naur1s kirjoitti: ↑09.02.2020 00:03
Eniten lopputuloksessa harmittaa Evan ottamat pääiskut ja lepakon riekkuminen katsomossa.
Mitäs tekemistä lepakolla oli lopputuloksen kanssa?
No ei tietenkään vaikutusta siihen, mutta niin kuvottava ilmestys, että itteeni oksettaa.
Voi, voi, on varmasti raskasta kaltaisellesi ihmiskunnan valioyksilölle moinen Onneksi lätkän MM-kisat on taas pian, katsomot täyttää suomalaisen miesvartalon ainutkertaisuus ja saa unohtaa, että maailmaan saattaa mahtua muutakin kuin oma peilikuva! Voimia siihen asti!
Vaikkakin tappio oli sinänsä selkeä, ei Evan esitys mielestäni kuitenkaan ollut huono. Aktiivisuutta olisi toki kaivattu ronskisti enemmän. Jos ura jää tähän, niin ainakin se päättyy kunniakkaammin kuin näillä näkymin valitettavasti vaikuttaa esim. Robbella loppuvan.
Leifhackman kirjoitti: ↑09.02.2020 13:12
Nyt oltiin vieraskehässä, jossa vastustaja oli se joka pystyi napsimaan ne helpot osumat ja jolta Wahlströmin olisi pitänyt lähteä tappelemaan ja repimään voittoa, jos sitä viimeiseen asti olisi halunnut. Mutta sitä hän ei tehnyt.
Ei ole koskaan tehnyt ja se Evan nyrkkeilyssä on aina ollut pielessä.
Eva on oikeastaan aika tyypillinen tapaus nyrkkeilijästä, jolla ei ole mitään tappajan vaistoa ja luontaista kaatoa, Kaikki on opeteltua eikä mitään tule selkäytimestä. Kovalla harjoittelulla pystyy voittamaan ne, jotka ovat selkeästi huonompia.
Mutta ikinä kehässä ei tapahdu mitään yllättävää ja matsi näyttää ennemmin treenaamiselta, kun mihinkään tilanteisiin ei mennä ns. täysillä, vaan vähän sinnepäin.
Flat Foot kirjoitti: ↑09.02.2020 08:38
Eva oli selkeästi hitaampi , jopa jaloista mitä pidettiin Evan vahvuutena.
Hieno ura kuitenkin , viime aikoina mentiin jo kehään maailman parhaiden kanssa.
Taylor matsi oli eka kunnon vastustaja
mutta Evan vyöt ei olleet siinä panoksena.
Jeffrey matsi päättyi tasan Evan ollessa promoottorin nyrkkeilijä.
Harper oli ensimmäinen kova vastustaja titteliotteluissa . Kaikki muut matsit käytiin
kotikehässä eikä oikeasti lähdetty haastamaan parhaita.
naur1s kirjoitti: ↑09.02.2020 00:03
Eniten lopputuloksessa harmittaa Evan ottamat pääiskut ja lepakon riekkuminen katsomossa.
Mitäs tekemistä lepakolla oli lopputuloksen kanssa?
No ei tietenkään vaikutusta siihen, mutta niin kuvottava ilmestys, että itteeni oksettaa.
Voi, voi, on varmasti raskasta kaltaisellesi ihmiskunnan valioyksilölle moinen Onneksi lätkän MM-kisat on taas pian, katsomot täyttää suomalaisen miesvartalon ainutkertaisuus ja saa unohtaa, että maailmaan saattaa mahtua muutakin kuin oma peilikuva! Voimia siihen asti!
Vaikkakin tappio oli sinänsä selkeä, ei Evan esitys mielestäni kuitenkaan ollut huono. Aktiivisuutta olisi toki kaivattu ronskisti enemmän. Jos ura jää tähän, niin ainakin se päättyy kunniakkaammin kuin näillä näkymin valitettavasti vaikuttaa esim. Robbella loppuvan.
Vaikka en nyt aivan ihmiskunnan valioyksilönä itseäni pidäkään, niin ei tämä oma elämä kovin raskaalta tunnu. Lähinnä ihmetyttää ja hymyilyttää sarkastinen hyökkäyksesi nimimerkkiäni kohtaan, joten voimia taidat tarvita sinä.
Flat Foot kirjoitti: ↑09.02.2020 08:38
Eva oli selkeästi hitaampi , jopa jaloista mitä pidettiin Evan vahvuutena.
Hieno ura kuitenkin , viime aikoina mentiin jo kehään maailman parhaiden kanssa.
Taylor matsi oli eka kunnon vastustaja
mutta Evan vyöt ei olleet siinä panoksena.
Jeffrey matsi päättyi tasan Evan ollessa promoottorin nyrkkeilijä.
Harper oli ensimmäinen kova vastustaja titteliotteluissa . Kaikki muut matsit käytiin
kotikehässä eikä oikeasti lähdetty haastamaan parhaita.
Huvittavaa että täällä ihmiset kertovat asioita faktoina vaikka eivät selkeästi ymmärrä nyrkkeilystä yhtään mitään. Treenatkaa ensin parikymmentä vuotta kuten Eva ja tulkaa sitten uusiksi. Arvostusta ihmiset hyvät.

Jeffrey vs Wahlström matsissa tämä 100-90 vastustajalle jeffreysille tuomaroinut pisteytysdumari ei ollut tehtäviensä tasolla…
Jeffrey matsissa yllätti vastustajan taktiikka, rohkea haastaminen, jatkuva liike, monipuoliset kombinaatiot, aktiivisuus, käytti etummaista kättä todella hyvin.
Kolmoserän jälkeen erätauolla Juvonen muistutti liiasta passiivisuudesta Evaa, ei korjautunut seuraavaan erään… pikku hiljaa Eva rupes saamaan juonenpäästä kiinni, Jeffrey jatkoi rohkealla haastamisella, kehäkulmassa muistuttivat erätauoilla jabin käyttämisessä ja tätä Jeffrey tekikin. Ehkä Evankin olisi pitänyt käyttää etummaista kättä enemmän matsissa.
Seiskaerästä lähtien Eva rupes höllentämään ja yritti imuttaa vastustajaa, oisko kehäkulmnauksessa laskeneet pisteiden riittävän voittoon. Jeffrey jatkoi rohkealla taktiikalla. Olisko sitten Evan pitänyt antaa painetta enemmän kuutoserästä lähtien vastustajalle. Joka tapauksessa matsi ei antanut aihetta tuomaroida 100-90…
Evalla on paljon teknisestä osaamista, pari esimerkkiä, kakkoserässä kohdassa 1.30-1.28 U-väistöt ja viitoserässä 0.56-0.58 nopeat U-väistöt ja näitä väistöjä nähtiin matsissa enemmänkin, vastustajan koukut viuhuivat pään ohi. Noita on reenattu varmasti kymmeniä tuhansia kertoja, ja nuo U-väistöt esimerkiksi voisi viedä vaikka nyrkkeilyn oppikirjaan. Noita voi katsoa hidastettuna, kun omista youtube-asetuksista/oikean alakulman hammasrattaasta, ottaa toistonopeudeksi 0,25-0,50.
Harper matsissa ei jalat enää toiminut, ns. käsien ja jalkojen yhteistyä tökki, ei pääsyt lyöntipaikoille kuin hetkittäin vastustajan fysiikka ja ulottuvuus oli liikaa.
Onko Juvonen oikea valmentaja Evalle? Evalla on käsittääkseni 100 % luotto omaan valmentajaan, joten tämä varmaan ratkaisee sen, että Juvonen on oikea valmentaja Evalle. https://www.iltalehti.fi/kamppailulajit ... 998f9249f7
Harper oli yksinkertaisesti liian vahva fysiikaltaan ja ulottuva, Wahlström ei olisi voittanut minkäänlaisella taktiikalla, varsinkin kun ei saanut läheskään itsestään parasta irti. Ikä, vammahistoria ja fysiikka rupeaa tökkimään. Kestävyyskuntoa ja luonnetta on, mutta jaloista ja käsistä rupeaa hidastumaan. Vammahistoria on ns. mittava ja antaa tasoitusta vastustajalle, kun ei pysty reenaamaan sillä tavalla kuin muut nuoremmat nyrkkeilijät, kuten 23-vuotias Harper. Eva on huippu-urheilija, alkaisin kuitenkin miettimään kintaiden ripustamista naulaan, kun Evalla on tuota muutakin elämää kuin nyrkkeily.
Joka tapauksessa Eva Wahström on antanut lajille paljon ja on esikuva monille.
Flat Foot kirjoitti: ↑09.02.2020 08:38
Eva oli selkeästi hitaampi , jopa jaloista mitä pidettiin Evan vahvuutena.
Hieno ura kuitenkin , viime aikoina mentiin jo kehään maailman parhaiden kanssa.
Taylor matsi oli eka kunnon vastustaja
mutta Evan vyöt ei olleet siinä panoksena.
Jeffrey matsi päättyi tasan Evan ollessa promoottorin nyrkkeilijä.
Harper oli ensimmäinen kova vastustaja titteliotteluissa . Kaikki muut matsit käytiin
kotikehässä eikä oikeasti lähdetty haastamaan parhaita.
Huvittavaa että täällä ihmiset kertovat asioita faktoina vaikka eivät selkeästi ymmärrä nyrkkeilystä yhtään mitään. Treenatkaa ensin parikymmentä vuotta kuten Eva ja tulkaa sitten uusiksi. Arvostusta ihmiset hyvät.
Arvostan Evaa niin nyrkkeilijänä kuin ihmisenäkin. Hieno pitkä ura amatöörinä ja ammattilaisena. Ymmärrän myös että on helpompi saada sponsoreita sekä myydä lippuja iltoihin jos kehässä on maailmanmestari Sen takia vastustajat valitaan huolella,. Ammattinyrkkeily on kuitenkin bisnestä
Harmi vaan, että tekniikoiden hienoudesta ei saa tyylipisteitä eikä vammahistoriasta tasoituspisteitä. Matsissa on kehässä kaksi nyrkkeilijää päivän kunnossa. Tuomioista voi pulista loputtomiin, joissain tilanteissa siitä kumpi ottelija voitti ja joissain toisissa siitä, hävisikö toinen erät 10-0, 10-1, vai 10-2. Ja kaikkea siltä ja väliltä.
Ei tässä mun mielestäni ole kukaan tainnut kirjoittaa mitään Wahlströmin arvostamisesta tai arvostamattomuudesta, vaan ainoastaan tuosta ottelusta. Eikä minun mielestäni ottelusta keskustelemista pidäkään sotkea ottelijan muuhun elämänkaareen ja henkiöhistoriaan, mihin taas ymmärtääkseni tuollainen "vaatimus arvostuksesta" kytkeytyy aika voimakkaasti. Ne ovat kaksi eri asiaa.
Katsoin matsin uudestaan, erät 1-3 oli OK nyrkkeilyä tarkkailevaa molemmilta,, suorilla Harper pystyi hallitsemaan, mutta tuli Harperille hutejakin, ei ollut targetti kohdillaan ja Eva väisti. Erässä 4 Eva osui pariin kertaan, mutta Terri napauttu neloserän tiukimmat osumat, jotka notkauttivat polvia. Erästä 4 lähtien Harper rupesi hallitsemaan noiden painavien osumien myötä, Eva sai lyötyä erissä hetkittäin hyviä osumia, mutta ei kyennyt jatkotilanteisiin, vaan Harper pystyi nakuttamaan takaisin. Eva yritti tulla lähelle ja lyödä, mutta ei riittänyt fysiikka ryskämiseen , Harper oli vahva lähellä. Meni sitten vähän seiskoskeluksi ja odotteluksi, oiskohan maitohapot jyllänneet jaloisssa ja pelote oli Harperin vastaiskut.
Jos Eva olisi ruvennyt ryskämään ja painimaan,nyrkkeilytyylinsä vastaisasti, niin Terilllä olisi ollut paukkuja vastata tähän sen verran freesiltä vaikutti matsissa .Harperin fysiikka ja ulottuvuus oli tässä matsissa liikaa. Huomasi matsissa, että jatkotilanteiden kuittaus näyttävän osuman jälkeen jäi puuttumaan Evalta, käsistä ja jaloista rupeaa hidastumaan, käsien ja jalkojen yhteistyö, vastustaja sitten kuittasi takaisin.
Ilman turhia erätaukoja, katsoin pitkät pätkät matsia 0,5-0,75 nopeudella, epäselvissä tilanteissa laitoin 0,25 toistonopeudeksi, niin saa matsin katsomiseen uuden ulottuvuuden. Jos jotain muuttaisin Evan tyylissä, niin käyttäisin etummaista kättä enemmän, terävää rentoa jabia, jolla kokeilee vastustajan suojausta, hakee etäisyyttä ja lähiottelussa jos paikoile pääsee, niin koukkukombinaatioita runkoon ja päähän, yksittäisiä voimaosumia runkoon ja leuan kärkeen, uppercutit, kuten miehissä runko-osumista esimerkiksi Anthony Crollan ja Fransisco Pateran "maksapommit".
Evalla on pistenyrkkeilijän tyyli,, ei ole mikään lähiottelussa viihtyvä ryskääjä. Eikös Pekka Mäki jossain haastattelussa maininnut, että esimerkiksi Juho Tolppola oli "pistenyrkkeilyn uhri", vuosikausia on painettu samalla sapluunalla ja sen muuttaminen ammattikehiin ei oikein jalostunut aivan täysin. Tekihän Tolppola kuitenkin aika hienon uran, vaikka tämä Lauri matsi jätti kilpeen tahran.
Upea ura takana. Kuvitteellinen hattu päästä ja kiitos Evalle sekä monista unohtumattomista kokemuksista että työstä, jonka suomalaisen nyrkkeilyn eteen teki.
Tuosta vielä Evan itsensä kirjoittama jäähyväiskirjoitus. Sai entistä enemmän mut pohtimaan, että mitenköhän paljon hänellä olisi annettavaa valmennuspuolelle, mutta totta kai pitää ymmärtää, että nyt varmaan haluaa keskittyä johonkin aivan muuhun kuin nyrkkeilyyn. Se hänelle suotakoon, on jo nyt tehnyt enemmän kuin tarpeeksi suomalaisen nyrkkeilyn eteen.