Salikilpailut Tikkurilassa Lauantaina 21.5.2022
Ylä-Tikkurilan Kipinä järjestää salikilpailut lauantaina 21. Toukokuuta. Kilpailupaikka on Tikkurilan Trio Sport Center urheilutalo Läntinen Valkoisenlähteentie 52, 01300 Vantaa.
Kutsumme kilpailuihin seuranne nyrkkeilijät, valmentajat (kulmassa 2kpl./ottelu) ja tuomarit (max.14.) Osa tuomareista voi tulla myös puoleksi tilaisuudeksi. Aamu tai iltapäivä.
Kilpailuissa otellaan alle 40- ottelua, riippuen 3min erillä oteltavien ja lyhyempi kestoisten otteluiden määrien välisestä suhteesta.
Nyrkkeilijöiden ja tuomareiden ilmoittaminen kilpailuihin päättyy Lauantaina 14. Toukokuuta (tai aiemmin jos maksimimäärä otteluita on jo sovittuna) ja tämän jälkeen sovitaan otteluparit (puhelimitse/sähköpostilla).
Kisajärjestäjä ehdottaa mahdollisia ottelupareja seuroille ja listaa sovitut otteluparit nähtäville.
Ottelulista pyritään saada julkaistua kokonaan valmiina ja ottelujärjestyksessä, viimeistään torstaina 19.Toukokuuta. Ylituomari hyväksyy otteluparit lopullisesti punnituksen jälkeen.
Kilpailuissa otellaan kaikissa sarjoissa ja kaikissa sarjoissa on myös mahdollisuus aloittelijoiden otella tekniikkasäännöin valmentajien yhteisestä toivomuksesta.
Kaikki kilpailuparit pyritään muodostamaan ennen kilpailupäivää, tavoitteena ettei kilpailupäivänä tarvitse enää tehdä ottelupareja ja että tuomarilistatkin on tehty etukäteen.
Kilpailut tullaan päättämään klo.18.30 mennessä, pitkältä tulleet ottelijat saavat matsit ensimmäisen puoliskon aikana, jotta pääsevät ajoissa kotimatkalle. Tuomareiden ennakko ilmoittaminen ottelijoiden ilmoittamisen yhteydessä.
Kilpailuissa otellaan max 30 ottelua ja etusijalle asetetaan vähän otteluita omaavat ottelijat sekä järjestävän seuran omien ottelijoiden ottelut. Kilpailuissa noudatetaan AIBA:n ja Suomen Nyrkkeilyliiton sääntöjä. Kaikilla kilpailijoilla ja toimitsijoilla tulee olla esittää kilpailupaikalla voimassaoleva lisenssi ja kilpailijoilla vakuutus.
Ottelijat voivat käyttää joko kulman väristä otteluasua tai seura-asua.
Päänsuojan tulee olla kulman väreissä.
Otteluhanskat tulevat järjestäjältä.
Käsisiteet tai ammattilaistyylinen käden teippaus molemmat ovat sallittuja.
Nyrkkeilijöiden ikäluokat 2022
Juniorit 2022
Toteutetaan syntymävuoden mukaista ikäluokittelua:
D-JUNIORIT 2010 - 2011 (11 - 12)
C-JUNIORIT 2008 - 2009 (13 - 14)
B-JUNIORIT 2006 - 2007 (15 - 16)
A-JUNIORIT 2004 - 2005 (17 - 18)
Naiset ja miehet 2022
Toteutetaan syntymävuoden mukaista ikäluokittelua:
Otellaan kaikissa juniorisarjoissa sekä aikuisten sarjoissa
Miehet ja naiset 1982 – 2003 (19 – 40
Kaikki ottelijat palkitaan. Osallistumismaksu 15 euroa maksetaan paikan päällä käteisellä tai korttimaksuna. Voi myös pyytää laskun min.10pv ennen kisoja, jolloin voi myös maksaa laskulla ja näyttää tositteen kispaikalla.
Seuroista, joista tulee tuomari, on ottelijoille osallistumismaksu vain 10e.
Aikataulu:
Kilpailupunnitus ja
Lääkärintarkastus klo.8.00- 9.30 ohjeen mukaisesti
Tuomarikokous klo.10.45
Ottelut alkavat klo.11.00
ILMOITTAUTUMISOHJE:
Ottelijaa ilmoittaessa kerro ottelijan seura, etu -ja sukunimi, ottelukokemus nyrkkeilystä ja muista lyönti/potkulajeista, ottelijan paino ja sarja jossa ottelee esim. B-juniori. Jätä samalla valmentajan yhteystieto.
Ilmoittautumiset 14.5. mennessä tänne foorumille tai:
ytkboxing@gmail.com / 050-5023 653 / Petri Kananen, seuran valmentajan yhteystietojen ja nyrkkeilijöiden ottelumäärien kera. Sopivia ottelupareja omille ottelijoille voi myös tiedustella Petriltä.
Huom!
Samassa rakennuksessa toimiva hotelli Tikkurila tarjoaa edullista majoitusta aamiaisella ja iltasaunalla. Sieltä voi myös varmasti varata itselleen aamiaisen punnituksen jälkeen.
Tiedustelut suoraan Hotelli Tikkurilasta p.0438252928
Salikilpailut Tikkurila La.21.5.2022
Valvoja: WEBMASTER
Nordic Nightmare (NNB) Porvoo ilmoittaa,
N 75kg Emilia Tallberg 0
B - j 60kg Artin Fatahpoor 2
B - j 75kg Otto Sällström 2
B - j 75kg Oliver Sällström 1
Valmentaja, Karl Helenius 040 818 6293
Elina Niskanen
Argjend Latifi (jää pois).
N 75kg Emilia Tallberg 0
B - j 60kg Artin Fatahpoor 2
B - j 75kg Otto Sällström 2
B - j 75kg Oliver Sällström 1
Valmentaja, Karl Helenius 040 818 6293
Elina Niskanen
Argjend Latifi (jää pois).
Viimeksi muokannut Jantero, 11.04.2022 13:24. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Kotkan voimailijat ilmoittaa seuraavat kilpailijat
Unto jansson A67
Otto Lundberg A67 2ottelua
Elia Juusti y86-92
Abdullah Muhammad A80 2ottelua
Elmo Ettamo C48
Nicolas Lyybec D36 1ottelu
Valmentaja Miika Vanhala 0443290185
Avustaja Markku Kärkkäinen
Unto jansson A67
Otto Lundberg A67 2ottelua
Elia Juusti y86-92
Abdullah Muhammad A80 2ottelua
Elmo Ettamo C48
Nicolas Lyybec D36 1ottelu
Valmentaja Miika Vanhala 0443290185
Avustaja Markku Kärkkäinen
Ilmoittautuneet 18.5.
D 30-33 Eemel Huusko TuJy 0-ott.
D42 Rene Marazani TuJy 0-ott.
C45 Dmytro Levchenko VaHa 0-ott.
C48 Leon Kaislama BoBo 3-ott.
C48 Karo Savijärvi 0-ott. VaHa
C51 Harri Hell 0-ott. VaHa
C57 Aleksi Takkunen RSG
C57 Salah Abdulrahim TuJy
C57 Uuno Kuusisto RSG 3-ott.
B48 Muhammed arif hamaday RSG 0-ott.
B63 Danil Survo HTN 8-ott.
B75 Aatos Kakko - 0-ott. NAJ
A57 Juho Taipale HNT
A57 Onni Melanen HNT
A63,5 Johannes Suhonen HNT
A75 Miro Berg RSG 3-ott.
TC60 Janette Vilén HUS
TC70 Sanni Vilmunen Bopa
TB52 Katerina Kapanen PBC 4-ott.
TA60 Loviisa Rima HSC 0-ott.
TA63 Ingrid Niemi HSC 0-ott.
TA70 Lotta Puustinen BoBo 2 ott.
N48 tai -50 Jasmiina Raivio HeTa
N75 Johanna Santahuhta 0-ott. PoHe
N75 Jenny Helin 1 nyrkkeily ja 4 potkunyrkkeily
M54 Sandip Panday RSG
M57 Patchara Duathaisong HSC 0-ott.
M69 Pjotr Stelmasuk HTN 1-ott.
M75 Miikka Viljanen (10v ottelu tauko, mutta +20 Junnu matsia)
M75 Rami Ilvesaho TaE 0-ott.
M75 Atte Korpela Hattula 0-ott.
M80 Jarno Sottinen Hattula 0-ott. (1-potkismatsi)
Alustavasti ehdotetut otteluparit:
(Ei ottelujärjestys)
1.D36 Miio Ristola YTK - Nicolas Lyybeck KoVo
2.C57 Leon Kakko YTK - Amos Tuomainen LoBC
3.N54 Milla Heinonen YTK - Nuppu Gillberg LoBC
4.M67 Karl Kivimurru YTK - Roope Lehtonen VuVo
5.N63 Mette Konttila LoBC - Iida Niskanen BTH
6.M67 Arttu Tervahauta VN - Juho Jämsä TuusNy
7.A71 Anton Arvonen VeNy- Otto Lundberg KoVo (2min erät)
8.N75 Emilia Tallberg NNB - Ida Kirjanov HSC
9.A67 Unto jansson KoVo - Peetu Salo FoNy
10.A80 Abdullah Muhammad KoVo -Enrike Frias RSG (2min erät)
11.B63Artin Fatahpoor NNB - Daniel Rautiainen HSC
12.B75 Otto Sällström NNB-Ossi Saastamoinen TuJy
13.A63,5 Kolia Humphreys HSC - Miika Saarinen TuJy
14.M71 Daniel Herka HSC-Eiliya Malakzadehbaroogh Hipko
15.M71 Arianit Doroci YTK -David Järv HSC
16.A63,5 Daniil Maimon HSC- Lauri Lehto Chrest
17.M86 Niko Pyhäjärvi TuJy- Toni Puuppo Crest
18.M92 Oscar Varalahti Bopa - Adem Osmanovic Crest
19.N70 Virve Vanhakoski JaNy - Lia Pukkila HeTa
20.A80 Junias Vasama BoBo- Noa Nevanperä VeNy (2min erät)
21.B66 Rasmus Kivimäki TaE- Valtteri Manninen Spartacore Fichters
22.M71 Aaro Kalke YTK - Aleksandr Samoilenko PBC
23.C63 Tuukka Häkkinen TuJy-Julius Virta KoVo
24.M71 Rashad Ismayilzada HeTa -Elias Leppänen RSG
25.M63,5 Kasper Mantere TuJy-Santeri Kemppainen VanJa
26.N70 Jenni Kiili TuJy- Venla Haapanen TaE
27.B66 Batu Celik RSG-Otto Merta spartacore
28.M75 Joni Kortetjärvi TuJy -Roni Patronen EKH
29.C48 Elmo Ettamo KoVo- Sisu Salminen TuUL
30.N66 Hilja Hamard TaE-Cassandra Franck EKH
31.A67 Otto Kivilaakso TaE -Aleksi Hautaniemi EKH
32.A+92 Tom Kruus KaNy- Ali Rubay RSG
33.TB60 Ella Mutanen JaNy - Krista Suviyö HSC
34.
35.M60 Aleksi Helkiö VanJa-Korede Lawrence spartacore
36.TA66 Miia Pääjoki LoNk- Agatha Wojtas VanJa
37.TA60 Yessica Frantsi VBT-Serwa Abdullamohifar HeTa
38.B75 Aatos Kakko NAJ - Aidan Mareta EKH
PERUUTUSPAIKKOIHIN VARASIJALLA
OLEVAT MATSIT:
*N54 Vera Nykänen EKH- Doha Alkhateb RSG
*C42 Daiman Aikioniemi RSG- Mike Parhiala JMT
*TB66 Yaren Dikilitas LoBc- Sara Sävilammi TaE
*M67 Osansuu Nute RSG-Ismail Umar chrest

Viimeksi muokannut PeteK, 19.05.2022 21:29. Yhteensä muokattu 121 kertaa.
Ringside Gym ilmoittaa:
N54 Doha Alkhateb (2ot)
Y54 Sandip Panday
Y67 Osansuu Nute
Y67 Elias Leppänen (0ot)
Y82 Enrike Frias (0 ot)
Y92+ Guntis Ritenieks (0ot)
C42 Daiman Aikioniemi
C57 Aleksi Takkunen
C57 Uuno Kuusisto 3
B63 Batu Celik 4
B48 Muhammed arif hamaday (0ot)
A75 Miro Berg 3
A92+ Ali Rubay
Tuomari:
Heikki Pöyhönen
Lisätiedot:
Päävalmentaja
Rami kasim
0440406645
N54 Doha Alkhateb (2ot)
Y54 Sandip Panday
Y67 Osansuu Nute
Y67 Elias Leppänen (0ot)
Y82 Enrike Frias (0 ot)
Y92+ Guntis Ritenieks (0ot)
C42 Daiman Aikioniemi
C57 Aleksi Takkunen
C57 Uuno Kuusisto 3
B63 Batu Celik 4
B48 Muhammed arif hamaday (0ot)
A75 Miro Berg 3
A92+ Ali Rubay
Tuomari:
Heikki Pöyhönen
Lisätiedot:
Päävalmentaja
Rami kasim
0440406645
-
- New Kid on the Block
- Viestit: 2
- Liittynyt: 24.03.2022 11:42
Boxing paja
M92 kg Oscar Varalahti 0 ottelua
Avustajat: Marko Varalahti ja Jari Pehkonen 0504628304
M92 kg Oscar Varalahti 0 ottelua
Avustajat: Marko Varalahti ja Jari Pehkonen 0504628304
Lohjan boxing club ilmoittaa seuraavat:
N60-63 Mette Konttila (1-ottelu)
Tb66 Yaren Dikilitas (2-ottelua)
C60 Amos Tuomainen (0-ottelua)
Y75 Miikka Viljanen (10v ottelu tauko, mutta +20 Junnu matsia)
(N54 Nuppu Gillberg varmistuu toivottavasti ensi viikolla pääseekö armeijan harmaista ottelemaan.)
Valmentaja
Sami Korpinen
0503366096

Espoon Kehähait:
C-60 Jonathan Kolehmainen (4)
B-60 Yasen Ahmed (9)
A-67 Aleksi Hautaniemi (0)
A-75 Aidan Mareta (0)
N-52 Veera Nykänen (2 + muita lajeja)
N-57 Tiia-Mari Rantakylä
N-63 Cassandra Franck (0 nyrkkeilyssä, 7 potkunyrkkeilyssä)
N-63 Tiia Lahti (1)
Y-75 Roni Patronen (1)
Y+92 Pasi Räsänen (3)
Lista täydentyy.
Petteri Maunu
040 757 1191

Viimeksi muokannut pmaunu, 16.05.2022 13:58. Yhteensä muokattu 8 kertaa.
M67 Juho Jämsä TuusNY 7ott
Viimeksi muokannut vesa.k, 07.04.2022 18:18. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
- New Kid on the Block
- Viestit: 15
- Liittynyt: 21.10.2021 21:49
Spartacore Fighters ilmoittaa
Ottelijat:
Otto Merta B 63 (nyrkkeily 1) potkunyrkkeily (8)
Valtteri Manninen B 66 (0)
Jenny Helin N 75 (1 nyrkkeily ja 4 potkunyrkkeily)
Korede Lawrence M 60 (1 nyrkkeily) potkunyrkkeily (72)
Korede Lawrence
2 X valmentaja tulee
P. 0449378624

Viimeksi muokannut Spartacoach, 10.04.2022 21:12. Yhteensä muokattu 1 kertaa.