SNL:n syysliittokokous 24.11

Olympiatyylin nyrkkeilyyn, eli amatöörinyrkkeilyyn keskittyvä keskustelufoorumi.

Valvoja: WEBMASTER

Zedong
New Kid on the Block
Viestit: 26
Liittynyt: 09.11.2013 19:33

23.11.2013 17:42

Pyydän mitä kohteliaammin, anteeksi kun satuin "EVP virkani puolesta" kommentoimaan Mr. Zedongin kirjoitusta.
Jos nyt viittaat tuohon nero-kommenttiin aikasemmalla sivulla, niin se koski nimerkki datsunmiestä, ei sinua.
Minä kerron oikeusarvoistani jotain. Kun oikeus on henkilön tuominnut jostain rangaistukseen. Kun henkilö on rangaistuksensa kärsinyt.= Ei häntä tulkoon enää missään muualla tuomitsevan jo kärsitystä rangaistuksesta = lusittu pois!
Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Mielestäni tuommoisella taustalla ei ole mitään asiaa liittoon - ei edes ehdolle.
Tämän sivun tarkoitus oli esitellä ehdokkaita SNL,n hallitukseen ja esittää heille vasta kysymyksiä.
Okei. mie lähin Mr. Zedongin kanssa kilpasille ja siitä olen myös saanut kuulla omalta pojaltani.
Olisit nyt oikeasti lähtenyt "kilpasille", eli perustellut kantasi ja vastannut esittämiini kysymyksiin.
Poika pyydän anteeksi kun avauduin täällä. Mutta noudatan tahtoasi. Minä en enää koskaan kommentoi tällä sivustolla olevaa asiaa. En suuntaan tai toiseen.
1. Menikö hiekkaa vaginaan? Tuo pojittelu vahvasti viestii siitä.
2. Mitä tahtoa? Mitä olen sinulta tahtonut?
Täten pyydänkin näin julkisesti että pääkäyttäjä poistaa minun profiilin tältä sivustolta.
Terv: Kohtupora.

PS:Niin kuin firman tapa on niin, kiitos ja anteeksi. :cry:
Ihan suoraan sanottuna: ***** mitä lässytystä.

http://www.youtube.com/watch?v=DksSPZTZES0
0 x
Le Tombeur
New Kid on the Block
Viestit: 10
Liittynyt: 10.05.2011 18:50

23.11.2013 18:20

NOUSKA kirjoitti:Ja vielä lainaus aiemmasta viestistäni 14.1.2013: Ainakaan Laukkaselle ei Lappeenrannasta ääniä heltiä!
Hyvä Lappeenranta!!!! Itse en ole koskaan ymmärtänyt, miksi muista seuroista annetaan ääniä TVS:n ehdokkaille. Mitä muut seurat kuvittelevat hyötyvänsä siitä, että joku aivopesty, jonka kädet ovat sidotut seuran intresseihin pääsee istumaan johtokuntaan? Vaaleista toiseen tietyt nuoleskelijat ja "satelliittiseurat" antavat äänensä heille. Seura ja sen toimijat ovat vuosikymmenet hiekoittaneet muiden tekemisiä, puukottaneet selkään yms. aina kun oma etu on niin vaatinut. Ja sitä "omaa etua" siellä kyllä osataan ajatella. Nousiaisen kirjoitus on hyvä esimerkki ja näitä vastaavia olisi niin paljon, että joku niistä voisi kirjoittaa kirjan.

Toivottavasti seurat huomena käyttävät järkeään kun äänestävät ehdokaita johtokuntaan.
0 x
TaKa
Journeyman
Viestit: 456
Liittynyt: 24.01.2012 11:23

23.11.2013 19:50

NOUSKA kirjoitti:Moro! Lähetän tässä terveisiä Lappeenrannasta K.O.Club:n puheenjohtajalta:

SNL:n syysliittokokous 24.11

Minun mielestä SNL,n hallitukseen ei pitäisi valita yhtään yli 50-vuotiasta henkilöä mikäli halutaan uudistaa Suomen nyrkkeilyä. Mitä tulee varapuheenjohtajan valintaan olisin sitä mieltä, että Timo Rannikon olisi syytä kieltäytyä kyseisestä tehtävästä ja jäädä eläkkeelle. Timo voisi kaikessa rauhassa keskittyä järjestelemään elokuussa Pärnyssä järjestettäviä nyrkkeilyväen mölkky kisoja.

Kaikki kunnia Timolle nyrkkeilyn eteen tehdystä työstä, mutta olisikohan aika heittää jo pyyhe kehään. Vanhemmiten on päässyt tuo Timon ”pelisilmä” sekä sosiaaliset taidot pahasti ruostumaan.

Myös tasapuolinen ja oikeudenmukainen kohtelu tuomareita, kilpailijoita sekä valmentajia kohtaan on ollut hyvinkin kirjavaa viime vuosina.

Hyviä eläkepäiviä Timolle toivottaa: Mika Riikonen K.O.Club Ry.

PS. Suosikkeja hallitukseen: Kodin, Nurminen, Lakso ja Vpj. Ari Korpi jos ja kun Rannikko luopuu tehtävästä :D
Paras kirjotus mitä täällä on vähään aikaan ollu. Samoin nimimerkit le Tombeur ja Zedong on puhunu täyttä asiaa. Toivottavasti sama järki alkais tarttua muuhunki nyrkkeilyporukkaan. Olis aika jo pikkuhiljaa.
0 x
mak
Club Fighter
Viestit: 61
Liittynyt: 26.08.2011 18:38

23.11.2013 21:39

Käsittämätöntä miten Rannikko jatkaa vuodesta toiseen, selväksihän on tullut hänen suosikkijärjestelmä, siihen kuuluvat perseennuolijat jotka yrittävät miellyttää Rannikkoa,
Jos olet vastaan ja ilmoitat sen hänelle niin varmasti kärsit nahoissasi, olen monta vuotta tuon preshnev speden touhuja seurannut ja miten tuo äskettäinen lääkärijupakka on vaiettu kokonaan ?
0 x
seldon71
Prospect
Prospect
Viestit: 1240
Liittynyt: 16.01.2004 12:34

23.11.2013 22:12

Ottamatta kantaa Rannikon Timon hyviin ja huonoihin puoliin, niin jatkaminen on helppoa kun kukaan ei asettunut vastaehdokkaaksi. Keskustelu on siinä mielessä asiasta täysin turhaa että ehdokasasettelu on ollut ohi jo viikon-pari...
0 x
jbc
New Kid on the Block
Viestit: 14
Liittynyt: 11.02.2010 20:53

24.11.2013 02:37

Haluan ottaa kantaa koskien K.O.Lpr viestiin Timo Rannikosta ja Nyrkkeilyliiton hallituksen jäseniin joiden pitäisi olla alle 50-vuotiaita jotta edistystä tapahtuisi.

Mielestäni iällä ja sukupuolella ei ole mitään merkitystä miten asiat liitossa hoidetaan parhaalla mahdollisella tavalla.
Liitossa on tehty jo nuorennusleikkausta puheenjohtajan ja toiminnanjohtajan vaihtumisen myötä parempaan suuntaan. Timo Rannikon työ Suomen olympianyrkkeilyn hyväksi on ollut merkittävä ja uskon että edelleen Timolla on paljon annettavaa varapuheenjohtajan virassa eikä vastaehdokasta ole. Uskon, että Nikolai Kodinilla on paljon nuorena entisenä edustusnyrkkeilijänä ja Venäjän kielen taitoisena annettavaa liiton hallituksessa, mutta tärkein asia on että kaikki liitossa ja sen hallituksessa toimivat tasapuolisesti Suomalaisen nyrkkeilyn parhaaksi tasapuolisesti. Nuoret ja ihmiset ikään katsomatta ajavat usein omaa etuaan ja jos tulosta kilpailupuolella kansainvälisesti halutaan pitää koko liiton väen puhaltaa yhteiseen hiileen hyvässä hengessä. Jos tulosta oikeasti halutaan on maamme päättäjillä tärkein asema esim. Venäjällä koko maan nyrkkeilytiimi on ammattilaisia = palkka tulee valtiolta tai kaupungilta. Tähän se tulee kuitenkin meillä tyssäämään tai talkooporukalla pitää tehdä tulosta poikkeuksellisen hyvin.

Terveisin Olavi Nihtinen
ex Joutseno Boxing Clubin pj ja ex Emilia Skrikon valmentaja
0 x
temsec
Brawler
Viestit: 588
Liittynyt: 16.02.2006 19:49

24.11.2013 11:12

Kävi kokouksessa miten kävi niin..

Huomasin ollessani jonkun asteisessa luottamustoimessa liitossa, tuossa joitain vuosia sitten,
että kun tälle foorumille kirjoitin jotain asiallista tai vaikkapa asiatonta, niin joidenkin nimimerkkien
takaa tuli henkilöitä ja kävi puraisemassa koepalan ikään kuin maistiaisiksi ja irvailemassa jotain, mielestään syvällistä.

jollei kukaan ampunut alas, tuota nimimerkin takaa tullutta uljasta ja pystypäistä saivartelijaa, niin oli kohta kimpussa(ni) lauma "rakkikoiria" retuuttamassa alkuperäistekstiä.
Sitten tämä sekarotuisten rakkikoirien joukko eksyi alkuperäisestä tekstistä ja rupesi tappelemaan keskenään.
Asiaa ja sen riekaleita retuuteltiin ja niistä tapeltiin verissä päin. Ja tietenkin vahvalla intuitiolla ja täydellisellä pieteetillä nyrkkeilystä ja sen taustatekijöistä sekä vallitsevista olosuhteista.

Huvittuneena seuraan nykyään foorumin samankaltaisuutta ja muutamia "uusia" vahvalla kompetenssilla mukaan tulleita.

Onneksi suurin osa nyrkkeilyssä oikeasti ja isosti toimijoista, ei näitä kirjoituksia millään muotoa kommentoi.
..Ja onhan se nyt hyvä että kahjoille on oma temmellyskenttä jossa voi itseään toteuttaa ja saada lapsenomaista tyydytystä kirjoituksistaan varsinkin kun pääsee joitain oikein loukkaamaan.

J. Temonen
Hullu ei huomaa ja viisas ei virko

Ps. Kun kapiset piskit ovat saaneet sanottua asiasta sanansa ja tuottaneet muille mielipahaa.. He ovat omasta mielestään voittajina selvinneet.. he menevät koloihinsa nuolemaan haavojaan ja odottavat uutta kirjoitusta/luuta jonka he pääsevät retuuttamaan ja kalvamaan.
Näin tämä taitaa olla muuallakin elämässä missa yksi kuin useampi ihminen toimii samalla foorumilla.
0 x
NOUSKA
Club Fighter
Viestit: 61
Liittynyt: 14.09.2009 05:32

24.11.2013 21:25

Sen takia Jussi mieki nyt jaksan tänne kirjoitella ku mulla ei oo enää mitään menetettävää. En toimi enää millään tavalla nyrkkeilyn parissa vaan olen siirtynyt painikuviohin(muutakuin omien lapsien kanssa).Niimpä ei pitäisi näiden kirjoitteluiden vaikuttaa kenenkään nuoren kilpauraan. Sen olen kokenut viimeisen 5 vuoden aikana kisoja kierrellessä, että muutamat tuomarit pilaavat tiettyjen seurojen junnujen kilpailuinnon. Muutenkaan lajia ei viedä eteenpäin yhdessätuumin. Liikaa omaan napaan tuijottamista! Tietysti muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Tulis vaan enempi Laineen Oskun, Korhosen Karin ja Pitkäsen Jarkon kaltaisia valmentajia ja laittaisivat hynttyyt yhteen. Tietysti Sauraman Jusaa unohtamatta. Onneksi Aminkin nykyään mukana valmentajana.(onhan muitakin, sori jos jäi mainitsematta) Harmi että maa on laaja ja Pohjoisen seurojen ja Etelän seurojen yhteistyö vähäistä tai sitä ei oo ollenkaan.No, itse kokoukseen, myöhäistä kylläkin tässä vaiheessa :) : Nikolai mun mielestä olis oikea mies viemään juniorinyrkkeilyä eteenpäin, loisi suhteita Itään ja junnuja leireilemään ja kisailemaan. (80-luvulla käytiin Leningradissa ja oli hienoja kokemuksia junnulle, ainaski tällein jälkeenpäin muistellessa) J.Temosenki edesottamukset muistan :) Hienoja paikkoja jo 50km:n päässä rajalta. No, Viipurin pää luultavasti aukeamassa Pitkäsen ja Sarsenbajevin toimesta, I hope so. Siitä 100km eteenpäin Pietaria kohti Peilijärvelle leireilemään (Kurenkov) Suosittelen. Upea treenipaikka ja Viipurissakin hieno sali mitä ilmeisesti juuri remontoidaan. Onneksi on tällä hetkellä useita lahjakkaita junnuja tulossa, enempi vaan ulkomaille skabailemaan.

Tällasta tälläkertaa :oops: Jani Nousiainen
0 x
Avatar
Kohtupora
New Kid on the Block
Viestit: 40
Liittynyt: 14.04.2011 00:17

25.11.2013 11:15

Poika pyydän anteeksi kun avauduin täällä. Mutta noudatan tahtoasi. Minä en enää koskaan kommentoi tällä sivustolla olevaa asiaa. En suuntaan tai toiseen.
1. Menikö hiekkaa vaginaan? Tuo pojittelu vahvasti viestii siitä.
2. Mitä tahtoa? Mitä olen sinulta tahtonut?

1: Vaginaan ei mennyt hiekkaa! Sillä en pyytänyt siinä viestissä sinulta Zedong anteeksi. Vaan omalta pojaltani joka jakaa sinun mielipiteesi tällä foorumilla. Poitsu kyllä tuntee isänsä Nickin vai mitä nakki., (Poika pyydän anteeksi kun avauduin täällä. Mutta noudatan tahtoasi. Minä en enää koskaan kommentoi tällä sivustolla olevaa asiaa. En suuntaan tai toiseen.) T. isäs "jottei kellekään jää epäselvää!
”Hei. Mun oli pakko kommentoida tätä. Tämä on viho viimeinen kommenttini täällä.” :!:

2: Minä en vaadi sinulta Mr. Zedong mitään tahtoa! Sillä tissiposkia ja kukkahattu tätejä on liikkeellä. :P

3: Mr. Zedong. Jos lukisit kaikki minun kirjoittamat viestit "ajatuksella" niin missään viestissä en ole antanut ääntäni tai suoranaisesti ehdottanut Olavi Mäenpäätä SNL,n hallitukseen. Olen vain "todennut" ja maininnut hänen hyvän tuomari toimintaansa nyrkkeilyn otteluissa yms. :shock:

4: Toisaalta ihmetyttää toi ns. rotuviha Mr. Zedongin kirjoituksissa. Laita Mr. Mäenpään piikkiin ”pelkästään” mutta leimaat samalla koko seuran puheenjohtajan menneisyyteen vedoten. Eli epäpäteväksi ja rasistiseksi seuraksi. Hei siinä seurassa on muitakin kuin Mr. Mäenpää (mikäli et ole huomannut). Lisäksi jos olet kisoissa käynyt niin ko, seuran ottelijoista osa on etniseltä taustaltaan muita kuin Supisuomalaista "Arjalaista (Aatun) rotua". Mäenpää muuten on nähty kisoissa mukana, joissa toimii avustajana, tuomarina yms. muillekin kuin rotuviha kirjoituksia ja omasta menneisyydestään katkeroituneille ihmisille.

PS: Tämän kommentoimiseen sain "melkein kirjallisen luvan jannulta". :?
0 x
Zedong
New Kid on the Block
Viestit: 26
Liittynyt: 09.11.2013 19:33

25.11.2013 11:43

Vaginaan ei mennyt hiekkaa! Sillä en pyytänyt siinä viestissä sinulta Zedong anteeksi. Vaan omalta pojaltani joka jakaa sinun mielipiteesi tällä foorumilla.
Aha, OK, ymmärsin sitten väärin.

Pistetään lauantai-illan ja ennen viestin kirjoittamista nautitun alkoholin piikkiin.
2: Minä en vaadi sinulta Mr. Zedong mitään tahtoa! Sillä tissiposkia ja kukkahattu tätejä on liikkeellä. :P
Niin tosiaan on; ehkä parhaiten näkyy siinä, että aletaan vetämään marttyyriviittaa päälle ja käsketään ylläpitoa poistamaan tunnus palstalta, kun ei kestä vastakkaisia mielipiteitä.
3: Mr. Zedong. Jos lukisit kaikki minun kirjoittamat viestit "ajatuksella" niin missään viestissä en ole antanut ääntäni tai suoranaisesti ehdottanut Olavi Mäenpäätä SNL,n hallitukseen. Olen vain "todennut" ja maininnut hänen hyvän tuomari toimintaansa nyrkkeilyn otteluissa yms. :shock:
Itseasiassa aloit alkuun kyseenalaistamaan Wikipediaa lähteenä - tähän paikkaan olisin kiinnostunut jo aiemmin kysytystä paremmasta ja luotettavammasta informaation- ja tiedonlähteestä - ja aloit uhkailemaan "kunnialoukkauksella" (:D), koska linkitin artikkelin Mäenpäästä, missä oli tuomiot laitettu esille - edelleen lähteiden kera.

Kannattee myös muistaa että kirjoitin viime sivulla että:
Olavin uraa nyrkkeilytuomarina ei kukaan voi, saati sitten halua vähätellä, mutta tuo siviilielämän perseily painaa vaakakupissa enemmän.
4: Toisaalta ihmetyttää toi ns. rotuviha Mr. Zedongin kirjoituksissa.
Missä kohtaa viesteistäni tämä rotuviha näkyy, ja mitä/kenen rotua kohtaan?
Laita Mr. Mäenpään piikkiin ”pelkästään” mutta leimaat samalla koko seuran puheenjohtajan menneisyyteen vedoten. Eli epäpäteväksi ja rasistiseksi seuraksi. Hei siinä seurassa on muitakin kuin Mr. Mäenpää (mikäli et ole huomannut). Lisäksi jos olet kisoissa käynyt niin ko, seuran ottelijoista osa on etniseltä taustaltaan muita kuin Supisuomalaista "Arjalaista (Aatun) rotua". Mäenpää muuten on nähty kisoissa mukana, joissa toimii avustajana, tuomarina yms. muillekin kuin rotuviha kirjoituksia ja omasta menneisyydestään katkeroituneille ihmisille.
Missä kohtaa olen:
-leimannut jotain seuraa?
-sanonut jotain seuraa epäpäteväksi ja rasistiseksi?

Jos aiot jatkaa tätä "keskustelua", suosittelen että et laita sanojani suuhuni, ja kehität hieman luetunymmärtämistä. En tiedä voiko kukaan tulkita kirjoituksiani yhtään enempään väärin.
0 x
haapis
Club Fighter
Viestit: 174
Liittynyt: 02.04.2007 17:59
Paikkakunta: Kajaani

25.11.2013 20:03

Palataanpa aiheeseen.

Nyt kun liittokokouksesta on kulunut jo vuorokausi,niin olisiko jo aika tiedottaa jotain?!
0 x
Avatar
JaniJ,Tre
Prospect
Prospect
Viestit: 1982
Liittynyt: 05.10.2004 08:37
Paikkakunta: Tampere,Pyynikki

25.11.2013 20:51

Ymmärsinkö oikein, että Laukkanen, Lakso ja Nurminen. Varapuheenjohtajana jatkaa Rannikon Timppa.
0 x
You can call me that ever you like, but don´t call me late for dinner -George Foreman
mak
Club Fighter
Viestit: 61
Liittynyt: 26.08.2011 18:38

25.11.2013 23:09

haapis kirjoitti:

Nyt kun liittokokouksesta on kulunut jo vuorokausi,niin olisiko jo aika tiedottaa jotain?!
Mitä nyt turhanpäiten tiedottelemaan, pidetään oman piirin tietona ja jatketaan vanhaan hyvään malliin.
0 x
temsec
Brawler
Viestit: 588
Liittynyt: 16.02.2006 19:49

05.01.2014 19:23

Vastaan, koska kukaan täyspäinen ei viitsi virkoa mitään..

Ei tämä todellakaan ole SNL.n virallinen vastausfoorumi.
Miksi joku itseään arvostava täysipäinen SNL.n hallituksen tai vast. jäsen tänne mitään vastaisi?

Aikoinani laitoin foorumille tietoa tekemisistäni tai tekemättä jättämisistä, mutta se ei ollut henkisen jaksamisen kannalta kovinkaan kauaskantoista. (Olin silloin jonkun asteisessa juoksupojan asemassa liitossa, omasta mielestä tärkeässä..)

Mitä JaniJ tuossa yllä on kertonut, niin jotain sen suuntaista ja Maenola ei päässyt hallitukseen vaikka laitoinkin sormet ristiin hänen puolestaan.
Kai valitut löytyy SNL.n sivuilta, luulisin?

Niin, olettaen että Mak halusi vastauksia liitolta tänne tai sinne vastuutehtäviin valituilta??

Ps. ..Aina kuuluu arvostelua miten asiat PITÄISI tehdä. Antakaa sitten valituille rakentavaa palautetta että miten ne pitäisi tehdä jos ne kerran tekevät KAIKEN väärin.. tai VIELÄ parempi, hakeutukaa itse vaikutuspaikalle ja tehkää ITSE, niin saatte haluamanne lopputuloksen. Varma veikkaukseni on, ettei suurimmasta osasta arvostelijoista kuitenkaan ole vastuun kantajiksi.

J. Temonen
Porin Ässät
Mestariainesta
0 x
Vastaa Viestiin