Mihin olet menossa, Suomen olympiatyylin nyrkkeily?

Olympiatyylin nyrkkeilyyn, eli amatöörinyrkkeilyyn keskittyvä keskustelufoorumi.

Valvoja: WEBMASTER

Vastaa Viestiin
AkI
New Kid on the Block
Viestit: 24
Liittynyt: 14.04.2009 10:20

15.11.2017 19:02

Olen ollut mukana olympiatyylin nyrkkeilyssä useita kymmeniä vuosia. Tunnen siis lajin historiaan pitkältä ajalta, enkä halua palata siihen enää.

Toimin Valkeakoskella nyrkkeilyn parissa 30 vuotta. Työasioiden takia vaihdoin paikkakuntaa eikä minun pitänyt jatkaa nyrkkeilyharrastustani, mutta, kuinka ollakaan, veri veti Toijalan Monitoimihallille ja jäin taas koukkuun. Perustin seuran, joka on nykyiseltä nimeltään Akaan Isku. Lähtökohtana oli kuntonyrkkeily, mutta myös kilpailutoiminta on ollut mukana seuran toiminnassa.

Huolenaineeni on; Mihin ollaan menossa?

Nyrkkeilyssä rahat ovat olleet aina tiukalla. Seuramme on saanut useita Suomenmestaruuksia ja osallistumisia on ollut kansainvälisissä turnauksissa, EM-, PM- ja SM- sekä kansallisissa kilpailuissa.

Nyt kahden vuoden aikana tulleet kansainvälisten kilpailujen matka- ja majoituskustannukset ovat yhden nyrkkeilijämme osalta olleet n. 10 000 €. Tätä menoa ei pieni seuramme tule enää kauaa kestämään.

Olen ollut huolissani myös olympiatyylin nyrkkeilyn tulevaisuudesta. Riveistä on kadonnut ammattinyrkkeilyn pariin runsaasti ottelijoita. Näin ei voi jatkua! Jos aikoo menestyä kansainvälisissä kilpailuissa, sinne on mentävä. Mutta jos rahat eivät riitä, niin milläs menet?

Jotain täytyy tehdä, tai Suomessa ei olympiatyylin nyrkkeilyn SM-karsintoja tarvitse kohta enää järjestää.

Nyrkkeilyliiton Syysliittokokous on 19.11.2017. Liiton johtokuntaan on taas ehdolla uusia jäseniä. Ottakaa nämä asiat vakavasti!

Terveisin
Raimo Sinkkonen
Akaan Isku
Valmentaja ilman tähtiä
0 x
tuumailija
New Kid on the Block
Viestit: 1
Liittynyt: 26.01.2018 21:59

26.01.2018 22:28

Mihin on menossa? No minäpä kerron, rehellisesti, aivan päin helv*ttiä.

Miksikö?

Johtuu hyvin pitkälti mielestäni viidestä asiasta.
1. TUL ja SVUL yhdistyminen, perustelu: Tappoi Suomen sisäisen kilpailun täysin ja käytännössä kuoletti valtiollisen tuen urheilulle. Sisäisen kilpailun häviäminen hävitti myös median mielenkiinnon lajia kohtaan.

2. Nyrkkeilyliiton toiminta, perustelu: Nyrkkeilyliitto pitää seuroja lähinnä varainhankitakeinona ja näkee, että seurat ovat liittoa varten, ei toisinpäin kuten sen kuuluisi toimia. Nyrkkeilyliitto ei näe metsää puilta. Nyrkkeilyliitto katsoo että keskitytään huippuurheiluun, kun meillä ei monien mielestä ole yhtään oikeaa huippu-urheilijaa (mielestäni Potkonen voitaisiin laskea huippu-urheilijaksi). Liiton palkatut valmentajat touhuilevat vain omiaan ja valmentajien kanssa käytävä palaute ja keskustelu on täysin nollissa. Oikea "päävalmennus" tapahtuu Mikkeli-Tampere-Helsinki akselilla, muu Suomi ei ryhmää kiinnosta. Pienet on piirit. Liiton koulutustarjonta on hyvin heikko tai lähes olematon, viikon varoitusajalla järjestetään koulutuksia johon suurella osalla ei ole mahdollisuuttakaan osallistua. Liitto maksattaa tukiurheilijoiden ja valmentajien reissut seuroilla.

3. Yhteistyö, perustelut: Sitä ei ole, paljon puhutaan ja sanotaan touhuavamme mutta oikeasti kun keskustelu päättyy tai tilaisuus loppuu niin selkään tökätään puukko, räikeästi.

4. Harrastelu, perustelut: Meidän nyrkkeilijät harrastelee ja välttelee vastuksia sekä hankalia kappailuita. Mukaanlukien ns ykkösnyrkit. Rankingit tehdään Ruskiksen skabojen mukaan ja turnauksiin ei osallistuta joko pitkien välimatkojen tai jokun muun "pätevän" syyn takia. Suomen nyrkkeilijät ja valmentajat ovat tissiposkia. Etukäteen katsotaan ketä on ilmoitettu kilpailuihin ja sen mukaan ilmoitetaan omat nyrkkeilijät ja saatetaan jättää tulematta paikalle sen kummemmin syytä kertomatta ts. pelätään häviötä. Mielestäni jos valmentaja näkee että ottelija on kilpailukunnossa ja miettii hänen ilmoittamista kilpailuihin niin hänet pitäisi ilmoittaa kilpailuihin, katsomatta ketä muita sinne vaa'alle tulee. Myös nyrkkeilijöiden pitää olla sen verran fiksuja että ymmärtää taso- ja kokemuseron salikilpailuissa, ei ole mitään mieltä että ottelija jolla on 150 ottelua tyrmää aloittelijan ensimmäisessä erässä ihan vaan sen takia että Ruskiksen ranking näyttäisi paremmalta. SALIKILPAILUT ON HARJOITUSKILPAILUT! Tästä päästään siihen että Suomessa ei ole oikeita nyrkkeilykilpailuita kuin ihan muutamat, salikilpailut yms ovat täyttä paskaa rankingien ja muiden perusteena.

5. Vanhat jäärät, perustelut: "Näin tehdään kun on ennenkin tehty"-asenne on vahva. Ei pitäisi olla. Nuoria valmentajia ei juuri ole ja jo on niin heillä on omat seurat, kaupungista riippumatta. Vanhat ukot eivät halua antaa nuorille tilaa ja vastuuta.



Mitä mieltä muut ovat?
0 x
herba
Journeyman
Viestit: 495
Liittynyt: 18.11.2008 22:31

01.02.2018 17:52

Olisi kiva tietää kuka kysyy.

Risto Heinonen
0 x
Zalupa
New Kid on the Block
Viestit: 21
Liittynyt: 28.10.2017 15:31

07.02.2018 03:08

herba kirjoitti:
01.02.2018 17:52
Olisi kiva tietää kuka kysyy.

Risto Heinonen
Onko retorinen kysymys? Ottaen huomioon että täällä kaikki tietää kaikista kaiken.

Sitten asiaan.

Nyt kun ilmeisesti hyvin todennäköisesti nyrkkeily tullaan pudottamaan Tokion olympialaisista pois suomalaisten amatöörien kannattaa mahdollisimman nopeasti heittää paita pois ja siirtyä ammattilaisiksi. Tämä kehoitus koskee ensisijaisesti Arslan Khataevia, joka on kv. luokan talentti ja jos siirtyy tarpeeksi ajoissa ammattilaiseksi, saattaa tehdä kovemman uran kuin Asikainen. Ammattilaisuuden kanssa ei kannata viivytellä ihan Lomatsenkon ja Kootan esimerkeillä.

Mitä tulee suomalaisen amatööryrkkeilyyn on se elänyt viimeiset vuodet Pitkäsen johdattamana uutta kevättä Putkosen voittaessa mitaleita MM-kisoissa, olympialaisissa ja sitten kaiken kukkuraksi EM-kisoisssa hopeata. Joskin hän ei ole ollut ainut, joka on menestynyt, sillä saavutuksia ovat myös niittäneet suomalaiset ja Suomea edustavat juniorit em. Khataev ja Viitanen.

Korpisen liitto on viimeiset vuodet vienyt Suomen nyrkkeilyliittoa kohti kaupallistumista täten siirtäessä kustannuksia seuroille liiton rahat investoiduttua valmentajien palkkoihin (päävalmentaja Pitkänen, junioreiden pv. Hukkainen, osa-aikaiset Sarsenbajev ja ilmeisesti Teuronen), mikä on kieltämättä poikenut yllä mainittua menestystä.

Silti kyseenalaistan liiton toimintaa, sillä vaikka Potkonen on nostattanut suomalaisen nyrkkeilyn kv. imagoa, mitään nyrkkeilybuumia ei ole Suomessa tapahtunut eikä tule tapahtumaan, koska suomalaiset vanhemmat eivät enää halua että heidän lapsensa harrastavat nyrkkeilyä, joka on ihan historiallisesta näkökulmasta rahvaan kansan huvia ja joka ei ole kovinkaan terve kuntoiluvaihtoehto - jos siis ajatellaan kilpanyrkkeilyä.

Olkaamme täten tyytyväisiä tähän vähäiseen iloon, joka meillä on!
0 x
Kuntoilija
New Kid on the Block
Viestit: 1
Liittynyt: 25.02.2018 00:01

25.02.2018 00:37

Alkuperäinen otsikko on raflaava, mutta hyvä. Ja todennäköisesti pelottavan oikeaan osuva. Itse olen suhteellisen uusi nyrkkeilyn saralla ja ajautunut tänne lasteni harrastuksen vuoksi. En siis tunne vanhoja tapoja enkä historiaa, saatika hiljaisia sääntöjä. Olen sen sijaan liike-elämän palveluksessa, ja erään toisen urheilulajin kautta, oppinut vuosikymmenten aikana sen, että ilman selkeitä suunnitelmia, tavoitteita ja yhteispeliä ei päästä missään eteenpäin.
Tämän mainitsemani toisen lajin parissa joudun/pääsen ramppaamaan lasteni kanssa hyvin järjestetyillä leireillä ympäri Suomea. (Ja kyseessä ei muuten sitten ole mikään iso lajiliitto.) Niitä leirejä on suhteellisen usein ja teemat vaihtelevat. Lapset oppivat, kehittyvät, innostuvat, saavat jatkuvasti uusia kavereita, esikuvia jne. Positiivinen kierre, joka vie heitä hyvinkin dynaamisesti eteenpäin. Lapseni ovat hyvin kilpailuhenkisiä ja he rakastavat nyrkkeilyä. Haluavat itse siinä kehittyä ja päästä eteenpäin. Kysyvät minulta miksi nyrkkeilyssä ole leirejä ja miksi kisoissa kaikki ovat aina hiljaa ja murjottavat omien seurojensa porukoissa. Kysvät miksi yleinen hauskuus ja iloisuus puuttuu. Hyviä kysymyksiä.

Vastauksia etsiessäni olen tutkaillut liiton sivuja. Sieltähän niitä pitäisi vastauksia löytyä. Paitsi että... Itse asiassa tuo tutkimusretki herättää vaan itsellänikin kysymyksiä. Kuten esim:
- Mikä on nyrkkeilyliiton strategia? Tai visio?
- Mikä on nyrkkeilyliiton tehtävä? Sitä tietoa en löytänyt mistään?
- Toimintasuunnitelma? Mitä ollaan tekemässä nyrkkeilyn kehittämiseksi? Mitä tehdään tänä vuonna? Mitkä ovat toiminnalliset tavoitteet seuraaville vuosille? Hakutoiminnolla ei löydy toimintasuunnitelmaa miltään vuodelta.
- Ne leirit... keväältä 2017 on YKSI leiriaiheinen viesti huhtikuulta 2017. Ja tämä on olympialaji. Ei leirejä. Aivan käsittämätöntä.
- Toimikuntia on monta mutta yhdeltäkään niistä ei löydy mitään tietoa suunnitelmista, strategioista, päätöksistä jne. Mikä on sellainen Suomen urheiluliiton alaisen lajiliiton toimikunta, joka ei julkista omaia suunnitelmiaan ja toimintasuuntiaan? Ja jos niitä on, niin miksi niistä ei kerrota? Eihän se auta jos ne on kerrottu naapurille tai kaverille. Yksinkertaisesti muotoiltuna, mitä liitto ja toimikunnat tekevät?
- Mikä on juniorinyrkkeilyn suunta? Mitä asialle tehdään? Miten se näkyy? Ja missä? Mihin se on kirjattu? Kuka siitä on vastuussa? Eikös se juuri ole Suomen nyrkkeilyn tulevaisuus?

Nämä muutamat asiat nyt nousivat tässä nopeasti mieleeni. J aika monta muutakin. Näin ulkopuolisen silmiin vaikuttaa siltä, että millekään asialle ei tehdä yhtään mitään. Ja se on aika helkkarin paha yhdistelmä. Ja kuten ketjun aikaisemmista viesteistä voi tulkita, ei nyrkkeilyn tila taida kummoinen olla. Asioiden kuntoon saattaminen ei yleensä ole kovin vaikeaa. Pitää vaan lähteä korjaamaan juttuja yksi kerrallaan. Toinen vaihtoehto on istua hiljaa kielteisellä asenteella sormi perseessä ja katsella kun hieno laji saa mäkihypyn kohtalon. Muistellaan itseksemme niitä Puikkosen kultaisia vuosia.

Sami
0 x
Luka
Club Fighter
Viestit: 136
Liittynyt: 18.01.2018 20:10

26.02.2018 21:24

Aluksi hutkitaan, sitten tutkitaan.

Tämä siis vastauksena topiikin otsikkoon!
0 x
Porttikiellon syy: persoonien "analysointi"
Vastaa Viestiin