|
KUOPION NYRKKEILYILLAN ENNAKKOKATSAUS |
Illan pääottelussa on kovat panokset. Voittaja kruunataan raskaansarjan suomenmestariksi ja häviäjän nyrkkeilyura todennäköisesti päättyy. Voitto takaisi Jari Markkaselle ”kuninkaan arvostuksen” kotikaupungissaan ja mahdollisuuden mielenkiintoiseen tittelinpuolustusotteluun Sami Elovaaraa, Jukka Järvistä tai vaikkapa Petri Reimaa vastaan. Allan Grönforsille raskaansarjan suomenmestaruusvyö mahdollistaisi pääsyn rahakkaisiin raskaansarjan ulkomaankehiin. Molemmat ovat itsevarmoja ja valmiina antamaan kaikkensa. Tässä ottelussa ”The Winner Takes It All”.
Kotikehässään yleisönsuosikkina otteleva Jari ”Fireman” Markkanen, 42, omaa pitkän nyrkkeilyuran. Paita päällä Markkanen iski mm. suomenmestaruuden ja palomiesten maailmanmestaruuden. Ammattilaiseksi Markkanen siirtyi vasta vuonna 200, lyötyään ensin Tony ”Viikinki” Halmeen näytösottelussa valtavan kotiyleisön edessä. Markkasen ammattilaisuran paras voitto tuli pistein Mika Kihlströmistä vuonna 2000, kun ”Kille” korvasi viime hetkellä loukkaantuneen Jukka Järvisen. Viiden ammattilaisottelunsa ainoa tappion Markkanen koki Sami Elovaaralle muutama vuosi sitten Helsingissä.
Markkanen kuvassa vasemmalla kukistettuaan Tony "Viikinki" Halmeen vuonna 1998.
39-vuotiaallaan Allan Grönforsilla on myöskin takanaan pitkä paitanyrkkeilyura ja paidatta hän on iskenyt 13 ottelustaan 10 voittoa. ”Machoman” Grönfors on osoittanut uskaltautuvansa ketä vastaan tahansa, missä tahansa. Vaikka Grönfors ottelikin hyvin niin Aldo Colianderia ja Johny Jenseniäkin vastaan, niin hänen ainoa ”iso” voittonsa on Rasmus Iversenin tyrmääminen Tanskassa vuonna 2002.
 | Allan "Machoman" Grönfors
Pitkältä ottelutauolta palaavalla Markkasella on etunaan selvä kokoero. 185-senttinen Markkanen on Grönforsia 12 senttiä pidempi ja kymmenisen kiloa painavampi. Ottelutyyliltään Markkanen on varsin liikkuva ja hyvin aggressiivinen. Nähtäväksi jää rohkeneeko hän otella yhtä aktiivisesti kuin aiemmin, sillä nythän hänen on varauduttava tahkoamaan täydet 10 erää. Grönforsia pidetään miehistä kovaiskuisempana ja hän omaa myös erinomaisen ottelusilmän. Molemmat omaavat kovan voiton tahdon, joten helpolla kumpikaan ei suostu taipumaan.
Voittajaa ottelusta on vaikea veikata ja on myös vaikeaa veikata kestääkö SM-ottelu täydet 10 erää. Kumpikaan miehistä ei ole aiemmin otellut yli kuutta erää. Markkanen saattaa yrittää voittaa ottelun aktiivisuudellaan, kun Grönfors todennäköisesti ottelee tarkemmin, kytäten tyrmäyspaikkaa. Varmaa on kuitenkin ainoastaan se että kehässä nähdään viihdyttävä ja myös kova taistelu.
Mika Tossavaisen ranteet tulehtuivat viikkoa ennen nyrkkeilyiltaa ja hänen tilalleen saatiin lyhyellä varoitusajalla hälytettyä Juho Tolppola (kuvassa), joka esiintyi edukseen Italiassa vain pari viikkoa sitten, vaikka kärsikin hajaäänitappion kotikehän Michéle Orladolle 12-erää kestäneessä ottelussa. Nyt Tolppola kohtaa suomalaisille tutun Denis Alekseevin (1-8-1), joka on kärsinyt pistetappiot niin Samuli Leppiaholle kuin Mika Tossavaisellekin. Lyhyen valmistautumisajan vuoksi ottelun kestoksi on sovittu vain 4-erää, mutta Tolppola pyrkinee ratkaisuun ennen täyttä aikaa, mutta Alekseev on hävinnyt vain yhden kerran ennen täytä aikaa.
Suomen ammattinyrkkeilyliiton sihteerin Pertti Augustinin kirjoitus Alekseevin ottelusta Leppiahoa vastaan :
”Illan paras ottelu oli Samuli Leppiahon (kuvassa) ja Denis Alekseevin ottelu. Molemmat olivat taitavia ja yrittäviä nyrkkeilijöitä, jotka eivät kaihtaneet iskujenvaihtoa. Vaikka Samuli tuskin hävisi erääkään, oli ottelu silti varsin tasainen. Jokainen erä - ja tilanne - taisteltiin loppuun asti. Lattiaanlyöntejä ei nähty, mutta Alekseevin päänahkaan tullut haava vuosi niin paljon, että ottelun lopuksi Samuli oli muuttunut punatukkaiseksi. Hieno ottelu ja hieno alku uralle.”
Toisen ammattilaisottelunsa iskevä rovaniemeläinen Samuli Leppiaho (kuvassa) saa vastaansa tuntemattoman Martins Kukulsin, joka hävisi toistaiseksi ainoan ammattilaisottelunsa pistein Saksassa. Hyvän amatööriuran omaava Leppiaho lähtee otteluun ennakkosuosikkina, mutta hän saanee tahkota täydet 4-erää latvialaisen kanssa.
Ulkomailla kehiä epäonnekkaasti kiertänyt Kai Kauramäki on pakkovoiton edessä ammattilaisdebyyttinsä tekevää Alexander Bogdanetsia vastaan. Latvialainen omaa pitkän amatööriuran, jonka viimeisessä ottelussa marraskuussa Bogdanets kukisti Suomen Anssi Korhonen Latvian turnauksen 69-kiloisten finaalissa. Kauramäellä lienee kokoero puolellaan, sillä tämä ottelu käydään keskisarjassa, jonka painoraja on 72,5-kiloa.
Miika Forsström
|