|
Tszyu otti oman paikkansa |
Muutama viikko sitten nyrkkeilymaailma kohisi entisen keskisarjojen supertähden Felix Trinidadin paluusta kahden vuoden ottelutauoltaan. Varhaisena sunnuntaiaamuna kehässä nähtiin toinenkin palaaja, kun kevyen välisarjan monivuotinen kuningas, Australiaa edustava Kostya Tszyu nousi kehään loukkaantumisten pitkittämän kahden vuoden ottelutaukonsa jälkeen. Ja jos oli Trinidadin paluu näyttävä ja sähköinen, niin yhtään pahemmaksi ei jäänyt Tszyu. Vaikka Tszyu ei ole koskaan nauttinut aivan samanlaisesta supertähden statuksesta kuin Trinidad, nyrkkeilijänä hän on matkalla sarjansa suurten joukkoon. 35-vuotias teräksinen tyrmääjä järjesteli Yhdysvaltain Phoenixissa sellaisen näytöksen, että paikka nyrkkeilyn kärkikymmenikössä on kiistattomasti jälleen hänen.
Sunnuntaiaamun ottelusta odotettiin IBF-liiton mestaruuttaan puolustaneelle Tszyulle hankalaa. Hänellä oli rasitteenaan miltei kahden vuoden ottelutauko, ja vastassa hänellä oli vaikeasti otettavaksi tiedetty vasenkätinen taituri Shamba Mitchell, entinen sarjan WBA-liiton tunnustama mestari. Miehet kohtasivat edellisen kerran vuonna 2001, jolloin Mitchell joutui luovuttamaan ottelun polvivamman vuoksi tasaisen alun jälkeen. Sen jälkeen 34-vuotias Mitchell oli koonnut vakuuttavan listan voitoista ja näyttänyt todella hyvältä kehässä. Moni uskoikin, että tällä kerralla hänen liikkeensä ja tekniikkansa olisivat liikaa veteraanimestarille, mutta toisin kävi.
Ensimmäiseen erään komeisiin musta-kultaisiin, kaislahametta muistuttaneisiin sortseihin sonnustautunut Mitchell lähti odotetulla tavalla. Hän kiersi oikealle pois Tszyun tarkan ja voimakkaan oikean suoran alta ja naputti oikean käden jabiaan kohti mestaria. Tszyu, tuttu poninhäntä päänsä koristeena, liikkui hitaasti eteenpäin käyttäen vasenta kättään itäeurooppalaistyylisesti etäisyyden mittaamiseen. Tszyu tunnetaan rauhallisena aloittajana, eikä hän lähtenyt turhia hötkyilemään nytkään. Mitchell oli aktiivisempi, mutta mitään kovin näkyvää hän ei saanut aikaan yhtä puhdasta takakäden osumaa lukuun ottamatta. Minuuttia ennen erän loppumista miesten päät kolahtivat yhteen, minkä seurauksena Tszyun silmien väliin aukesi haava, joka ei kuitenkaan suuremmin häntä vaivannut. Tunnusteleva erä oli tasainen, ehkä kuitenkin niukasti Mitchellin.
Toisessa erässä Tszyu (kuvassa) väänsi volyymia kovemmalle. Hän alkoi painostaa Mitchelliä aktiivisemmin, ja koko hänen olemuksestaan huokui tarkoitushakuisuus ja päättäväisyys. Mitchell pyrki tuttuun tapaansa sitomaan usein, mutta silloinkin Tszyu tempoi aina tilaisuuden tullen lyhyitä iskuja sisään haastajaansa väsyttääkseen. Minuutin kohdalla Tszyu sai Mitchellin ansaan. Hänen oikeansa puhui nopeasti, terävästi ja tarkasti kuin harppuuna, ja se tavoitti Mitchellin leuan. Mitchell perääntyi köysiin, jolloin Tszyu jatkoi molempien käsien koukuilla, jotka pudottivat Mitchellin vatsalleen kanveesiin. Haastaja nousi helposti ajoissa, mutta vaikutti olevan hieman sekaisin erän loppuun saakka. Tszyu painosti häntä tiukasti luvunlaskun jälkeen ja sai sisään vielä muutamia kovia iskuja. Mitchell kamppaili urheasti ja osui useammankin kerran puhtaasti vastaan, mutta Tszyu ei ollut millänsäkään hänen iskuistaan. Erä oli Tszyun kahden pisteen erolla.
Väliajalla Mitchellin avustajat vaativat suojattiaan liikkumaan enemmän ja kolmanteen erään tämä tulikin liukkaasti tanssahdellen. Tszyu seurasi hänen perässään kuitenkin saalistajan tavoin, ja vain kahdenkymmenen sekunnin jälkeen hän naulasi Mitchellin leukaan jälleen räjähtävän oikeansa. Mitchell paiskautui raskaasti selälleen ja kapusi pahasti horjuville jaloilleen vasta luvun ehdittyä kahdeksaan. Mitchell yritti perääntyä, sitoa ja saada jabiaan liikkeelle, mutta hänellä ei yksinkertaisesti ollut keinoja kivikovan mestarin pysäyttämiseksi. Tszyu satutti häntä vasemmalla koukullaan, ja neljäkymmentä sekuntia ennen erän päätöstä jälleen viuhuva oikea suora heitti Mitchellin köysiin. Tszyu murjoi perille kaksi vartalokoukkua, jotka hän lähetti matkaan koko vartensa painolla. Mitchell painui kumaraan, jolloin kaksi Tszyun koukkua ohimolle pakottivat hänet polvilleen. Mitchell kapusi jälleen jaloilleen, ja erää oli jäljellä vain kaksikymmentä sekuntia, mutta sekin oli haastajalle aivan liikaa. Tszyu spurttasi hänen kimppuunsa, ja pari koukkua kaatoivat Mitchellin kolmannen kerran päättäen ottelun tekniseen tyrmäykseen.
Tszyun esitys ei todellakaan jättänyt sijaa arveluille. 35-vuotiaan mestarin esitys kuului hänen uransa parhaimpiin, eikä ikä painanut hänen otteissaan vähääkään. Tyylinsä puolesta Tszyu on aina jäänyt jollain tavalla aliarvostetuksi: yleensä pound-for-pound -listojen kärkisijoja hallitsevat nopeat ja liikkuvat tekniikkataiturit, kun taas Tszyu hieman minikokoista George Foremania olemukseltaan muistuttavana oli pitkän aikaa syrjäytettynä. Tunnollisella työllään Tszyu on kuitenkin osoittanut, että kyvyiltään hän kestää vertailun keneen tahansa. Hän on kokoisekseen fyysisesti erittäin voimakas nyrkkeilijä, joka lyö todella lujaa ja kestää itse paljon iskuja. Hänen jalkatyönsä ei ole erityisen näyttävää, mutta hänen jokainen askeleensa kehässä on tarkoin harkittu, ja siten hän kykenee pyydystämään nopeimmatkin vastustajansa. Lisäksi Tszyun lähiottelutekniikka on loistava: hän kykenee lyömään iskujaan hyvin pienessä tilassa ja erittäin tarkasti. Parhaiten hänet tunnetaan oikeasta suorasta, mutta myös molempien käsien koukut ja kohokoukut tekevät selvää jälkeä. Eipä ihme, että ottelulista näyttää komeita lukemia: Tszyu otti nyt uransa 31:n voiton ja 25:n tyrmäyksen yhden tappion vastapainoksi. Uransa neljännen ja raskaimman tappion kärsinyt Mitchell on puolestaan esiintynyt kehässä voitokkaasti 55 kertaa.
Neuvostoliittoa amatöörinä edustanut Tszyu on siitä poikkeuksellinen nyrkkeilijä, että hän on tehnyt todella pitkän uran sekä ammattilaisena että amatöörinä. Hän voitti vuonna 1991 amatöörien maailmanmestaruuden, ja yli 270 ottelua käsittäneellä paitanyrkkeilyurallaan hän kärsi vaivaiset kolme tappiota. Ammattilaisena hän on nyt otellut kaksitoista vuotta, ja tämänkertaisen esityksen perusteella eläkepäivät saavat siirtyä hamaan tulevaisuuteen. Fanit odottavatkin jo innolla Tszyun seuraavaa siirtoa. Vastustajaksi hänelle onkin tarjottu jo suurlupauksia Vivian Harrisia ja Miguel Cottoa, ikitaistelija Arturo Gattia sekä Ison-Britannian iskukonetta Ricky Hattonia. Ehkäpä kaikkein mielenkiintoisimman vaihtoehdon tarjoaisi kuitenkin tänä vuonna kevyessä välisarjassa debytoinut alempien painoluokkien supertähti Floyd Mayweather. Tszyun comeback piristi jo ennestään mielenkiintoista välisarjan ympäristön painoluokkien sikermää entisestään.
Janne Romppainen
|