|
Olympiatyylin nyrkkeily
30.4
MIKSI SUOMI EI SAAVUTTANUT OLYMPIAPAIKKAA?
Nyt pieleen menneiden olympiakarsintojen jälkeen on aika miettiä että mikä olympiapaikan hankinnassa meni pieleen. Tehdyistä virheistä tulisi ottaa oppia ja näin varmistaa että ainakaan samoja virheitä ei tehtäisi jatkossa. BOXING.FI kysyi usealta nyrkkeilyn asiantuntijalta kysymystä: Miksi Suomi ei saavuttanut Olympiapaikkaa? -Mikä meni pieleen?
Vastauksensa kysymykseen antoivat Pekka Kuusela, Matti Hietanen, Esa Hukkanen, Osmo Laine, Kalle Helenius, Aki Sipilä ja Markku Pirinen.
Lue kattava artikkeli!
Miika Forsström
Olympiatyylin nyrkkeily
30.4
EVA WAHLSTRÖM KAATOI KIINATTARENSA
Suomen nykynyrkkeilyn voima lepää naisten käsissä. Miesten saldo on tänä talvena ollut ennätyssurkea. Viime vuoden ainoa arvokisamitalisti oli Kankaanpään Terhi Lukka. Nyt torstai-iltana Suomen nyrkkeilymenestystä jatkoi Loviisan Riennon Eva Wahlström.
Naisten tämän kauden ainoan arvokisan, Maailman Cupin kehässä Norjan Tönsbergissä suomalainen kukisti murskaavasti Kiinan mestarin. Hai-Yan Xiang kaatui peräti 5-22 lukemin.
Kiinatar kävi armotta päälle koko ottelun alkupuoliskon. Eva sai Ruotsin päävalmentajalta Erik Bredleriltä hyvät ohjeet ja löi vastaan oikean suoran perään täydellä voimalla vasemman yläkoukun. Se osui ja upposi ja tyrmäysvoittokin oli lähellä. Kiinatar horjui pahasti aina ennen pelastavaa kongia.
Eva kehui erätauoilla saamiaan ohjeita ja väitti jopa ensi kerran ymmärtäneensä valmentajan höpinät. Yhteinen kieli oli vahva valtti.
Seuraavaksi Eva odotti kohtaavansa Kreikan vasenkätisen MM-kakkosen Areti Mastrodoukan, mutta tämäpä hävisikin toiselle vasurille, Turkin Gülsüm Tatarin. Tataari takoi 12-5 voiton kreikkalaisesta.
Eva ehti vilkuilla Tataria vain hetken, mutta totesi toki tyylin. Tatarin tuulimylly pyörii lähiotteluun kuten muutkin Turkin 'tappelijat'.
Voitto oli Evalle arvokas, sillä se tuli uran sadannessa ottelussa. Eva siirtyi siten ihan omalle sataluvulleen ottelujen määrän suhteen. Turnausjärjestelyjä Eva kehui mahtaviksi. Joukkueet asuvat luxushotellissa, jossa on upeat harjoitussalit, uimalat yms. Myös ottelut käydään samassa hotellissa. Kisatunnelmakin on hieno, sillä mukana on suuri joukko maailman parhaita naisia ja Evallekin ennestään tuttuja nyrkkeilijöitä.
Kurjaa, ettei Suomi pystynyt satsaamaan Maailman Cupiin muitakin naisiamme ja huoltojoukkoa.
Pekka Kuusela
Olympiatyylin nyrkkeily
28.4
WAHLSTRÖM KOHTAA KIINAN MESTARINNAN
Norjan Tönsbergissä alkoi keskiviikkona naisten tämän kauden ainoa arvokisa eli Maailman Cup. Vaa?alle nousi 68 naista 16 maasta. Suomen ainoa edustaja on Loviisaa edustava Eva Wahlström.
Sarjassa 60 kiloa Eva kohtaa torstai-iltana Kiinan tämän vuoden mestarin Hai-Yan Xiangin, jota ei ole aiemmin nähty sen paremmin MM-kisoissa kuin Aasian erilaisissa mestaruusturnauksissakaan. Kiinassahan riittää valinnanvaraa, jopa naisten nyrkkeilyssä.
Eva on yksin matkassa, mikä on ikävä asia moneltakin kannalta. Nyt Eva joutuu huolehtimaan itse myös normaalisti valmentajalle jätettävät asiat. Edes varusteille ei kisapaikalla ole vartijaa, joten kännykkäkin on pidettävä hotellihuoneessa. Onneksi Ruotsin valmentaja sentään huoltaa kehäkulmalla.
Aamun lääkärintarkastus ja punnitus menivät hyvin. Arpaa Eva piti kovana. Kiinatar on takuulla kova. Kiinahan sai MM-kultaakin viimeksi Turkissa.
Jos Eva voittaa, on seuraavalla kierroksella vastassa joko Kreikan tai Turkin nainen, hekin kovia molemmat. Kreikan vasuria Areti Mastrodoukaa Eva pitää kaksikosta suosikkina. Viime vuoden EM-kisoissa Eva hävisi kreikkalaiselle 3-10 ja onhan Areti jo MM-hopeisti ja EM-pronssinainen.
Toisessa lohkossa lyö mm. Evalle PM-kisoissa hävinnyt Tanskan Dijana Vucelic ja Intian Asha N. Rani.
Pekka Kuusela
Olympiatyylin nyrkkeily
28.4
WAHLSTRÖM ISKEE JUHLAOTTELUNSA NORJASSA
Maailman kokenein naisnyrkkeilijä Eva Wahlström ottelee tänään alkaneessa maailman cupissa Norjassa uransa 100:nen ottelun. Evan seuraava päätavoite on lokakuussa Italiassa iskettävissä naisten EM-kisoissa.
Pekka Kuusela, Miika Forsström
Ammattinyrkkeily
27.4
KLITSCHKON POMMITUS UUVUTTI SANDERSIN
Ukrainan Vitaly Klitschkon (kuvassa oikealla) ja Etelä-Afrikan Corrie Sandersin välisestä WBC-liiton raskaansarjan MM-otteluista odotettiin kovaa taistelua, ja sellainen Las Vegasin kehässä myös nähtiin. Illan gladiaattorit iskivät verisesti yhteen lähes täydet kahdeksan erää ja järjestivät katsomolle nähtävää koko rahan edestä.
Voitto vankensi Klitschkon asemaa raskaansarjan huipulla entisestään. Yhdysvaltalaisen tv-kanava HBO:n kyselyn mukaan ukrainalainen on nyrkkeily-yleisön suuren enemmistön mielestä raskaansarjan ’oikea’ maailmanmestari.
Lue artikkeli!
Janne Romppainen
Nyrkkeily
27.4
JAN NYHOLM TAISTELI AMATÖÖRINÄ
Oli ihan kiva lukea tuo positiivinen juttu elämänsä hyvin hoitaneesta Jan Nyholmista. Näillä palstoilla ammattilaisuus saa paljon huomiota, mutta Jankan mielipidehän ratkaisee. Vaikkeivät kaikki paidattomat sankarimme myönnäkään, on heidän amatööriaikansa kuitenkin ollut sitä hurmoksellista kehittymisen ja nousun aikaa. Ammattilaisottelut ovat sitten sellaisia hiipuvan saunan jälkilöylyjä.
Sivusta seuranneena lisäisin Nyholmin tarinaan pari muistikuvaa Jankan amatöörivuosilta eli 80-luvulta. Espoon ja HeNy:n jälkeen Jankka edusti TVS:n värejä paidan riisumiseen asti. Tuolta TVS:n ajalta ovat varmasti miehen kovimmat kansainväliset ottelut niin Itä_Euroopan turnauksista kuin USA:stakin.
Yksi hauska tapaus oli taannoin käyty ammattilaisten MM-ottelu. Risto Meronen selosti sitä jollakin TV-kanavalla. Neuvostoliiton korealaisen Konstantin Tziun päävalmentajanammekin toiminut Ripa tunsi hyvin. Tziu puolusti titteliään, mutta hävisi hurjan ottelun lopulta tyrmäyksellä.
Ripa ei tuota tyrmääjää ja siis uutta maailmanmestaria tuntenut. USA:n kaveri oli nimeltään Vernon Phillips ja kotikaupunki Albany New Yorkin osavaltiossa.
Pyysin Ripaa kysymään asiaa Jan Nyholmilta, joka oli tutustunut Phillipsiin perin tarkasti. Jankka kohtasi amerikkalaisen TVS:n kisamatkalla Syracusen kehässä ihan Albanyn vieressä. Tuolloin Jankka voitti kaksi kolmeminuuttista, mutta kolmas erä oli jo tuskia täynnä. Vernonin kiri oli hurja eikä väsyneen Nyholmin nopeudesta enää ollut tietoakaan. Silloin Jankka näytti olevansa myös suuri taistelija ja sisulla mies piti johtonsa 2-1 voittoon. Jankka on siis yksi niitä harvoja suomalaisia, joka on voittanut tulevan maailmanmestarin.
Toinen hauska muisto Jankasta on SNL:n mestaruuskisojen finaaliottelusta Valkeakoskella. Vastassa oli toinen HeNy:n ja ennen kaikkea Paul Martensonin kasvatti Jose Tuominen. Ottelu oli niin hurja lyöntikilpailu, että Aamulehden valokuvaajan ottamista 64 kuvasta vain yksi onnistui. Siinä Jankka ja Jose odottavat tuomarin nostavan voittajan käden ylös. Samaisen parin taisto kruunasi kerran Tammer-turnauksessakin yhden tilaisuuden.
Lue myös Jan Nyholmin haastattelu!
Pekka Kuusela
Olympiatyylin nyrkkeily
27.4
TULOKSET TARMON MATSEISTA
Oulussa iskettiin lauantaina kansalliset ”Tarmon matsit”. Tapahtumassa iskettiin yhteensä 13 ottelua, joista 11 oli junioriotteluita. Tasokkaimmassa ottelussa Kokkolan lupaava Sampo Aunio iski keskeytysvoiton Kiimingin Jani Koivistosta.
Katso tulokset!
Olympiatyylin nyrkkeily
26.4
GÖTEBORGIN OLYMPIAPAIKAT ATEENAAN
Finaalien tulokset ja siten myös paikka Ateenaan: (voittaja ensin)
51 kg Igor Samoilenco MLD - Fuad Aslanov AZE RSCO 3. 57 kg Viorel Simion ROM - Sedat Tasci TUR 46-30
64 kg Ionut Gheorghe ROM - Boris Georgiev BUL RSCI 1. *Georgiev venäytti nilkkansa ja lopetti ottelun siihen.
75 kg Karoly Balzsay HUN - Sedat Ustuner TUR WO *Ustunerin syytä en tiedä, miksi ei otellut. Näytti terveeltä, mutta oli tyytyväinen näköjään paikkansa saavuttamiseen eikä halunnut otella turnausvoitosta.
91 kg Kubrat Pulev BUL - Andreas Gustavsson SWE 34-25 *Tästä ottelusta pääsee ilmeisesti korkeintaan voittaja, koska 7 paikkaa on kahdeksasta mennyt. Kreikka ottanee 91 kg yhden paikan olympialaisten järjestäjänä.
Suomen päävalmentaja Esa Hukkanen (kuvassa) raportoi Göteborgista
Semifinaaleissa kärsi mielestäni ainakin Italian Vincenzo Picardi kyseenalisen tappion azeria vastaan. Tuomareina oli finaaleihin valittu itäblokin enemmistö.
Lähde: Esa Hukkanen
Olympiatyylin nyrkkeily
26.4
SUOMALAISET ISKIVAT MENESTYKSELLÄ VIROSSA
Suomalaisnyrkkeilijät iskivät 12 sarjavoittoa perinteisessä Olympiakinnas-turnauksessa, joka käytiin Viron Tarttossa 24.-25.4 Turnauksessa oli mukana kaikkiaan 125 nyrkkeilijää viidestä maasta, Viro, Latvia, Liettua, Kanada ja Suomi.
Katso tulokset!
Lähde: Mikko Karlsson
Olympiatyylin nyrkkeily
26.4
MIKA LAAKSO KOVASSA KUNNOSSA
Tapanilan Erän noin 70-kiloinen Mika Laakso osoitti kovaa peruskuntoa TVS:n kisoissa Tampereella. Alussa Laakso oli todellisissa vaikeuksissa Tammer-hopeisti Tatu Erkkilän kovien suorien osuessa. Lopussa väsyi alipainoinen Erkkilä ja Laakso kiri aktiivisesti 3-0 voittoon.
TVS:n kisoissa oli mukana 35 nyrkkeilijää 8 seurasta. Isäntäseura TVS:n värejä edusti 15 nyrkkeilijää. Lahden Laaki oli mukana 6 ja Tampereen Nyrkkeilijät 5 nyrkkeilijän voimin. Miesten ja yhden naisten ottelun lisäksi käytiin junioriotteluja.
Katso tulokset!
Pekka Kuusela
Ammattinyrkkeily
23.4
TOLPPOLA ISKI VAKUUTTAVASTI VANTAALLA
Juho Tolppola antoi virolaiselle Leonti ”Showman” Voronchukille pahan selkäsaunan kotikaupungissaan Vantaalla. Huippukokenut ja liukas Voronchuk otti suomalaisen hurjimmatkin tällit vastaan hymyillen ja selvisi täydet 8-erää pystyssä. ”Täystuho” Tolppola voitti kaikkien tuomarien papereissa kaikki erät ja tuomaripisteet olivat siis 80-72.
Tolppola nyrkkeili upeasti kaksi avauserää ja näyttikin siltä, että ottelu ei tulisi kestämään täyttä aikaa. Kolmennessa erässä Tolppola lähti liikaa hakemaan tyrmäystä ja ottelu hieman puuroitui. Keskierissä Tolppola otteli jälleen mainosti ja virolainen sai vastaanottaa kovia iskuja. Etenkin Tolppolan takimmainen suora löysi jatkuvasti tiensä perille.
Voronchuk ei todellakaan tullut hakemaan helppoja rahoja vaan taisteli mainiosti loppuun saakka. Liukas virolainen tarjosikin Juholle hyvää oppia jatkoa ajattellen. Nyt Tolppolan lista ammattilaisena on 8-0 (4 tyrmäystä) ja hän ehdottomasti valmis ottamaan kohtaamaan yhä kovempia pugillisteja.
Miika Forsström
Ammattinyrkkeily
23.4
”MACHOMAN” ALLAN GRÖNFORS LÖI KYMMENEN VOITTONSA
Kankaapääläinen Allan Grönfors iski huippukokeneen Csaba Oláhin kertaalleen kanveesiin ja nappasi selvän pistevoiton. Kuusieräisen ottelun tuomaripisteet olivat kaikkien tuomarien papereissa Grönforsin eduksi 60-52.
Tunnustelevan avauserän jälkeen kovaiskuinen ja karismaattinen ”Machoman” horjutti vastustajaansa toisessa erässä ja unkarilainen joitui jatkuvasti turvautumaan sitomiseen. Jatkossa Grönfors otteli järkevästi maltilla hakeen tyrmäyspaikkaa. Vaikka Oláh kävikin kanveesilla viimeisessä erässä, kesti ottelu lopulta täyden ajan.
Muissa esiotteluissa raskaansarjan Sami Tikkinen iski ensimmäisen voittonsa ammattilaisena. Tikkinen iski vastustajansa Ladislav Slezakin kahdesti kanveesille heikkotasoisessa ottelussa ja kaikki tuomarit saivat hänet voittajaksi pistein 40-35.
Lea Houtsonen puolestaan kärsi selvän pistetappion pirteästi otelleelle Petra Jachmanovalle. Slovakialainen oli jatkuvasti aktiivisempi, eikä kokeneella kuopiolaiselle ollut aseita hänen pysäyttämiseksi.
Nyrkkeily
23.4
BOXING.FI SEURAA VANTAAN ILTAA REAALIAIKAISESTI
BOXING.FI raportoi Vantaan ammattilaisillan tulokset reaaliaikaisesti KESKUSTELUFOORUMISSA. Boxing.fi:n kirjoittaja Miika Forsström seuraa ottelua paikan päältä ja raportoi tuloksen heti taistojen taottua Janne Romppaiselle, joka puolestaan kertoo tulokset keskustelufoorumissa. Ringside-raportti julkaistaan lauantaina.
Ottelut käynnistyvät klo. 19.00 Myyrmäen Urheilutalossa.
Olympiatyylin nyrkkeily
23.4
LUE ARTIKKELI JANI RAUHALAN OLYMPIAKARSINNOISTA
Etelä-Suomen Sanomien Mikko Marttinen on kirjoittanut artikkelin Jani Rauhalan lähettämättä jättämisestä viimeiseen olympiakarsintaturnaukseen. Artikkelin otsikko on: ”Nyrkkeilyliiton toiminnanjohtaja Hietanen: Rauhalan olympiakarsintojen jatkaminen huono sijoitus”. Rauhala itse kertoo olleensa erittäin halukas lähtemään karsintoihin
Lue artikkeli Etelä-Suomen Sanomista!
Ammattinyrkkeily
22.4
MENNEIDEN MESTAREIDEN HAASTATTELUT: OSA #3 JAN NYHOLM
Menneiden mestareiden haastattelut -juttusarjan kolmennessa osassa haastatellaan Jan Nyholmia (kuvassa).
- Viimeisen otteluni 19.8 -91 jälkeen kun poikani kiipesi kehään, tuomio oli julistettu ja olin välisarjan Suomen mestari, otin poikani syliin ja vilkutettiin yleisölle. Siihen oli mukava lopettaa, Nyholm kertoi mieleenpainuvimmasta muistoistaan.
Lue haastattelu!
Pasi Taavitsainen, Janne Romppainen
Ammattinyrkkeily
22.4
TOLPPOLAN VASTUS TUTTUA TUTUMPI
Juho Tolppolan virolaisvastus on suomalaisille tuttuakin tutumpi, sillä naapuri on etenkin amatööriaikanaan miltei asunut Suomen kehissä. Leonti Vorontchuk (kuvassa vasemmalla) on syntynyt 14.8.1973 ja ammattilaisuransa kaveri aloitti virallisesti 2001. P3-tallin vieraana virolainen otteli Helsingissä 10.12.2001. Huhujen mukaan tämäkin kaveri löi jo amatööriaikanaan silloin tällöin myös paidatta.
Amatöörinä Leonti otteli mm. Tammer-hopean 1994 ja pronssin 91 ja oli Pyynikin kehässä myös 90, Baltic Boxing -pronssi tuli 90, Karl Leman -turnauksen voitto Tallinnassa 94 ja pronssi 96 ja 97, GeeBeen voitto 97, hopea 95 ja pronssi 93 sekä osallistujamitali 94 ja 96, uran huipennus oli MM-edustus Berliinissä 95, tosin tappio tuli heti ensimmäisessä ottelussa.
Pekka Kuusela
Olympiatyylin nyrkkeily
22.4
TAMPEREELLA TAAS PALJON NYRKKEILIJÖITÄ
Tampereellakaan kausi ei ole vielä ohi. Nyt lauantaina 24.4. lyödään Huhtinääs Nääshallissa ja toukokuussa vielä juniorien kansainvälinen Pirkka-turnaus Hervannassa.
TVS:n toimistoon on tullut molempiin kisoihin runsaasti ilmoittautuneita. Nääshallissa lyövät miehet, naiset ja juniorit. Pirkka-turnaukseen pääsevät A-, B-, C- ja D-juniorit.
Ruotsi, Norja ja Viro ovat jo varmistaneet osallistumisensa, mutta muitakin vielä odotellaan. Pirkka lyödään 15.-16. toukokuuta.
Pekka Kuusela
Ammattinyrkkeily
22.4
VANTAA AMMATTILAISILLAN ENNAKKOKATSAUS
Myyrmäen urheiluhallissa isketään perjantaina klo. 19.00 alkaen yhteensä neljä ammattilaisottelua. Edellisestä yli kolmen ammattilaisottelun illasta pääkaupunkiseudulla onkin jo yli vuosi aikaa. Positiivista on myöskin se että tällä kertaa tullaan todennäköisesti näkemään varsin tasaisia otteluita. Tasoltaan kamppailut eivät kuitenkaan ole juurikaan nousseet.
22-vuotias Juho Tolppola (kuvassa) iskee kotikaupungissaan ensikertaa ammattilaisillan pääottelussa. Ensimmäisen kerran Tolppolalle on myös sovittu 8-eräinen ottelu, ja se varmasti sopiikin kovakuntoisella nuorukaiselle kuin nyrkki silmään. Vastaansa vantaalailainen saa kokeen ja taitavan Leonti Voronchukin.
Lue koko kattava artikkeli!
Ammattinyrkkeily
21.4
RASKAANSARJAN OTTELU TIKKINEN –SLEZAK VARMISTUI
Slovakialainen / Tšekkiläinen Ladislav Slezak 1-5 on varmistunut Sami Tikkisen 0-1 vastustajaksi perjantaiseen ammattinyrkkeilyiltaan Vantaalle. Torstaina klo. 19.00 Bar Cafe Lunassa järjestetään punnitustilaisuus ja ottelutilaisuus alkaa perjantaina samaan kellon aikaan.
Miika Forsström
Olympiatyylin nyrkkeily
21.4
JANI RAUHALAKIN HÄVISI
Jani Rauhala hävisi keskiviikkoiltana Göteborgissa Turkin Serdar Ûstümerille. Ottelu näytti tasaiselta lähitaistolta. Sitten koneesta irtosi piuha ja voittajaa kysyttiin tuomareilta.
Kuten etukäteen varoitin turkkilaisesta ylituomarista, oli Rauhala 'selvä' häviäjä 5-0 tuomariäänin ja kaikki viisi tuomaria saavat jatkaa turnauksessa.
Tapaus ei ole historiallinen Suomen olympiakarsinnoissa. Antti Pellille tapahtui aivan samoin edellisten olympialaisten karsinnoissa Liverpoolissa. Antti johti ottelua unkarilaista vastaan. Sitten irtosi piuha ja heimoveli äänestettiin voittajaksi. Kuinka ollakaan ylituomarina pistelaskumonitorin takana istui unkarilainen Sandor Csötönyi.
Pekka Kuusela
Olympiatyylin nyrkkeily
21.4
JUSSI KOIVULA TIPPUI JATKOSTA RUOTSISSA
Jussi Koivula ei saanut pysäytettyä aktiivisesti hyökkäävää Liettuan Vitalij Siukstaa keskiviikon päivätilaisuudessa vaan hävisi selvin numeroin 43-28. Siuksta aloitti ottelun heti aggressiivisella hyökkäämisellä ja Koivula ei päässyt vastustajansa rytmiin mukaan vaan liikkui tasaisesti taakse päin menettäen siinä vastaiskuistaan suurimman tehon.
Suomen olympiapaikan saaminen jäi siis Lahden Kalevaa edustavalle 75 kg Jani Rauhalan varaan, joka kohtaa keskiviikon iltatilaisuudessa Turkin Nuorten Maailmanmestarin Serdar Ustunerin.
Esa Hukkanen
Nyrkkeily
21.4
PUOLUEETON KULMA: #2 TARINAA KAMPPAILUAREENOISTA
Suomalaisen jääkiekon suosio ja menestys on tällä hetkellä huimaa. SM-liiga ja Mestis ovat useimpien suomalaisten urheilufanien sydämissä, teevee, lehdistö ja radio palvovat lajia polvillaan ja Leijona-miehistön otteissa odotetaan olevan taas kultaista sähinää Tsekinmaalla kuten joka siunatun MM-vuosi aiemminkin.
Mutta miten tähän on tultu? Onko laji noussut itsestään talkootöillä? Osin ehkä niinkin, mutta ainakin yhtenä tärkeänä ponnahduslautana menestykseen on vuosi 1965 ja tuolloin tupituore Tampereen Hakametsän jäähalli, jonka myötä laji sai itselleen ensimmäisen oman ja kiinteän tupansa. Tämän jälkeen halleja on vähitellen noussut kuin sieniä sateella ja upeimpana helmenä tietysti Hjalliksen Hartwall Areena.
Lue artikkeli!
Ammattinyrkkeily
21.4
KLITSCHKO - SANDERS: KUNNIAN PALAUTUS VAI VELJESSURMA?
Kuluneet kaksi viikkoa ovat osoittaneet entistä selvemmin sen, että raskassarja kaipaa kipeästi keulakuvakseen uutta johtajaa. Kehässä tämän kuun aikana vierailleista kolmesta neljän suuren liiton tunnustamasta maailmanmestarista ei nimittäin ole Lennox Lewisin jälkeensä jättämän tyhjiön täyttäjäksi.
 Ukrainan jätti Vitaly Klitschko ja Etelä-Afrikan veteraani Corrie Sanders (kuvassa) hanskaavat kaksitoista erää WBC-liiton tunnustamasta mestaruudesta. Ja mikäli miesten aiemmista otteista on mitään pääteltävissä, tämä aamuyöstä sunnuntaina Suomen aikaa käytävä kamppailu tulee karistamaan unihiekat nyrkkeilyn ystävien silmistä. Toivottavasti sen myötä myös koko nukkuva raskaansarjan painoluokka saa jäseniinsä uutta potkua.
Lue koko artikkeli!
Olympiatyylin nyrkkeily
21.4
TIETOA KOIVULAN JA RAUHALAN VASTUSTAJISTA
Vapaa-arvan jälkeen Suomen ainoat olympiaehdokkaat pääsevät keskiviikkona jo ottelemaankin Göteborgissa.
Jussi Koivulan vastustaja Liettuan 64 kilon Vitali Siuksta on rutinoitunut keskinkertaisuus, syntynyt 1.7.1979. Olainen turnauksen hopea Latviassa 2003 (Olaine on kaupunki eikä siis Koivulan valmentaja O.Laine), EM-karsinnassa 2000 Hallessa mies oli viides kuten myös Box Cupissa Kööpenhaminassa 1999. Nyt mukana ensimmäisessä arvokisassaan, jos olympiakarsinta sellaiseksi luetaan.
Jani Rauhala (kuvassa) kohtaa Turkin 75 kilon Serdar Üstünerin, joka on syntynyt 1983. Turkkilaisuus tietää sitä, että Rauhalalla on vastassa myös juryssa istuva AIBA:n turkkilainen pääsihteeri eli kuten viimeksi Pulan EM-kisoissakin koettiin, hän on mies, joka ei kaida hyllyttää 'huonoja' tuomareita. Ikävä juttu Rauhalan kannalta, joka koki karmean jurytappion kerran mm. Budapestin MM-kisoissa.
Olympiakarsinnassa nyt Varsovassa Serdar oli yhdeksäs ja samalla sijalla EM-Pulassa. Green Hill -pronssi tuli Karachissa Pakistanissa 2003. MM-kisoissa Bangkokissa 2003 turkkilainen hävisi heti, vaikka oli juuri voittanut EU-turnauksen Strasbourgissa. Ahmet Comert kulta 2001 ja hopea Istanbulissa 2002, A-juniorien EM-viides Sarajevossa 2001, A-juniorien MM-kulta Budapestissa 2000, President Cupin voitto 2000, B-juniorien EM-hopea Bakussa Azerbaidzanissa 1999 ja B-juniorien 51 kilon EM-viides Jurmalassa 1998, .....
Liettualainen lienee huonosti valmentajien muistissa, mutta Turkin miehen tekemisiä ovat sekä Esa Hukkanen että Osmo Laine päässeet ennakkoon riittävästi ihailemaan.
Pekka Kuusela
Turnausta voi seurata osoitteessa www.swebox.net
20.4
JACHMANOVA VARMISTUI LEA HOUTSOSEN VASTUSTAJAKSI
22-vuotias Slovakialainen Petra Jachmanova on varmistunut Lea Houtsonen (kuvassa) vastustajaksi perjantaiseen Vantaan ammattilaisiltaan. Jachmanovan ammattilaislista on 0-3-1 ja amatöörinä huippukokeneen Houtsosen 0-1, joten molemmat jahtaavat avausvoittoaan ammattilaiskehissä.
Pekka Kuusela osasi kertoa Lean vastustajasta seuraavaa:
Houtsosen vastustaja on ammattilaisamatööri
Lea Houtsosen vastustaja on mielenkiintoinen nainen. Slovakian unkarilainen Petra Jachman tai slovakialaisittain Jachmanova on syntynyt 10.4.1984. Nainen on otellut vuoron perään ammattilaisena ja amatöörinä.
Ammattilaisena Petra otteli Papassa jo 26.11.1999. Se ei silti olehaitannut jatkamista samalla myös amatöörinä, vaikka asiasta on huomautettu useaan kertaan EABA.n ja AIBA:n herroille. Nykyiset amatööriherrat kuuluvat itse tuohon Kaakkois-Euroopan kehäkoplaan, jossa monia muitakin sääntöjä noudatetaan juuri sen mukaan mikä itselle tuntuu milloinkin mukavimmalta.
Siitä muistuikin taas mieleen Tarmo Uusivirran muinainen ammattilaisilta Peurungankuntoutuslaitoksella. Yksi esiottelijoista oli vanha unkarilainen kaverini, superraskas Istvan Levai. Mies pyysi, etten kirjoittaisi ammattilaisillasta juttua Unkarin urheilulehteen, Népsportiin (olin tuolloin Skandinavian kirjeenvaihtaja). Levai nimittäin jatkoi amatööriuraansa ja kävi vaan silloin tällöin lyömässä huvikseen myös ammattilaisotteluja. Samana talvena Istvan voittikin taas Unkarin amatöörimestaruuden. Sama tyyli on ollut
maan tapa koko itäisessä Euroopassa.
Petra Jachmanovan amatööripuolen keskinkertaisia ja heikkojakin saavutuksia riittää: seura on Box Club Komarno (Tonavan rannan molemmin puolin Unkarin jaettu rajakaupunki), valmentajat Péter Jachman ja Miklós Bencsik, EM 9. Pecs 2003, István Bocskai 9. Debrecen 2003, MM 9. Antalya 2002, Istvan Bocskai 2. Debrecen 2002, Boszorkány Cup 3. Szeged 2001, EM 9. St. Amand les Eaux 2001, István Bocskai 1. Debrecen 2001, …
Miika Forsström, Pekka Kuusela
Olympiatyylin nyrkkeily
20.4
NAISTEN MAAILMAN CUP NORJASSA 26.4.-1.5.2004
Naisten tämän kauden ainoa arvoturnaus lyödään ensi viikolla Norjassa. Suomea edustaa valitettavasti vain Eva Wahlström, vaikka nyt olisi ollut hyvä testata taitoa ensi kauden eli syksyn EM-kisoja varten.
Lue koko artikkeli ja katso ilmoittautuneet!
Pekka Kuusela
Olympiatyylin nyrkkeily
20.4
KOIVULA JA RAUHALA ISKEVÄT KESKIVIIKKONA GÖTEBORGISSA
Suomen viimeiset olympiapaikan tavoittelijat Jussi Koivula (kuvassa) ja Jani Rauhala iskevät Göteborgin olympiajarsintaturnauksen avausotteluissaan keskiviikkona.
57-kiloisissa normaalisti otteleva Koivula ei enää saanut painoaan riittävään ales ja kun 60-kiloisten viimeiset olympiapaikat isketään Azerbaitsanissa, niin Koivula ottelee nyt sarjassa 64 kg. Vastaansa Koivula saa lietualaisen Vitalij Siukstan.
Rauhala puolestaan pudotti painonsa takaisin sarjaan 75 kg ja kohtaa turkkilaisen Serdar Ustunerin.
Lähde: Esa Hukkanen, Kuva: www.boxing-tvs.fi
Olympiatyylin nyrkkeily
19.4
LEISKU ONNISTUI SM-EMÄNNÖINNISSÄ

Naisten SM-nyrkkeilyt pidettiin viikonloppuna nyt siis kymmenennen kerran. Ensi kertaa oteltiin Tampereen ulkopuolella. Kankaanpään seudun Leisku onnistui hyvin järjestelyissä. Thai- ja potkunyrkkeilijät toivat lisäväriä kehään. Kiitos siitä Kuopiolle, Joensuulle, Hämeenlinnalle ja Itä-Helsingille. Kehässä nähtiin monen muunkin urheilulajin edustajia: keihäänheitto, jääkiekko, paini, kiekonheitto, tikanheitto ja huulenheitto.
Eva Wahlström (kuvassa) iski odotusti 60-kiloisten mestariksi, mutta Annukka Volotinen tarjosi kovan vastuksen.
Lue koko artikkeli!
Pekka Kuusela
Ammattinyrkkeily
18.4
RAPORTTI AHVENANMAAN AMMATTILAISILLASTA
Modern Sports &Events järjesti lauantaina kolmannen kerran ammattilaisillan Maarianhaminassa. Tällä kertaa ottelujen taso ja samalla myös kisatunnelma jäivät edellisten tapahtumien varjoon.
Suomalaisittain illan mielenkiintoisin ottelu käytiin keskisarjassa Amin Asikaisen ja virolaisen Dimitri Protkunasin välillä. Ottelu päättyi tyrmäykseen toisen erän lopussa kun Asikaisen vasen-oikea -suorat osuivat kohdalleen.
Lue koko raportti!
Miika Forsström
Olympiatyylin nyrkkeily
18.4
NAISTEN SM-KISOJEN FINAALIEN TULOKSET
Kankaanpäässä isketyissä naisten SM-kisoissa kruunattiin 10-mestaria. Kilpaottelujen lisäksi kilpailtiin myös muutamissa taitolajeissa. Henkilökohtaisen taitokisan voitti Anna Laukkanen Tampereen Voimailuseurasta. TVS voitti myös tatonyrkkeilyn joukkuekisan. Kahdesta näytösryhmästä Boxing Club Nokia oli TVS:ää etevämpi.
Suomenmestarit 2004: Aino-Maija Aura TVS, Anna Koota KaSL, Annika Pitkänen HäKi, Annika Pitkänen HäKi, Riina Seppänen ReiVo, Camilla Munsterhjelm OKK, Eva Wahlström LovRi, Terhi Lukka KaSL, Annika Siponen RaaNy, Pauliina Virta HAK, Ulla Hietanen KaSL, Piritta Kallio PoNMKY.
Katso tulokset!
Ammattinyrkkeily 
18.4
AMIN ASIKAINEN ISKI TYRMÄYSVOITON
Tulokset:
Amin Asikainen KO2 Dimitri Protkunas Lasse Johansen TKO3 Zoltán Béres Jürgen Kruth W4 Marek Zelov Leif O. D. Larsen TKO1 Julius Petrovic Aldo Colliander KO2 Zoltán Petrányi Samuel Kebede W8 Evgeny Strausov Tomasz Adamek KO5 Gabrail Gabrailov
Olympiatyylin nyrkkeily
18.4
NAISTEN SM-KISOJEN AVAUSPÄIVÄN TULOKSET
Kankaanpäässä iskettiin eilen naisten SM-kisojen alkuottelut ja välierät. Tänään sunnuntaina isketään finaalit.
Katso tulokset ja finaaliparit!
Tiedot: Pekka Kuusela
Ammattinyrkkeily
16.4
ALLAN 'MACHOMAN' GRÖNFORSIN VASTUSTAJA NIMETTY
Allan Grönfors kohtaa viikon päästä Vantaan ammattilaisillassa huippukokeneen kehien kiertolaisen Csaba Olahin Unkarista. Grönforsin managerin Jaakko Helmisen mukaan 'Machoman' on loistavassa kunnossa ja malttamaton odottamaan ensi viikon perjantaihin saakka.
36-vuotias Csaba Olah on otellut vuonna 1991 alkaneen ammattilaisuransa aikana peräti 68 kertaa. Näistä miehen voittoon on päättynyt vain kolme ottelua ja kolme on päättynyt ratkaisemattomaan. Unkarilaisen ammattilaisuran paras saavutus lienee täysaikaottelu kovaa ruotsalaista Armand 'The Lion' Kraincia vastaan vuonna 1999. Olah on kohdannut monia muitakin huippunimiä kuten Alexander Petkovicin (L TKO5, L8), Mehdi Sahnounen (L TKO 4) ja Raymond Jovalin (L TKO 4).
Miika Forsström
Ammattinyrkkeily
16.4
ASIKAINEN JA PROTKUNAS PAINOIVAT 71 KG
Tämän päiväsessä punnituksessa Maarianhaminassa Amin Asikainen ja myös hänen huominen vastustajansa Dimitri Protkunas painoivat tasan sovitun painorajan verran eli 71 kg. Huomenna miehet iskevät yhteen kuusi-eräiseksi suunnitellussa kamppaillussa. TV1000 näyttää tapahtuman klo. 22.40 alkanen ja sunnuntaina uusintana klo. 13.00.
Miika Forsström
Nyrkkeily
16.4
ASIKAISEN OTTELUN TULOS REAALIAIKAISESTI
BOXING.FI raportoi lauantai illalla Amin Asikaisen ja Dimitri Protkunasin välisen ottelun tuloksen reaaliaikaisesti sivujen KESKUSTELUFOORUMISSA. Boxing.fi:n kirjoittaja Miika Forsström seuraa ottelua paikan päältä ja raportoi tuloksen heti taiston taottua Janne Romppaiselle, joka puolestaan kertoo tuloksen keskustelufoorumissa. Pidempi raportti tapahtumasta julkaistaan sunnuntaina/maanantaina.
Ottelut käynnistyvät Maarianhaminassa klo. 19.00
Ammattinyrkkeily
16.4
LIPUT P3 BOXINGIN AMMATTILAISILTAAN MYYNNISSÄ
Liput P3 Boxingin 23. Huhtikuuta järjestettävään ammattilaisiltaan ovat tulleet myyntiin Bar Cafe Lunaan, joka sijaitsee Myyrmäessä. Puh. 09-5308780. Tapahtuman pääottelussa Juho Tolppola kohtaa kokeneen Leonti Vorontshukin 8-eräiseksi kaavaillussa ottelussa. Muut suomalaisottelijat ovat Allan Grönfors, Lea Houtsonen ja raskaansarjan Sami Tikkinen.
Miika Forsström
Ammattinyrkkeily
15.4
ERÄÄN NYRKKEILIJÄN TARINA: TOMMY 'THE DUKE' MORRISON
Tammikuun toisena päivänä vuonna 1969 Yhdysvaltain keskilännessä syntyneen Tommy Morrisonin alkutaivalta voisi luonnehtia kivikkoiseksi, sillä hänen vanhempansa eivät tulleet toimeen keskenään ja taloudellinen ahdistus oli aina läsnä. 
Ottelu Tommy ”The Duke” Morrisonin ja Lennox Lewisin välillä käytiin lokakuun 7. päivänä. Lokakuu, joka oli jo kahdesti osoittautunut Morrisonille kohtalokkaaksi, näytti olevan epäonnenkuukausi Tommylle. Lennox Lewis, joka oli syksyllä 1994 hävinnyt WBC:n mestaruutensa Oliver McCallille, oli kuitenkin lähes ylivoimainen.
Vuoden 1996 alussa Morrison jätti Bill Catonin ja siirtyi, tämän pahimman vastustajan, pahamaineisen ja legendaarisen Don Kingin talliin. Sopimus kattoi kolme ottelua ja 38,5 miljoonan dollarin palkkion. Viimeisenä kolmesta ottelusta olisi ollut ottelu Mike Tysonia vastaan. Maaliskuussa tuli kuitenkin uutinen, joka oli erittäin surullinen sekä Morrisonille että nyrkkeilymaailmalle – Tommy oli todettu HIV-positiiviseksi.
Lue koko kattava artikkeli!
Jake Iivonen
Ammattinyrkeily
14.4
JUKKA 'PYÖVELI' JÄRVINEN PALAAMASSA KEHÄÄN
BOXING.FI:n saamien tietojen mukaan entinen raskaansarjan suomenmestari Jukka Järvinen suunnittelee comebackia. 'Käpylän Pyöveli' saattaa otella jo 23. huhtikuuta Vantaalla järjestettävässä ammattilaisillassa. Tapahtuman järjestäjän P3 Boxingin mukaan neuvotteluja on käyty, mutta mitään ei vielä ole päätetty.
39-vuotiaalle Järviselle suunniteltiin ottelua Amerikassa jo tammikuuksi, mutta tämä peruuntui suomalaisen harjoituksissa saaman silmäkulmahaavan vuoksi. Edellisen kerran Järvinen esiintyi kehässä helmikuussa 2002, jolloin turkkilainen Adnan Serin iski keskeytysvoiton Järvisestä pienen IBU-liiton titteli-ottelussa.
Miika Forsström
Olympiatyylin nyrkkeily
14.4
NAISTEN SM-KISOJEN ILMOITTAUTUNEET
Naisten SM-nyrkkeilyt ovat vuorossa nyt viikonloppuna 17.-18.4.2004. Ensimmäisen kerran kisat emännöidään Tampereen ulkopuolella eli Kankaanpäässä. Veli Kootan ja muiden leiskulaisten vieraaksi menevät ottelijat, taitonyrkkeilijät ja ryhmäesitysten naiset eli naisnyrkkeilyn koko kirjo.
Kuvan Eva Wahlström on 6o-kiloisten ehdoton ennakkosuosikki
Katso ilmoittautuneet!
Pekka Kuusela
Ammattinyrkkeily
13.4
RASKAANSARJAN TYKISTÖN PAUKETTA MAAILMALLA
Tulevana lauantaina IBF-liiton titteliä vuodesta 2002 hallinnut Yhdysvaltain Chris Byrd kohtaa haastajansa, Puolaa edustavan mutta jo vuosia Chicagossa asuneen Andrew Golotan kaksitoistaeräisessä kamppailussa. WBA-liiton mestaruudesta hanskaavat puolestaan titteliä hallitseva yhdysvaltalainen John Ruiz sekä Fres Oquendo.
Raskaansarjan vauhtiviikko tarjoaa jännitettävää myös pohjoismaisesta näkökulmasta, kun Ruotsin suuri toivo, ”The Hun” Attila Levin kohtaa uransa toistaiseksi suurimman haasteen yhdysvaltalaisen Jeremy Williamsin hahmossa.
Lue artikkeli!
Janne Romppainen
Olympiatyylin nyrkkeily
13.4
KANSAINVÄLISEN PYYNIKKI-TURNAUKSEN TULOKSET
Kansainvälinen naisten ja A- sekä B-junioreiden kansainvälinen Pyynikki-turnaus iskettiin onnistuneesti Tammelan koululla Tampereella. Turnaukseen osallistui 74 nyrkkeilijää kuudesta eri maasta. Kansainvälisin säännöin iskeneet naiset eivät tosin saaneet kilpailijoita ulkomailta.
A-junioreissa Kokkolan Sampo Aunio loisti kukistamalla kokeneemman Anssi Korhosen välierässä ja nuijimalla finaalissa keskeytysvoiton ruotsin Mohammed Guez Guezsta. Viipurin Nyrkkeilijöiden Ari-Pekka Tervahauta iski 54-kiloisten finaalissa vakuuttavan voiton kotikaupungin Sami Hautamäestä. B-junioreista voisi mainita englantilaisen Aaron Fletcherin (63 kg), joka ensin kukisti välierässä Iisalmen Joona Rothin 4-1 ja finaalissa helposti viron Karl Aasin.
Katso tulokset!
Tiedot: Pekka Kuusela, teksti: Miika Forsström
Ammattinyrkkeily
13.4
LIPPUJA MAARIANHAMINAN NYRKEILYILTAAN
Ensi lauantaina Maarianhamissa iskettävään ammattinyrkkeilyiltaan voi tilata lippuja John Holmbergilta. Puh: +3581812475. Aiemmin kaavailtu P3 Boxingin järjestämä matka ei toteudu.
Ammattinyrkkeily
12.4
AMIN ASIKAISEN VASTUSTAJA VAIHTUI
Amin Asikainen ei kohtaakaan Lorant Szaboa vaan virolaisen Dimitri Protkunasin 5-9-1 (1 tyrmäys) Maarianhaminassa 17. huhtikuuta. Asiasta informoinut Pekka Mäki ei tiedä syytä suojattinsa vastuksen vaihtumiseen.
Amatöörinä Viron mestaruuden iskenyt Protkunas on otellut kerran aiemminkin paidatta Suomessa, silloin häviten Markus Huhtalalle tyrmäyksellä neljännessä erässä. Mikään vaaraton tapaus virolainen ei ole, sillä hän on kukistanut mm. suomessa edukseen esiintyneet Anton Fedjunin ja Sergey Haritonovin. Edellisen kerran Protkunas otteli tämän vuoden maaliskuussa aiheuttaen Dmitry Yanushevichille tämän ammattilaisuran avaustappion.
Miika Forsström
Ammattinyrkkeily
12.4
UUDET POHJOISMAISET AMMATTINYRKKEILY RANKINGIT JULKAISTU
Huhtikuun pohjoismaiset ammattinyrkkeily rankingit on nähtävillä osoitteessa www.scandinavian-boxing-rankings.dk . Rankingissa esiintyy 11 suomalaisiskijää.
Ammattinyrkkeily
12.4
SELOSTUKSET VIIKONLOPUN OTTELUISTA LAS VEGASISTA
Erä-erältä selostukset viikonlopun Cory Spinks - Zab Judah ja Wladimir Klitschko - Lamon Brewster otteluista.
Lue raportti!
Pasi Taavitsainen
Olympiatyylin nyrkkeily
8.4
HIETANEN KOMMENTOI HELENIUKSEN POISJÄTTÄMISTÄ
Suomen Nyrkkeilyliiton toiminnanjohtaja Matti Hietanen kommentoi BOXING.FI:ssä eilen julkaistua uutista Robert Heleniuksen poisjättämisestä viimeisestä olympiakarsintaturnauksesta. - Turnauksessa on vain yksi paikka Euroopan kiintiöön sarjassa +91 kg jaettavana. Mahdollisesti ei sitäkään, jos Kreikka haluaa sen paikan ottaa. Vaikea on tosiasioita muuksi muuttaa ja tehtävänäni on kertoa tosiasiat, jos niitä ei katsota tietyssä intressipiirissä positiivisiksi, en yksinkertaisesti voi asialle mitään, Hietanen kertoi.
Hietanen myös viittasi Heleniuksen heikohkoon menestykseen kansainvälisissä otteluissa viime vuoden aikana. Tilastot ovat nähtävissä Heleniuksen nyrkkeilijä-esittelyssä.
EM-kisoihin tai O-karsintaturnaukseen osallistuneet +91 kg nyrkkeilymaat, jotka eivät ole saaneet olympiapaikkaa: Irlanti, Puola, Moldova, Georgia, Ruotsi, Ukraina, Armenia, Sveitsi (Rus), Ranska, Bosnia-Herzegovina, Azerbaidjan, Englanti, Serbia-Montenegro, Turkki, Kroatia, Unkari, Tanska, Kreikka, Israel, Norja, Albania ja Suomi.
Miika Forsström
Ammattinyrkkeily
8.4
TIKKISEN JA HOUTSOSEN VASTUSTUJAT VIELÄ AUKI
Steel Ringin Markku Pirinen kertoi että Sami Tikkisen ja Lea Houtsosen vastustajat Vantaan ammattilaisiltaa eivät vielä olen varmoja, sopimuksia ei ole kirjoitettu. Aiemmin BOXING.FI:ssä mainitut nimet ovat ehdolla, mutta muitakin nimiä on tarjolla. Varmaa on että Sami Tikkinen tulee ottelemaan raskassarjassa Vantalla. - Todennäköisesti vasta pääsiäisen jälkeen nimet varmistuvat, joko nyt nuo uutissivulla olleet tai sitten muut, Pirinen informoi. Nimet tullaan julkaisemaan sekä BOXING.FI:ssä että Steel Ringin omilla nettisivuilla www.steelring.fi.
Miika Forsström
Ammattinyrkkeily
7.4
JUHO TOLPPOLA KOHTAA LEONTI VORONTSHUKIN
Myyrmäen Urheilutalossa 23. huhtikuuta tullaan näkemän mielenkiintoinen välisarjan kamppailu kun illan pääottelussa JuhoTolppola 7-0 (4 KO) kohtaa kokeneen Leonti Vorontsukin 14-19-1 (3 KO). Tolppola lähtee ensimmäiseen 8.eräiseksi suunniteltuun kamppailuunsa ennakkosuosikkina, mutta virolaista voidaan pitää Tolppolan toistaiseksi kovimpana vastustajana ammattilaiskehissä.
Vorontshuk on kukistanut niin Juha Temosen kuin Jyrki 'Susimies' Vierelänkin, tämä kertoo miehen vaarallisuudesta. Kolmannessa suomessa käydyssään ottelussaan Vorontshuk kärsi tappion isokokoisemmalle Amin Asikaiselle. Vorontshuk on taitava ja todella kokenut nyrkkeilijä, joka on urallaan kohdannut monia huippunimiä kuten tanskalaiset Allan Vesternin (L 6) ja Christian Blantin (L TKO5) sekä englantilaisen Colin Dunnen (L KO4).
Oulun Sami Tikkinen 0-1 (kuvassa) kohtaa slovakialaisen Vladislav Slezakin 1-5 (1 KO), joka on hävisi norjan Leif 'Viking' Larsenille avauserässä viime vuoden lokakuussa.
Naisten ottelussa entinen huippuamatööri Lea Houtsonen saa vastaansa 22-vuotiaan Petra Jachmanovan 0-3-1. Slovakialaistyttö tarjosi kelpo vastuksen tanskalaiselle Alexandra Matheusille aiemmin tänä vuonna.
Allan Grönforsin vastustaja 6-eräiseen kevyen raskaansarjan otteluun tullaan nimeämään lähiaikoina.
Miika Forsström
Olympiatyylin nyrkkeily
7.4
SNL EI PÄÄSTÄ ROBERT HELENIUSTA AZERBAIDZHANIIN
+ 91-kiloisten suomenmestari Robert Helenius ei pääse osallistumaan viimeiseen olympiakarsintaturnaukseen, joka järjestetään Azerbaidzhanissa 26.4-3.5 2004. Suomen Nyrkkeilyliitto ei aio lähettää Heleniusta mukaan turnaukseen.
Tämän vuoksi Robertin valmentaja-isä Kalle Helenius otti yhteyttä Suomen Olympiakomiteaan, josta kerrottiin että heillä on varoja, joita voitaisiin käyttää urheilijoiden lähettämiseen karsintaturnauksiin. Nyrkkeilyliiton toiminnanjohtaja Matti Hietanen kuitenkin kieltäytyi antamasta positiivista kuvaa Heleniuksen mahdollisuuksista saavuttaa olympiapaikka.
Kuva SM-finaaleista jossa Helenius (vasemmalla) takoi 27-18 voiton Jarno Rosbergista
Bulgarian karsintaturnauksen avausottelussaan Robert Helenius kärsi 19-39 tappion Serbia Montenegron Milan Vasiljevicille, joka jäi lopulta voiton päähän olympiapaikasta. Sarja +91-kiloa on tasainen painoluokka, jossa kovimmat nimet ovat jo saavuttaneet olympiapaikat. Viimeiseen karsintaturnaukseen osallistuvat mm. Modo Sallah SWE ja David Price ENG, jotka Helenius on aiemmin kukistanut.
Miika Forsström
Ammattinyrkkeily
7.4
P3 BOXINGIN MATKALLE ILMOITTAUTUMINEN PÄÄTTYY TÄNÄÄN
Ahvenanmaalle 17.4 järjestettävälle matkalle on viimeinen ilmoittautumispäivä TÄNÄÄN keskiviikkona.
Matkavaraukset: Minna Walther, puh. 040-7758487
Katso lisätietoja matkasta!
Ammattinyrkkeily
7.4
TIETOA ASIKAISEN VASTUSTAJAN AMATÖÖRIURASTA
Amin Asikaisen unkarilainen vastustaja on tuttu ennestään ainakin tamperelaiselle yleisölle. Madjaari kävi amatöörivuosinaan montakin kertaa ottelemassa Tampereella. Lóránt Szabó on syntynyt 28.8.1966. Ennen 1995 alkanutta ammattilaisuraansa Szabó kuului niin nuorten kuin miestenkin Unkarin maajoukkueeseen.
Tampereen MM-kisoissa 1993 unkarilaisen sijoitus oli 9:s, EM-kisoissa 1989 tuli jo EM-pronssi ja 1989 MM-kisoissa Moskovassa mies oli 5:s, Barcelonan esi-olympialaisissa tuli myös pronssi 1992, Egerin turnauksessa hopea 1989, Paksin turnauksessa voitto 1991 ja tsekeissä Komarnon turnauksen voitto 1991, kaveri löi myös Unkarin mestaruussarjassa vuosikaudet, joten otteluja on takana monta sataa.
Pekka Kuusela
Katso kuva Lorant Szabosta ja hänen listansa ammattilaisena www.scandinavian-boxing-rankings.dk -sivuilta!
Nyrkkeily
6.4
BOXING.FI:N KIRJOITTAJIEN 'HENKILÖKUVAT' NÄHTÄVILLÄ
Sivujemme kirjoittajien Miika Forsströmin, Janne Romppaisen, Simo Halmevuon, Pekka Jaatisen ja Pasi Taavitsaisen 'henkilökuvat' ovat nähtävillä Yhteystiedot –sivulla. Kukin kirjoittaja on itse kertonut itsestään haluamallaan tavalla. Tietoja tullaan päivittämään aina kirjoittajien toiveiden mukaisesti.
Olympiatyylin nyrkkeily
6.4
PYYNIKKI-TURNAUKSEN ILMOITTAUTUNEET
TaNy:n kansainvälinen junioreiden ja naisten Pyynikki-turnaus 9.-11.4.2004 Tampere, Tammelan koulu. Turnaus täyttää nyt 20 vuotta, mukana on ollut 20 maata. Alustavat ilmoittautumiset, 102 nyrkkeilijää 7 maasta.
Katso ilmoittautuneet!
Pekka Kuusela
Ammattinyrkkeily

6.4
ASIKAINEN VS SZABO AHVENANMAALLA 17.4
Amin Asikainen kohtaa unkarilaisen Lorant Szabon 17.4 Maarianhaminassa. Szabo on erittäin kokenut ottelija. Hänen ottelulistansa on 20-17,10 KO´s. Viimeaikoina kuitenkin hän on kärsinyt vain tappioita. Viisi viimeistä ottelua ovat päättyneet tappioon, mutta vastustajat ovat myös olleet kovaa luokkaa kuten Bert Schenk ja Ahmed Kaddour. Szabo pystyy tarjoamaan Idille juuri sopivan koitinkiven uran tässä vaiheessa. Hän on kuitenkin vaarallinen vastustaja 37-vuoden iästä huolimatta. Tiedossa on mielenkiintoinen 6-erän kamppailu.
Simo Halmevuo
Nyrkkeily
6.4
KOUVOLAN NYRKKEILYILTA 4.4

Kouvolalaisessa Ravintola Rytmi-Katissa iskettiin sunnuntaina kaksi näytösottelua.
Ensin amatööriottelussa 4*2min iskevät jo juniori-ikäisistä usein vastakkain olleet Rovaniemen Samuli Leppiaho ja Keravalainen At-Hit Thiangtrong.
Kuvassa Leppiaho vasemmalla ja Thiatgtrong oikealla.
Odotettu illan pääottelu on ammattilaisille varattu, nyt isketään paidattomana, ilman pääsuojia 5*3min. Vastakkain olivat Jyrki 'Susimies' Vierelä ja Jarno Mustonen.
Lue koko raportti!
Pasi Taavitsainen
Ammattinyrkkeily
5.4
MENNEIDEN MESTAREIDEN HAASTATTELUT: OSA #2 ERIK NIKKINEN
Ammattinyrkkeilyä on harjoitettu Suomessa virallisesti aina 1930-luvulta asti, ja kuluneiden vuosikymmenien varrella kehässä on nähty kymmenittäin suomalaisedustajia. Heistä jokainen on omalta osaltaan huolehtinut siitä, että laji on elänyt Suomessa kaikki nämä vuodet ja että katsojat saavat edelleenkin nauttia hienon lajin tarjoamasta viihteestä.
Kuva on vuodelta 1973, kun Erik Nikkinen tyrmää Matt Thomasin toisessa erässä.
Tässä juttusarjassa kerrotaan, mitä takavuosien nyrkkeilykehien tutuille ja hieman tuntemattomammillekin sankareille kuuluu tänä päivänä ja millaisia muistoja heille on uriltaan jäänyt. Haastattelujen esittämisjärjestys on muotoutunut sen mukaan miten boxing.fi on onnistunut henkilöt tavoittamaan. Sarjassa esiintyvien lisäksi haluamme osoittaa kunnioitusta myös kaikille muille lajin parissa vaikuttaneille kehätyöläisille.
Juttusarjan toisessa osassa haastatellaan vuonna 1969 ammattilaisuransa aloittanutta Erik Nikkistä.
Lue haastattelu!
Pasi Taavitsainen, Janne Romppainen
Olympiatyylin nyrkkeily
4.4
TULOKSET LOHJAN RAVINTOLA NYRKKEILYISTÄ
Lohjalaisessa Ravintola Lohessa iskettiin eilen iltapäivällä 9-ottelua, joista peräti 5 oli naisten otteluita. Yleisöä oli paikalla mukavasti ja tapahtuma olikin kaikin puolin onnistunut. Tapahtuman värikkäin kamppailu käytiin miesten 81-kiloisissa, jossa Dimiri Faltin ja Petter Antman kävivät todellisen 'sodan'. Faltin hallitsi taistelua kolmatta erää lukuun ottamatta ja vei ansaitun 3-0 voiton. – Otetaan joskus uudestaan, muttei ensiviikolla. Ei tälläistä pysty ihan joku viikko, molemmat ottelijat sanailivat taiston taottua.
Katso tulokset!
Miika Forsström
Olympiatyylin nyrkkeily
4.4
EVA WALHSTRÖM ESIINTYY TÄNÄÄN TELEVISIOSSA
Naisnyrkkeilijä Eva Wahlström on tänään sunnuntaina vieraana Arto Nyberg –ohjelmassa ykkösellä. Lähetys alkaa klo. 19.45.
Olympiatyylin nyrkkeily
2.4
LOHJALLA ISKETÄÄN LAUANTAINA RAVINTOLANYRKKEILYKILPAILUT
Lohjan Nyrkkeilykerho järjestää ravintolanyrkkeilykilpailut huomenna lauantaina klo. 17.00 alkaen ravintola Lohessa Lohjan keskustassa. Tilaisuuteen on suunniteltu 10-ottelua. – Ottelulista on elänyt kokoajan, vielä tiistaina kolmessa ottelussa tuli muutoksia, järjestäjä Risto Lindstedt kertoi. Ottelijoina nähdään mm. kolme tämän vuoden miesten SM-mitalistia ja useita naisten SM-mitalisteja.
Katso ottelulista!
Miika Forsström
Nyrkkeily
2.4
TIEDOTE: PIRISEN COMEBACK APRILLIPILAA
BOXING.FI:ssä eilen esiintynyt tieto Markku Pirisen ja Pekka Mäen comebackeista oli luonnollisesti aprillipilaa. Kumpikaan kyseisistä herroista ei ole ainakaan toistaiseksi suunnitellut kehään paluuta.
Olympiatyylin nyrkkeily
1.4
JUSSI KOIVULA HÄVISI PUOLASSA
Jussi Koivula hävisi isäntämaan Krzysztof Szotille pistein 35-17 Puolassa isketyssä olympiaturnauksessa Puolassa.
Tämä tarkoittaa sitä että kaikki Suomen iskijät ovat ulkona ensimmäisistä karsintaturnauksista. Viimeiset mahdollisuudet olympiapaikan hankkimiseen on 51- , 57-, 64-, 75- ja 91-kiloisilla Ruotsissa 19.-26. huhtikuuta ja 48-, 54-, 60-, 69-, 81- ja +91-kiloisilla Azerbaitsanissa 26. huhtikuuta - 3. toukokuuta.
Miika Forsström
Olympiatyylin nyrkkeily
1.4
MYÖS ROBERT HELENIUS KÄRSI TUOMARIPELISTÄ
+ 91-kiloisten Robert Helenius kärsi 19-39 tappion Milan Vasiljevicille Bulgarian olympiakarsinta turnauksessa. - Omasta mielestäni osuin paremmin vastustajaa ja kaveri ei osunut kertaakaan kunnolla, etenkään päähäni. Olisin voinut olla aktiivisempi alusta, mutta sekään tuskin olisi auttanut kun seuraavalla kierroksella vastaan olisi tullut turkkilainen, Helenius kommentoi heti taiston tauottua. Suomen valmentajana kisoissa toimiva Pekka Mäki kommentoi tuomaripeliä: - Tutulla kaavalla meni pisteet.
Molemmat suomalaiset Jani Rauhala ja Helenius hävisivät ottelunsa hyvin kyseenalaisesti ja tämä kertoo olympiatyylin nyrkkeilyn tämän hetken suurimmasta ongelmasta, eli kansainvälisten turnausten tuomarivilpistä. Toivon mukaan edes Göteborgissa, Ruotsissa suomalaisottelijat sentään saisivat oikeidenmukaisia tuomioita. Sinne suomalaisista lähtee ainakin Jari Rauhala 75-kiloisissa ja Jussi Koivula 57 kg, ellei tämä saavuta olympiapaikkaa jo Puolan turnauksessa. Joni Turusen 60 kg ja Robert Heleniuksen +91 kg sarjojen viimeiset olympiapaikat jaetaan Azerbaitsanissa, valitettavasti.
Miika Forsström, kuva: www.boxing-tvs.fi
KATSO MAALISKUUN UUTISET!
|