Nyrkkeily

9.8

ISKETÄÄN SITÄ INDONESIASSAKIN

Allekirjoittanut (kalpeaihoinen hujoppi), SBC:n nyrkkeilijöitä ja
seuran valmentaja Yonas Ballo (kyykyssä).

Indonesia ei tule ensimmäisten joukossa mieleen maailman suuria nyrkkeilymaita haettaessa. Suomalaisilla nyrkkeilyihmisillä ei kuitenkaan ole varaa katsoa montaa maata nenänvartta pitkin kehäsaavutuksia vertailtaessa.

Tämä pätee myös Indonesian kohdalla. Maailman neljänneksi väkirikkaimmalla maalla on esittää tälläkin hetkellä kaksi hallitsevaa ammattinyrkkeilyn maailmanmestaria. Ympäri saarivaltiota energiajuomamainoksissa irvistävä Chris John on WBC:n höyhensarjan mestari ja Mohamad Rachman IBF:n minikärpässarjan kuningas.

Itse sain ensimmäisen konkreettisen kosketuksen indonesialaiseen nyrkkeilyyn matkustettuani maassa kahden kuukauden ajan. Paikka oli pieni kaupunki nimeltä Soe (äännetään soo-e).

Jos sanoisin, että Soe on kaukana aivan kaikesta, liioittelisin. Mutta vain vähän.

Soe sijaitsee Timorin saaren Indonesian puoleisessa osassa eli Länsi-Timorissa. Matka sinne saaren suurimmasta kaupungista Kupangista kestää täyteen pakatussa minibussissa kolmisen tuntia. Se tarkoittaa kolmen tunnin mittaista teknopop-konserttia bussin kauittimista tuskallisella äänenvoimakkuudella soitettuna.

Koska Soe sijaitsee 800 metrin korkeudessa, on se yksi harvoista paikoista Indonesiassa, jossa tarvitsee iltaisin pitkähihaisen paidan. Muuten Soe on tyypillinen indonesialainen pikkukaupunki: meluisa ja likainen mutta leppoisa.

Saavuin Soeen aikomuksenani vierailla kaupungin lähistöllä sijaitsevissa perinteisissä kylissä. Valitsin majapaikakseni Losmen Andan (Sinun matkailukotisi), jonka opaskirjani mainitsi kaupungin halvimmaksi. Hinta olikin halpa, reilun euron per yö, eikä varsin vaatimaton huoneeni yhtään sen arvokkaammalta tuntunutkaan.

Pohtiessani paikan oleskelutilassa valintani viisautta, astui sisään hikinen tyttö. Indonesian taitoni olivat saavuttaneet sen tason, että pystyin kohteliaasti kysymään, oliko hän kenties tulossa urheilemasta.

Vastaus oli melkoisen yllättävä: - Kyllä, nyrkkeilyharjoituksista.

Hetkeä myöhemmin tiesin, että tapaamani tyttö, Ofir Faot, oli voittanut toukokuussa alle 18-vuotiaiden tyttöjen sarjan 48 kiloa Indonesian ensimmäisissä naisten nyrkkeilymestaruuskilpailuissa. Mikä tärkeintä, sain myös tietää, että olin tervetullut paikallisen seuran harjoituksiin.

Seuraavana aamuna kello seitsemän juoksimme Ofirin kanssa harjoituspaikalle. Se oli betonista valettu laatta, ilmeisesti perustukset talolle, jota ei koskaan rakennettu.

Hieman sivummalla oli itse "nyrkkeilysali", sekin kauan sitten kesken jääneessä talossa, johon oli sentään saatu osa seinistä pystyyn. Salin välineet on nopeasti lueteltu: yksi monin paikoin koristeltu hiekkasäkki, yksi jousilla varustettu seinätyyny ja yksi seinään nojaava peili.

Soen nyrkkeilysalin välinevalikoima ei ole erityisen juhlava.

Hieman kello seitsemän jälkeen (Indonesiassa mikään ei ala ajallaan) paikalle saapui myös seuran valmentaja Yonas Ballo. Hänen veljensä Hermansen Ballon nimi saattaa olla kovimmille suomalaisille amatöörinyrkkeilyn tuntijoille tuttu.

Sarjassa 51 kiloa nyrkkeillyt Hermensen Ballo voitti 90-luvulla tukun kansainvälisiä turnauksia ja osallistui sekä Atlantan että Sydneyn olympialaisiin. Aikaisemmin Kupangissa tapaamani nyrkkeilyfanaatikko vannoi, että Ballo kärsi molemmissa olympialaisissa tuomaritappiot, mutta niinhän meistä usein tuntuu oman suosikin hävitessä. Ballo oli kuitenkin elävä todiste siitä, että en ollut aivan mitättömällä salilla.

Näytti kuitenkin siltä, että Soe Boxing Club ei elä aivan kirkkaimpia kunnian päiviään juuri nyt. Seuralla on kaksi kilpailevaa miesnyrkkeilijää, joilla ei vielä ole merkittäviä saavutuksia Timorin ulkopuolella. Kilpailevia naisia seuralla on neljä, joista kolme osallistui Indonesian mestaruuskilpailuihin Sumatralla.

Osallistuin Soessa ollessani kolmesti seuran harjoituksiin, jotka järjestetään kahdesti päivässä sunnuntaita lukuunottamatta. Harjoitusmenetelmät eivät Lahden Kalevan kasvatin näkökulmasta olleet Suomea ihmeellisempiä. Tuttuja elementtejä olivat muun muassa paritekniikka, tempoharjoitus välineillä ja tietenkin sparraus.

Itse ottelin yhteensä viisi erää seuran miesnyrkkeilijöiden kanssa. Koska kaverit olivat useimpien indonesialaisten tapaan pienikokoisia (48 ja 51 kiloa), ei todellista vertailua Suomen tasoon voinut tämän perusteella tehdä. Väitän kuitenkin, että Pasi Silvennoista lukuunottamatta napakasti iskenyt 51 kilon mies kukistaisi samankokoiset suomalaiset.

Harjoitusten parhaana puolena jäi mieleen seurassa vallitseva yhteishenki. Huuli lensi sopivasti työntekoa häiritsemättä, ja harjoitus päättyi yhteishuutoon "SBC - Yes!". Harjoituksen jälkeen koko porukka kokoontui hetkeksi salin naapurissa asuvan valmentajan kotiin teelle.

Jokaisen harjoituksen lopussa luettiin myös yhteinen rukous. Sama tapa vallitsi tuhat kilometriä lännempänä Balilla, jossa harjoittelin paikallisen jalkapallon kyläjoukkueen kanssa. Ero oli se, että Balilla rukoiltiin hindujumalille, Soessa kristittyjen jumalalle. Tämä on mainitsemisen arvoista siksi, että 85-prosenttisesti islamilaisen Indonesian menestyneimmät nyrkkeilijät ovat perinteisesti olleet kristittyjä. Kulttuurisia syitä tähän en ole vielä saanut selville.

Mitä tästä kokemuksesta sitten voisi ottaa opiksi näin suomalaisena nyrkkeilymiehenä? Kahden päivän aikana näkemissäni harjoitusmenetelmissä ei siis ollut mitään uutta tai erikoista. Nyrkkeilytekniikassa Suomessa saamaani opetusta väittäisin monipuolisemmaksi kuin mitä Soessa näin tarjottavan. Myös harjoitusolosuhteet ovat Suomessa monin verroin paremmat kuin Indonesiassa, kuten edellä kuvailin.

Erottavaksi tekijäksi jää työnteon määrä. Kuinka moni suomalainen nyrkkeilijä harjoittelee 12 kertaa viikossa, kuten Soen miehet, naiset ja tytöt?

Harjoitusmäärä myös näkyi fysiikassa. Naiset pitivät juoksulenkillä vauhtia, jossa tietyt Suomen miesten maajoukkueen nyrkkeilijät eivät pysyisi mukana. Pikkusarjojen miesten iskuissa oli ruutia.

Toinen ero Indonesian ja Suomen välillä on nyrkkeilykulttuurin taso. Erityisesti Indonesian itäisillä saarilla nyrkkeily on iso laji, joka kerää paljon katsojia. Lehdet kirjoittavat nyrkkeilystä huomattavasti enemmän kuin Suomessa. Television maksuttomat kanavat näyttävät paikallista ammattinyrkkeilyä kahdesti viikossa ja lisäksi kaikki suurimmat kansainväliset ottelut.

Nyrkkeilykulttuuria ei kukaan pysty yksin luomaan, mutta jokainen voi kyllä harjoitella 12 kertaa viikossa. Eri asia on sitten se, löytyykö tukevasti rahan akselilla lepäävästä hyvinvointivaltiostamme vielä riittävällä motivaatiolla varustettuja nuorukaisia moiseen rääkkiin.

Soe Boxing Club toimii yhdellä Indonesian köyhimmistä alueista. Seuran yhteiskunnalta saama avustus pienenee jatkuvasti, eikä se riitä uusien välineiden ostoon. Mikäli seurallanne on kohtuullisessa kunnossa olevia hanskoja, pääsuojia, alasuojia tai muita nyrkkeilyvälineitä, ottaa SBC ne erittäin kiitollisena vastaan. Lahjoitukset voi osoittaa valmentaja Yonas Ballolle seuraavaan osoitteseen:

Yonas Ballo
Kantor agama
Jln Gajahmada no. 36
Kode pos 85511
Soe / TTS-NTT
Indonesia

Mikko Marttinen