|
Tolppola – Barnes: Kahden maan suurlupaukset vastakkain |
Suomen lahjakkain ammattinyrkkeilijä Juho Tolppola on tänä perjantaina todella kovan paikan edessä. Tähän mennessä suomalainen on päässyt rakentamaan uraansa suhteellisen rauhassa ja tasaisesti kovenevia vastustajia vastaan kamppailen. Glasgowssa Skotlannissa hänen kanssaan kejään asettuu kuitenkin Isoa-Britanniaa edustava David Barnes, joka tunnustetaan yhdeksi saarivaltakunnan lupaavimmista nyrkkeilijöistä kaikki painoluokat huomioiden. Barnes on vielä luokkaa kovempi tekijä kuin Italian veteraani Michele Oralndo, jota vastaan Tolppola kävi viime marraskuussa tasaisen taistelun tämän kotikonnuilla. Tolppolalla on nyt siis edessään suuri harppaus – ottelu, joka mahdollisesti avaa tien Euroopan huipun tuntumaan mutta joka voi muodostua myös tuskien taipaleeksi. Suomalainen lähtee kehään altavastaajana, mutta kun tähtäin on korkealle, joskus riski on otettava.
Tapaus on merkittävä myös Suomen nyrkkeilyn näkökulmasta: viimeisten reilun kymmenen vuoden aikana ainoastaan Jyri Kjäll otellessaan tanskalaista Christian Bladtia vastaan 2001 on kohdannut yhtä kovan luokan vastustajan. 
Juho Tolppola, 23, Fin, 11-1 (6)
Juho ”TNT” Tolppola ehti herättää Suomessa kiinnostusta jo amatööripuolella. Hän voitti Tammer-turnauksen vain 17-vuotiaana ja löi itsensä myös EM-pronssimitalistiksi. Monien yllätykseksi hän ei kuitenkaan jäänyt tavoittelemaan MM- tai olympiamenestystä pitemmäksi aikaa, vaan loikkasi ammattilaispuolelle parikymppisenä nuorukaisena vuonna 2001. Ura lähti käyntiin hieman hitaanlaisesti otteluiden vähyyden vuoksi, mutta tahti on parantunut jatkuvasti: kun Tolppola vuonna 2002 esiintyi kehässä vain kahdesti, viime vuonna vyölle kertyi jo kuusi ottelua. Yhteensä suomalaisella on kamppailuja takanaan kaksitoista, ja niissä hän on joutunut taipumaan häviöön vain kerran. Vastustajistaan hän on kukistanut ennen täysiä eriä kuusi.
Tolppolan tähänastisista vastustajista erottuu yksi nimi selvästi yli muiden: Italian Michele Orlando, joka aiheutti Tolppolan ainoan tappion, edusti hyvää kansainvälistä luokkaa. Tuossa kamppailussa lyötiin kaksitoista varsin tasaista ja hyvävauhtista erää. Tolppolalla oli kaikki voiton mahdollisuudet, mutta ehkä hieman kokemattomuuttaan hän antautui liiaksi lähiotteluun, mikä lopulta ratkaisi kamppailun vastustajan hyväksi. Tolppola ei kuitenkaan turhaan kunnioittanut nimekkäämpää vastustajaansa vaan osoitti, että kykenee ottelemaan täysin tasaisesti Euroopan kärkipään tekijän kanssa.
Muissa otteluissaan Tolppola onkin selviytynyt hyvin vaivattomasti. Seuraavaksi paras hänen voitoistaan lienee Kolumbian veteraanista Alvaro Morenosta viime vuonna Levillä hankittu puhdas pistevoitto. Viimeksi Tolppola oli kehässä joulukuussa Kuopiossa, kun hän löi vaatimattoman latvialaisen Denis Alekseevin keskeytyskuntoon neljännessä erässä.
Tolppolan selvin vahvuus kehässä on monipuolisuus – häneltä on vaikea osoittaa mitään selvää heikkoutta. Alun perin hän tuli tunnetuksi taitavana ja teknisenä pistenyrkkeilijänä, mutta hän kykenee myös hyökkäämään ja painostamaan tarvittaessa. Tolppola jaksaa tehdä töitä tarvittaessa täydet kymmenen erää ja taistelemaan jokaisen tilanteen voitosta loppuun asti. Hänen perustekniikkansa on mallikelpoinen, hän pitää suojauksensa korkealla ja lyö iskunsa hyvästä asennosta ja nopeasti. Tolppola ei ole mikään varsinainen tyrmääjä, mutta lyö kuitenkin tukevasti molemmilla käsillä. Hän tuntuu myös itse kestävän iskuja hyvin, vaikkakaan leukaa ei tällä tasolla vielä ole testattu. 
David Barnes, 24, GBR, 16-0 (9)
Samana vuonna Tolppolan kanssa syntynyt Barnes aloitti ammattilaisuransa niin ikään samana vuonna suomalaisen kanssa. Suuren maailman malliin hän pääsi aloittamaan uransa vauhdilla ja kävi jo ensimmäisen puolen vuoden aikana neljä ottelua. Ura alkoikin räväkästi, sillä seitsemästä ensimmäisestä vastustajasta hän löi ennen täysiä eriä kuusi. Kaatuneiden joukossa oli myös Suomen keskisarjan nyrkkeilijöille Markus Huhtalalle ja Amin Asikaiselle hävinnyt Dimitri Protkunas, jonka Barnes tiputti avauserässä. Vauhdikkaat otteet herättivät kiinnostusta saarivaltakunnassa, ja esimerkiksi paljon nähnyt promoottori Frank Warren äityi kehumaan Barnesia yhdeksi lupaavimmista nyrkkeilijöistä tallissaan. Myös Brittein saarten takavuosien huippuammattilainen ja nykyinen arvostettu nyrkkeilykommentaattori Barry McGuigan on ylistänyt nuorukaista kommenteissaan. Barnesista odotellaankin pian jo Euroopan mestaria, jos hän vain pääsee samaan kehään ranskalaisen hallitsevan mestarin Frederic Klosen kanssa.
Tällä hetkellä Barnes on hallitseva Ison-Britannian välisarjan mestari. Hän voitti tittelinsä veteraani Jimmy Vincentiltä 2003, joskin pistetuomiota pidettiin yleisesti virheellisenä. Tuo kamppailu pois lukien Barnes ei ole yleensä jättänyt arvuutteluille sijaa: heti seuraavassa ottelussaan hän nujersi vakuuttavaan tapaan Kevin McIntyren ja viime marraskuussa toisen korkealle arvostetun maanmiehensä James Haren. Yhteensä Barnes on puolustanut vyötään nyt kolmesti. Nopea nousu uralla on tehnyt myös sen, että muutamat nyrkkeilymaailman kattojärjestöt ovat jo kelpuuttaneet Barnesin listoilleen.
Barnes on sekä käsistään että jaloistaan erittäin nopea, ja hän myös lyö varsin lujaa molemmin kintain. Erityisen tunnetuksi hän on tullut kyvystään iskeä lujaa perääntyessään, mikä tekee häntä vastaan hyökkäämisestä erittäin vaarallista. Tolppolan tavoin Barnes on monipuolinen ja itsevarma nyrkkeilijä, joka hallitsee kehässä useita tyylejä. Myös Barnesin henkinen kantti vaikuttaa kehässä kovalta. Ainoa jonkinlainen tahra hänen urallaan on ottelu Vincentiä vastaan, jossa Barnes joutui ottamaan vastaan runsaasti iskuja, mutta on muistettava, että hän oli vielä tuossa vaiheessa varsin kokematon.
Ottelu
Tolppolalla on ehdottomasti mahdollisuus selvitä kamppailusta voitokkaasti, mutta vaikeaa se tulee olemaan. Kiistää ei voi sitä, että Barnes on kamppailun selvä ennakkosuosikki. Hän vaikuttaa joka suhteessa olevan yksinkertaisesti hieman Tolppolaa parempi, ja niinpä suomalaisen taktiikan on oltava kunnossa, jotta nämä edut tasoittuvat. Erityisesti kovassa iskujenvaihdossa yliote lienee nopeammalla ja vahvemmalla Barnesilla, joten lähiottelutilanteita suomalaisen on syytä varoa. Tolppola kykenee lyömään otteluissaan paljon eikä hän pelkää vastaiskuja, ja siinä voisi olla hänen mahdollisuutensa. Tolppolan olisi huolehdittava siitä, että hän yksinkertaisesti pyrkii iskujenvaihtotilanteissa osumaan enemmän kuin vastustaja. Muissa tilanteissa hänen kannattanee liikkua ja antaa vastustajan avata peli, tämä taktiikka toimi hetkittäin erittäin hyvin ainakin Orlandoa vastaan. Jos molemmat ottelevat tarkkaavaisesti, kuten hyvinkin voi käydä, kamppailussa nähdään luultavasti useita tasaisia eriä, ja niiden napsiminen kotiin on erityisen tärkeää.
Kaikin puolin on hieno asia, että suomalainen nyrkkeilijä on saanut tilaisuuden päästä tällaiseen otteluun, ja erityisesti ihailtavaa on se, että hetkeen on tartuttu. Vain voittajat muistetaan nyrkkeilyssä, ja voittajaksi yltääkseen on uskaltava kohdata haasteita.
Janne Romppainen
|