|
Nyrkkeilymaailmassa koettiin yksi vuoden suurimmista yllätyksistä, kun koko 2000-luvun ehdottomasti parhaisiin ottelijoihin lukeutuva Meksikon Erik Morales kärsi selvän pistetappion tuntematonta Yhdysvaltain Zahir Raheemia vastaan. Varhain sunnuntaina käydyssä illassa Moralesin ja Filippiinien Manny Pacquiaon oli tarkoitus lämmitellä yleisöä heidän suunniteltua uusintaotteluaan varten, mutta 28-vuotias philadelphialainen oli toista mieltä. Taidokkaalla nyrkkeilyllään hän ryöväsi itselleen illan pääosan ja taivutti kumman vaisun Moralesin nöyryyttävään tappioon.
Zahir Raheem ei ole nyrkkeilypiireissä aivan vieras nimi. Hän oli Yhdysvaltain olympiaedustajana maan kotikisoissa 1996 ja tunnustettiin tuolloin lahjakkuudeksi, vaikka olympiamatka päättyikin pettymykseen. Hänen ammattilaisuransa ei ole kuitenkaan ottanut tuulta alleen, vaikka hänen ottelulistansa olikin näyttävä 26-1. Ainoan tappionsa hän kärsi vuosi sitten Ricardo Juarezille. Raheem tunnetaan hyvänä ja teknisenä pistenyrkkeilijänä, jota vaivaa kuitenkin lievä iskuvoiman puute. Erik Morales taas on entinen kolmen painoluokan maailmanmestari ja kivikova tyrmääjä, joka ennen kamppailua luettiin yhdeksi maailman parhaista nyrkkeilijöistä kaikki painoluokat huomioituna. Nyt hän otteli ensimmäistä kertaa urallaan kevytsarjan puolella.
Morales oli itselleen harvinaisessa tilanteessa, kun hän kohtasi vastustajan, joka oli hänen kokoisensa. Yleensä 178-senttisellä Moralesilla on puolellaan selvä pituusylivoima, mutta Zahir Raheem oli häntä vain pari senttiä lyhyempi ja epävirallisen puntarin mukaan ottelun alkuhetkellä hieman painavampi.
On mahdollista, että lisääntynyt ottelupaino haittasi hieman Moralesin esitystä, sillä kamppailun alkupuolella hänen Pacquiao-ottelusta tuttua terävyyttään ei näkynyt. Morales yritti nyrkkeillä kaukoetäisyydeltä, mutta hänen hyökkäyksensä lähtivät liian kaukaa eivätkä tavoittaneet taidokkaasti alta vetäytynyttä Raheemia. Nopeakätinen Raheem puolestaan napsi auenneista paikoista jatkuvasti osumia sisään. Erityisesti yhdysvaltalaisen vasen sivuutti Moralesin suojauksen alituisesti. Moralesin puolustuksessa on tunnetusti aukkoja, ja vaikka hänen valtava iskunkestävyytensä ei osoittanutkaan horjumisen merkkejä, pisteiden valossa se koitui kohtalokkaaksi: Raheem vei nimiinsä kolme ensimmäistä erää. Neljäs oli ehkä Moralesin, mutta hyvin niukasti. Kamppailu oli hyvävauhtista nyrkkeilyä ja iskuja nähtiin paljon, vaikka dramaattisia osumia saatiinkin vielä odottaa. Yllätys oli muhimassa jo hyvää vauhtia.
Viides erä oli Raheemilta kamppailun näyttävintä nyrkkeilyä. Heti erän alkupuolella hän naulasi perille sekä hyvän oikean suoran että vihaisen vasemman koukun ja itsevarmuutta puhkuen narutti nimekästä vastustajaansa liikkeellään. Erän puolivälissä Raheemin hurja oikea heitti huonossa tasapainossa olleen Moralesin horjuen köysiin, mutta meksikolainen oli kunnossa. Toivottoman kömpelöltä vaikuttanut Morales ei saanut Raheemia millään kiinni koko erän aikana. Raheem otti nimiinsä selvästi myös kuudennen erän, joka oli vauhdiltaan edellistä rauhallisempi.
Yleensä niin äänekkääseen meksikolaisyleisöön oli laskeutunut haudanhiljaisuus ottelun ensimmäisen puolikkaan aikana. Erik Morales on ennenkin otellut heikosti ennakkoon vaarattomaksi arvioituja vastustajia vastaan, mutta yleensä hän on aina löytänyt lääkkeet, joilla puristaa voittoon. Nyt hän oli kuitenkin saanut todellista nyrkkeilyn oppituntia jo kuuden erän verran. Aikaa oli vielä runsaasti, mutta ottelun kulun olisi pitänyt muuttua dramaattisesti, jotta hän olisi tavoittanut etumatkan. Moralesilta vaadittiin nyt enemmän riskinottoa ja kovempaa hyökkäystyöskentelyä, sillä kaukonyrkkeilyssä hän jäi auttamatta kakkoseksi.
Muutosta ei kuitenkaan näkynyt, sillä Raheem vei myös neljä seuraavaa erää, joista seitsemäs tosin oli tasainen. Morales tiesi varmastikin olevansa häviöllä, mutta hän vaikutti edelleen täysin neuvottomalta asian korjatakseen. Aikakin oli loppumassa, sillä kamppailua oli jäljellä enää kaksi erää, eikä elämänsä ottelua nyrkkeillyt Raheem osoittanut mitään hiipumisen merkkejä.
Yhdestoista erä oli viimein Moralesin, kun Raheem keskittyi jo liikkumaan alta pois ja suojautumaan, ja Meksikon tähti pääsi osumaan muutaman kerran hyvin. Erän lopulla Morales menetti myös lattiaanlyöntipisteen, kun hänen oikeansa jälkeen Raheemin kinnas kosketti kanveesia, mikä olisi ollut luvunlaskun paikka. Raheem liukasteli muutenkin pitkin kamppailua kehään maalattujen mainosten liukkaalla pinnalla, mutta lukua ei laskettu kertaakaan. Viimeisessä erässä Morales haki epätoivoisesti ratkaisua, mutta ei ollut lähelläkään onnistua.
Tuomaripisteet olivat yksimielisesti Raheemin hyväksi lukemin 118-110, 116-112 sekä Moralesia kohtaan kohteliaalta vaikuttanut 115-113. Näin Morales kärsi vasta uransa kolmannen tappion 48 voiton vastapainoksi, kun taas Raheem kohotti ottelulistansa lukemiin 27 voittoa, 1 tappio, 16 tyrmäystä.
Tappio oli karvas paitsi Moralesille myös promoottoreille. Moralesin ottelut ovat yleensä myyneet hyvin, mutta tämä häviö romahdutti hänen markkina-arvoaan kerralla. Vaikka promoottori Bob Arum lupasikin, että Morales-Pacquiao -uusinta oteltaisiin suunnitelmien mukaan, suuren yleisön mielenkiinto sitä kohtaan laski varmasti. On tietysti mahdollista, että Moralesin kohdalla kyse oli vain tilapäisestä notkahduksesta; mahdollisesti vastustajan aliarvioimisesta ja harjoittelun laiminlyönnistä, ja että ensi kerralla hänet nähdään taas tutun tehokkaana, mutta tällaisen esityksen jälkeen moni ei välttämättä halua antaa hänelle uutta tilaisuutta kovin pian.
Moralesin vaisuudesta huolimatta Zahir Raheem ansaitsee työstään täyden tunnustuksen. Yhdysvaltalainen osoitti olevansa todellinen lahjakkuus, joka on odottanut tilaisuuttaan päästä esille ja sen saatuaan otti irti täyden hyödyn. Vaikka hänestä ei luultavasti olekaan aivan sarjansa mestariksi tai suureksi yleisönsuosikiksi asti, nopeudellaan, ulottuvuudellaan ja hyvällä tekniikallaan hän on varmasti hankala vastus kenelle tahansa.
Filippiinien 26-vuotias Manny Pacquiao selviytyi omasta osuudestaan huomattavasti Moralesia tyylikkäämmin. Entinen kolmen painoluokan mestarismies pysäytti kovan mutta teknisesti keskinkertaisen Meksikon Hector Velazquezin vakuuttavalla kuudennen erän TKO-voitolla.
Pacquiaon rytmi oli hakusessa vain ensimmäisen erän. Siinä hänen totutun tehokkaat vasemmat suoransa sinkoilivat vielä ohi maalin, ja Velazquez pääsi kuittaamaan erävoiton osumalla erityisesti oikealla koukullaan sekä vartaloiskuillaan mukavasti. Toisesta erästä eteenpäin komento olikin filippiiniläisen. Erittäin nopealiikkeinen Pacquiao vetäytyi vakaasti eteenpäin marssineen Velazquezin alta pois ja poimi jatkuvasti parempia osumia pikatulituksellaan.
Kolmannesta erästä eteenpäin alkoi näyttää entistä vahvemmin siltä, että kamppailu tuskin kestäisi täyttä aikaa, sillä niin paljon ja puhtaasti Pacquiao pääsi iskuillaan osumaan. Meksikolaisen vastaukset jäivät satunnaisiin oikeisiin koukkuihin, joilla ei ollut näkyvää vaikutusta. Velazquez kesti takomista kuitenkin suuremmitta vaikeuksitta, kunnes kuudennen erän lopulla Pacquiaon salamannopea ja oikea-aikainen oikea koukku löysi maalinsa meksikolaisen leuasta. Velazquez horjui köysiin, ja Pacquiao aloitti tutun raivoisan iskumyllynsä. Kongin soidessa Velazquez joutui hakemaan tukea kanveesista polvellaan. Hän nousi luvun ehdittyä kahdeksaan, mutta kehätuomari Lou Moretti katsoi parhaaksi keskeyttää kamppailun eikä protesteja kuulunut.
Pacquiao ei näyttänyt tässä kamppailussa aivan siltä yhden iskun tyrmääjältä, jollaisena hänet opittiin tuntemaan höyhensarjan puolella. Velazquez kesti useita hänen puhtaita osumiaan ennen kuin joutui taipumaan. On kuitenkin huomattava, ettei Velazquez ole hävinnyt näin nopeasti kenellekään kahdeksaan vuoteen, ja hänenkin listaltaan löytyy sentään kovia nimiä. Lisäksi Pacquiao otteli maltillisesti ja liikkui sivuttaissuunnassa enemmän kuin yleensä. Valmentaja Freddie Roachin mukaan tavoitteena on tehdä Pacquiaosta entistä monipuolisempi ja siten parempi nyrkkeilijä.
Jos Morales-uusinta kariutuikin, Pacquiaolle seuraava siirto voisi olla tähdätä uusintaotteluun Meksikon Marco Antonio Barreraa vastaan. Viikon päästä kehään itse nouseva Barrera voitti viime vuoden lopulla Moralesin pistein, mutta kärsi vuotta aikaisemmin musertavan tappion Pacquiaolle.
Samassa illassa edellisten kanssa nähtiin myös uusi maailmanmestari, kun kevyessä kärpässarjassa Yhdysvaltain vuoden 2000 olympiaedustaja Brian Viloria teki selvää Meksikon Eric Ortizista jo avauserässä. WBC-liiton titteliään ensimmäistä kertaa puolustanut Ortiz törmäsi Vilorian rajuun oikeaan, eikä ehtinyt ajoissa jaloilleen. Yhden tämän vuoden komeimmista kaadoista järjestellyt Viloria kasvatti voittolistansa nyt kahdeksantoista kamppailun mittaiseksi.
Viikonlopun aikana Ison-Britannian nimimiehistä ylemmän keskisarjan voittamaton mestari Joe Calzaghe voitti ihmeitä esittämättä pistein kenialaisen, Tanskassa asuvan Evans Ashiran. Calzaghe voitti kamppailussa kaikki erät ja kasvatti voittolukemansa jo neljäänkymmeneen, mutta ikävin uutinen nyrkkeilyn ystävien kannalta oli se, että hänen kätensä murtui jo kamppailun alkupuolella. Näin ollen pitkään odotettua suurta ottelua hänen ja Yhdysvaltain räväkkäotteisen Jeff Lacyn kesken joudutaan ilmeisesti jälleen lykkäämään hamaan tulevaisuuteen.
Brittein saarilla myös maan olympiasankari, kevyen välisarjan Amir Khan, 18, jatkoi totutteluaan uusiin ympyröihin ottamalla ammattilaisuransa toisen voiton. Amatöörivuosilta tutulla hämmästyttävällä nopeudellaan ja herkkyydellään hän otti helpon pistevoiton maan miehestään Baz Careysta.
Janne Romppainen
|