|
Steel Ring –tallin kuulumisia |
Oululaisen Steel Ring –ammattinyrkkeilytallin edustajat hikoilivat lauantaina 27.3 harjoituksissa Oulun Tarmon salilla kuopiolaisvalmentaja Yrjö Kosusen valvovan silmän alla. Paikalla olivat tallin kaikki nyrkkeilijät; Markus Huhtala, Sami Tikkinen, Petri Männikkö ja Lea Houtsonen, sekä useita olympiatyylin nyrkkeilyn edustajia. Muiden muassa tuoreet Suomen mestarit, vaasalaislähtöinen Lasse Käkelä-Petäys ja Reisjärven edustaja Jaakko Myllylä treenasivat joukon mukana. Harjoitusten lomassa ehdin vaihtaa muutaman sanan kaikkien ammattilaisten kanssa.
 | Kuvassa vasemmalta: Yrjö Kosunen, Markku Pirinen, Seppo Elsilä, Petri Männikkö ja Pekka Parkkila.
Tallin ykkösiskijä, keskisarjan kovaiskuinen lupaus Markus Huhtala kertoi, että hän oli harjoitussalilla ensimmäistä kertaa sitten joulukuun. Hän oli pitänyt lähes kokonaan taukoa harjoittelusta kolmen kuukauden ajan, tosin kuntosalilla hän oli ehtinyt töidensä lomassa käydä. Hänen painonsa oli harjoittelutauon aikana kohonnut noin 77 kiloon, joskin silmämääräisesti arvioiden Huhtalan keho vaikutti edelleen hyvin treenatulta. Huhtala kommentoi harjoitusrupeaman jälkeen, että tauon vaikutukset huomaa selvästi ja että hänen kuntonsa on tällä hetkellä kaukana ottelutasosta. Iskujen takana tuntui kuitenkin Huhtalan mukaan olevan edelleen voimaa. Painostaan Huhtala totesi, että tulevaisuudessa hän saattaa vaihtaa painoluokkaa ylemmän keskisarjan puolelle, mikäli painonpudotus käy liian hankalaksi.
Huhtala nähtäneen seuraavan kerran kehässä joskus tulevana syksynä. Hänen kohdallaan on jo esiintynyt spekulaatioita saman sarjan muiden suomalaisiskijöiden, Amin Asikaisen ja Kai Kauramäen, kohtaamisesta, mutta näihin otteluihin Huhtala ei erityisemmin tähyä. Hänen mielestään suomalaisnyrkkeilijöiden ei kannata alkaa eliminoida liiaksi toisiaan, vaan vastustajia voidaan yhtä hyvin tuoda myös ulkomailta. Tämänhetkisessä kunnossaan hän ei olisi niin koviin otteluihin halukas lähtemäänkään, mutta jos haaste myöhemmin tulisi, hän ei suoralta kädeltä kieltäytyisikään. Ottelumahdollisuuksista Huhtala totesi, että niitä on Suomessa valitettavan vähän, mikä pitää nyrkkeilijöiden näkökulmasta varmastikin paikkansa. Hän kertoi kuitenkin myös, että hänellä ei ole aikomusta sitoutua samankaltaiseen sopimukseen kuin minkä Asikainen vastikään allekirjoitti, vaan hän haluaa säilyttää uransa jatkon mahdollisimman pitkälle omissa käsissään.
Huhtala totesi myös, että amatöörien ja ammattilaisten välinen suhde ei ole Suomessa kitkaton. Ammattilaisten suuntaan esiintyy hänen mukaansa kateutta. Arvostelijoita Huhtala kehotti itse kokeilemaan, miten helppoa tai vaikeaa ammattilaisena otteleminen todella on. Tienestit ovat Suomen mittakaavassa kuitenkin vielä hyvin vähäisiä, ja ottelukunnossa pysyttely vaatii niin paljon työtä, että sitä on tehtävä sekä muiden töiden että myös siviilielämän kustannuksella.
Harjoitussalilla oli paikalla myös kevyen raskaansarjan rovaniemeläisiskijä Petri Männikkö, mutta hän seuraili harjoituksia tällä kertaa siviilivaatetuksessa. Syynä tähän oli sitkeä sairaus, joka on vaivannut Männikköä aina helmikuussa Rovaniemellä suoritetusta ammattilaisdebyytistä saakka. Männikkö kertoi potevansa flunssaa sekä mahdollisesti keuhkoputken tulehdusta, johon Steel Ringin puuhamies ja toisessa ammatissaan lääketieteen tohtorina työskentelevä Markku Pirinen antoi hänelle lääkkeeksi antibiootteja. Männikön kertoman mukaan sairaus vaikutti kerran jo menevän ohi, mutta se palasi takaisin ja on estänyt hänen harjoittelemisensa miltei kokonaan. Taudin aiheuttaman pakkolevon vuoksi myös Vantaalle ensi kuuksi kaavailtu P3-tallin järjestämä ottelu jää hänen osaltaan väliin, sillä vajaakuntoisena hän ei halua kehään kavuta. Muiden tapaan Männikkökin toivoi pääsevänsä tositoimiin taas mahdollisimman pian, seuraavan kerran hänet nähtäneen kehässä ensi syksynä.
Männikön sijasta Vantaalla kehään nousee oululainen Sami Tikkinen. Kevyessä raskassarjassa viime syksynä debytoinut nuorukainen kertoi painavansa nykyisin noin 93 kiloa, mikä käytännössä merkitsee sitä, että tulevaisuudessa hän siirtyy ottelemaan raskaimpaan painoluokkaan. Tikkinen kertoi saaneensa harjoitella terveenä, vaikka hän joutuikin harjoitusten päätteeksi hautomaan oikeaa kyynärpäätään jääpussilla. Yleensä ottaen Tikkinen arvioi harjoittelunsa sujuneen kohtuullisen hyvin. Hän kertoi, että hänen hapenottokykynsä oli kehittynyt selkeästi, mutta lihaskunnollinen puoli vaati vielä harjoittelua. Tikkinen tuumasi myös, että lisääntyneen painon huomaa kehässä kömpelyytenä, mutta toisaalta iskujen takana tuntui olevan nyt myös enemmän ruutia kuin aiemmin. Vielä lauantaina Tikkinen ei osannut sanoa varmasti, tulisiko hän ottelemaan seuraavan kerran jo huhtikuussa. Hän totesi kuitenkin, että tästä lähtien hän ei halua nousta kehään puoliksi valmistautuneena kuten edellisellä kerralla Oulussa tapahtui. Lisäksi Tikkinen toivoi saavansa alle myös yhden kovemman harjoitusottelun ennen seuraavaa kehäesiintymistä, jotta hän pääsisi kokeilemaan, miten kunto riittää täysiaikaiseen ammattilaiskamppailuun.
 | Miesjoukossa sparrausta suoritti myös kuopiolainen höyhensarjan naisnyrkkeilijä Lea Houtsonen. Amatööripuolella erittäin pitkän uran luonut kuopiolainen kertoi siirtyneensä ammattilaiskehiin, kun tuli säädösten mukaan liian vanhaksi olympiatyylin nyrkkeilyyn. Harjoitusten lomassa erään aikakausilehden artikkelia varten poseerannut Houtsonen kertoi, että hänellä ei ole vielä mitään tietoa seuraavasta mahdollisesta ottelusta. Hän kertoi kuitenkin harjoitelleensa jatkuvasti, ja myös hän vaikutti olevan hyvässä kunnossa. Naispuolisia harjoitusvastustajia hänelle ei kertomansa mukaan juurikaan tunnu löytyvän, sillä lajin harrastajia on Suomessa melko vähän ja useat heistä ovat lisäksi turhan pienikokoisia kokeneelle Houtsoselle.
Janne Romppainen, kuvat: Steel Ring Promotions
|