: 30.01.2013 21:09

13.08.2014 11:30

bumba kirjoitti:

Janne, Bumba ja kaikki muutkin nimimerkit tervetuloa Kupittaan Urheiluhalliin Turkuun 15.11 klo. 18.00 (ktso. liiton kilailukalenteri). Siellä "NURINMENNYT" Turun Seudun Nyrkkeilijät järjestää mahtavan kamppailuillan. Niinhän se on, että "ne tekee, jotka osaa"!
0 x
TaKa
Journeyman
Viestit: 456
Liittynyt: 24.01.2012 11:23

13.08.2014 16:22

maenola kirjoitti: Janne, Bumba ja kaikki muutkin nimimerkit tervetuloa Kupittaan Urheiluhalliin Turkuun 15.11 klo. 18.00 (ktso. liiton kilailukalenteri). Siellä "NURINMENNYT" Turun Seudun Nyrkkeilijät järjestää mahtavan kamppailuillan. Niinhän se on, että "ne tekee, jotka osaa"!
Kilpailuihinhan on pitänyt anoa lupa jo etukäteen, se että järjestää seuran nimissä kilpailut, ei vielä oikein todista mitään :lol:
0 x
maenola
Club Fighter
Viestit: 60
Liittynyt: 30.01.2013 21:09

14.08.2014 00:22

TaKa kirjoitti:

Otappa huomioon paikka, missä kisat järjestetään, vai luuletko kenties niiden olevan jotkut salikisat? Siinä olet oikeassa, että lupa on haettu etukäteen kuten kuuluukin, nimittäin viime viikolla.
0 x
JaJok
New Kid on the Block
Viestit: 11
Liittynyt: 19.05.2005 23:39

16.08.2014 22:49

maenola kirjoitti:
TaKa kirjoitti:
maenola kirjoitti: Janne, Bumba ja kaikki muutkin nimimerkit tervetuloa Kupittaan Urheiluhalliin Turkuun 15.11 klo. 18.00 (ktso. liiton kilailukalenteri). Siellä "NURINMENNYT" Turun Seudun Nyrkkeilijät järjestää mahtavan kamppailuillan. Niinhän se on, että "ne tekee, jotka osaa"!
Kilpailuihinhan on pitänyt anoa lupa jo etukäteen, se että järjestää seuran nimissä kilpailut, ei vielä oikein todista mitään :lol:
Otappa huomioon paikka, missä kisat järjestetään, vai luuletko kenties niiden olevan jotkut salikisat? Siinä olet oikeassa, että lupa on haettu etukäteen kuten kuuluukin, nimittäin viime viikolla.
Ja muuten "seura" lepäilee "pöytälaatikossa"? :D Eli onko seurasta käytännössä jäljellä kuin nimi?
T: Janne
0 x
maenola
Club Fighter
Viestit: 60
Liittynyt: 30.01.2013 21:09

24.08.2014 12:36

Ja muuten "seura" lepäilee "pöytälaatikossa"? Eli onko seurasta käytännössä jäljellä kuin nimi?
T: Janne

Kommentti Jannen ed. kirjoituksen kysymykseen: "Et Janne voi kuuna kullan valkeana ymmärtää ja käsittää, kuinka suuri on se "pöytälaatikko", jossa TuSN: nyrkkeilijät harjoittelevat tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin.
0 x
TaKa
Journeyman
Viestit: 456
Liittynyt: 24.01.2012 11:23

25.08.2014 09:05

Seura siis pyörii ja voi hyvin, mutta seuran kaikki harjoitteluvälineet on myyty, eikä mistään löydy tietoa uudesta harjoittelupaikasta. Kerro siis lisää tästä pöytälaatikosta, esimerkiksi osoite ja treeniajat, jotta uudetkin jäsenet voivat halutessaan tulla mukaan.
0 x
Vastaa Viestiin