|
Raportti naisten SM-kisoista 2005 |
Nyrkkeilyn naisten Suomen mestaruuskisat käytiin viikonloppuna Loviisan Liikuntahallissa. Kisoihin osallistui 28 kilpanaisnyrkkeilijää, jotka iskivät yhteensä 18 ottelua. Lisäksi kisoissa esiintyi kahdeksan taitonyrkkeilijää ja myös näytösryhmissä kilpailtiin.
Suomalaisen naisnyrkkeilyn keulakuva ja EM-hopeamitalisti Eva Wahlström (kuvassa), 24, iski uransa jo seitsemännen Suomen mestaruutensa. Evaa vastaan 60-kiloisiin uskaltautui ainoastaan Turun Jyryn vasta 16-vuotias Jenni Kiili. Näin Eva ei kotiyleisön harmiksi saanut lainkaan ottelua lauantaina, vaan pääsi suoraan sunnuntain loppuotteluihin. Itse finaaliottelukaan ei tarjonnut yleisölle ihmeitä, sillä Wahlström hallitsi kaikki kolme erää kestänyttä kamppailua ylivoimaisesti alusta loppuun. Hyvinkäällä asuva Wahlström otteli tällä kertaa rennosti, eikä turhaan murjonut nuorta vastustajaansa. Näyttäviä iskusarjoja Wahlström toki sai perille ja voittajasta ei ollut missään vaiheessa epäselvyyttä.
Toisen mestaruuden isäntäseura Loviisan Riennolle toi haminalainen Päivi Tukia, joka myöskin pääsi suoraan loppuotteluun. Tukia kukisti Raahesta asti kisoihin saapuneen Annika Siposen kaikin tuomariäänin 5-0 ja voitti näin 66-kiloisten Suomen mestaruuden. Varsin hyvätasoinen ottelu sujui alusta alkaen Tukian hienoisessa hallinnassa ja Siponen sai kovasta yrityksestään huolimatta vastaan ottaa koviakin tällejä.
Kovimmat kamppailut lauantaina
Jo lauantain välieräotteluissa nähtiin hyvää naisnyrkkeilyä. Useissa sarjoissa kaksi parasta nyrkkeilijää arvottiin vastakkain jo lauantaiksi. 57-kiloisissa Helsingin Atleettiklubin Annukka Volotinen (kuvassa) voitti lauantaina välierissä muutaman vuoden takaisen EM-mitalistin Camilla Musterhjelmin äärimmäisen niukasti hajatuomariäänin 3-2. Monien mielestä Musterhjelm olisi ansainnut voiton tässä kovatasoisessa kamppailussa. Sarjan toisessa välieräottelussa hämeenlinnalainen Raija Seppä-Lassila voitti kyseenalaisesti Kemin Innon yritteliään Marja Pernun. Loppuottelussa Volotinen voitti Seppä-Lassilan puhtaasti 5-0.
Myös 63-kiloisten mestari Terhi Lukka ja 54-kiloisten ykkönen Heidi Himanen joutuivat lauantaina kovemmille, kuin sunnuntain loppuotteluissa. Riihimäen Katja Penttinen oli välierissä lähellä voittoa kokenutta Lukkaa vastaan, mutta viimeinen erä ratkaisi ottelun Lukan eduksi. Loppuottelussa Lukka kukisti selvästi Turun Jyryn Susanne Asteljoen. Hämeenlinnan Heidi Himanen voitti lauantaina yhdessä kisojen parhaita otteluista Kati Collanderin tuomariäänin 3-2. Finaalissa Himanen selviytyi ongelmitta Kuopion Essi Damskista.
48-kiloisten mestariksi löi Mikkelin Nyrkkeilijöiden Mari Hyvönen. Välierissä Hyvönen voitti helpohkosti Loviisan Riennon Noora Ahtiaisen. Porvoon Marika Niskanen kukisti erittäin tasaisessa ottelussa Reisjärven Riina Seppäsen. Loppuottelussa Hyvönen otteli aktiivisesti ja vei Niskaselta tilan pois. Hyvönen voitti molemmat ottelunsa puhtaasi 5-0.
Kuvassa Hyvönen iskee Marika Niskasta naamaan.
50-kiloisten mestariksi löi vakuuttavasti Annika Pitkänen ja 52-kiloisten mestaruus meni Tampereen Maarit Teuroselle ilman ottelua, kun sarjaan ei osallistunut muita nyrkkeilijöitä. 70-kiloiset voitti Helsingin Pauliina Virta, joka voitti kaksi tasaista ottelua. Loppuottelussa Virta ja Tampereen Johanna Kulmala iskivät tasatahtiin kaikki kolme erää ja Virta palkittiin voittajana ja Suomen mestarina.
Taitonyrkkeilyssä kahdeksan osanottajaa kilpaili naurun hypyssä, varjonyrkkeilyssä ja pistekäsineisiin lyömisessä. Suomen mestaruuden voitti odotetusti Tampereen Voimailuseuran kokenut Anna Laukkanen. Pisteitä voittaja keräsi lajeista yhteensä 80.25. Hopeaa saavutti myös TVS:n Terhi Jutila pisteillä 76,25 ja pisteillä 71,75 pronssille sijoittui Aurora Martikainen Kouvolasta. Näytösryhmien kilpailussa kolmehenkiset joukkueet esittivät hienoja koreografioita. Voiton vei Tampereen Voimailuseura. Hopeaa sai Nokia Boxing Club ja pronssia Tampereen Nyrkkeilijät.
Loviisan Riento hoiti järjestelyt mallikkaasti. Yleisöä olisi voinut olla enemmänkin, mutta silti tunnelma kohosi mukavasti sunnuntaina joidenkin ottelujen aikana. Järjestäjäseuran edustaja Tom Lehtinen paljasti että Riento saattaa jatkossa hakea naisten Pohjoismaiden mestaruuskisojen isännyyttä.
Ottelujen tulokset:
Loppuottelut 17.4 48 kg Mari Hyvönen MiNy - Marika Niskanen PoNS 5-0 50 kg Annika Pitkänen HäKi - Marjut Salo TVS 5-0 52 kg Maarit Teuronen mestari ilman ottelua 54 kg Heidi Himanen HäKi - Essi Damski KuRi 5-0 57 kg Annukka Volotinen HAK - Raija Seppä-Lassila HäKi 5-0 60 kg Eva Wahlström LoRi - Jenni Kiili TuJy 5-0 63 kg Terhi Lukka KSL - Susanne Asteljoki TuJy 5-0 66 kg Päivi Tukia LoRi - Annika Siponen RaNy 5-0 70 kg Pauliina Virta HAK - Johanna Kulmala 4-1
Alkuottelut 16.4 57 kg Annukka Volotinen HAK - Heidi Katajamäki PoNMKY 5-0 48 kg Mari Hyvönen MiNy - Noora Ahtianen LoRi 5-0 48 kg Marika Niskanen PoNS - Riina Seppänen ReiVo 5-0 54 kg Essi Damski KuRi - Tiina Hellman WBC 5-0 54 kg Heidi Himanen HäKi - Kati Collander PoNMKY 3-1 63 kg Susanne Asteljoki TuJy - Elina Karjalainen OKK 5-0
63 kg Terhi Lukka KaSL - Katja Penttinen RiKK 5-0 70 kg Pauliina Virta HAK - Heini Sarin HäKi 4-1 57 kg Raija Sepää-Lassila HäKi - Marja Pernu KeIn 4-1 57 kg Annukka Volotinen HAK Camilla Musterhjelm OKK 3-2
Kuvia kisoista:
Terhi Lukka löi 63-kiloisten loppuottelussa kovaa Susanne Asteljokea.
Päivi Tukia löi 66-kiloisissa selvän voiton.
Mestari-siskot: Heidi Himanen ja Annika Pitkänen.
Teksti: Miika Forsström Kuvat: Mika Pietilä, Twins Finland
|