|
Ammattinyrkkeily
31.3
JUHO HAAPOJALLE VASTUSTUSTAJA LIETTUASTA
Ammattinyrkkeilydebyyttinsä Torniossa 8. huhtikuuta iskevälle Juho Haapojalle löytyi nopeasti vastustaja Liettuasta. Raskaansarjan ottelussa Haapojan, 25, vastustaja on 22-vuotias kamppailu-urheilija Remigijus Ziausys. Liettualaiselta löytyy kokemusta monenlaisesta kamppailu-urheilusta ja Steel Ringin mukaan hänellä on kokemusta myös aiempaa kokemusta nyrkkeilystä. Steel Ringin Tornion nyrkkeilyilta isketään ravintola Umpitunnelissa.
Tapahtuman tiedot!
Miika Forsström
Ammattinyrkkeily
29.3
TORNION ILLAN PÄÄOTTELU PERUUNTUI
Steel Ringin 8. huhtikuuta Torniossa iskettävä nyrkkeilyilta tulee poikkeamaan alkuperäisistä suunnitelmista. Allan Grönfors joutui peruuttamaan kansainvälisen raskaansarjan SM-ottelunsa selkävamman vuoksi. Grönforsin piti kohdata tapahtuman 10-eräisessä pääottelulussa Daniel Peret.
Näin ollen Tornion illan pääottelu tulee olemaan Ruotsin Karl Larsson - Jonesin ja Suomen Tommy Heiniemen 6-eräinen kohtaaminen. Illan toisessa ammattinyrkkeilyottelussa raskaansarjan Juho Haapoja tulee iskemään ammattilaisdebyyttinsä. Lisäksi illassa tullaan iskemään myös olympiatyylin nyrkkeilyotteluita.
Lisätiedot: www.steelring.fi
Miika Forsström
Olympiatyylin nyrkkeily
29.3
KILPAILUJEN TULOKSET KEMISTÄ, TURUSTA JA VIIALASTA
Viikonloppuna iskettiin olympiatyylin nyrkkeilyotteluita useilla paikkakunnilla. Voitokkaasti kilpailuissa esiintyivät mm. GeeBee -turnaukseen valmistautuvat Eemeli Katajisto ja Pasi Silvennoinen, joka kukisti Sami Hautamäen Viialassa.
Katso tulokset!
Kuopiossa iskettiin lauantaina kansallisissa kilpailuissa 16 ottelua. Näistä kilpailusta ei ole saatavilla täydellisiä tuloksia, mutta 11 ottelun tulokset löytyvät kilpafoorumista.
BOXING.FI
Ammattinyrkkeily
27.3
JAHTI JATKUU-AMMATTINYRKKEILYILTA LIPUNMYYNTIIN HUOMENNA
Töölön Kisahallissa 5.5.2006 järjestettävän Jahti Jatkuu-ammattinyrkkeilyillan liput tulevat aamulla myyntiin klo.09.00. Lippujen hinnat ovat 29,39,49,59 euroa. Viime kerralla(16.1) osa niistä jotka olivat jättäneet lippujenhankinnan iltaan jäivät ilman istumapaikaa. Lippuja myy Lippupalvelu.
BOXING.FI
Olympiatyylin nyrkkeily
27.3
NIKO JOKINEN LÖI POHJOISMAIDEN MESTARUUDEN
Viipurin nyrkkeilijöiden Niko Jokinen iski ainoana suomalaisena mestariksi naisten ja A-junioreiden Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa Norjassa. Jokinen voitti A-junioreiden 69-kiloisten loppuottelussa Norjan Adlan Satujevin selvästi pistein 25-3. 60-kiloisten Miika Palmroth ja 81-kiloisten Jani Kortelahti hävisivät omat ottelunsa selvästi pisteillä.
Kaikki Suomen neljä loppuotteluihin yltänyttä naisnyrkkeilijää hävisivät ottelunsa. Viime vuonna neljä suomalaisnyrkkeilijää voittivat mestaruudet naisten ja A-junioreiden Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa Tanskassa.
BOXING.FI
Ammattinyrkkeily
26.3
SUOMALAISET VOITTIVAT KEMIN AMMATTINYRKKEILYOTTELUISSA
Kemin Tervahallissa iskettiin eilen illalla nyrkkeilyilta. Tapahtuman järjesti Knock Out Kemi.
Tulokset:
Juho Tolppola UD 6 Arthur Jashkul (Tuomaripisteet: 60-54, 60-54, 60-54)
Samuli Leppiaho KO 5 Tomas Kotrla
Ville Piispanen UD 4 Ladislav Ocetek
BOXING.FI
Olympiatyylin nyrkkeily
25.3
NAISTEN JA A-JUNIOREIDEN PM-KILPAILUT ALKOIVAT NORJASSA
Naisten ja A-junioreiden Pohjoismaiden mestaruuskilpailut alkoivat tänään Norjasssa. Neljä naista ja kolme A-junioria taistelivat loppuottelupaikoista ja kolme suomalaisnyrkkeilijää pääsi suoraan sunnuntaisiin loppuotteluihin. 50-kiloisissa Marjut Salo kukisti Norjan Monica Lassenin selvästi osumapistein 21-8. Eva Wahlström voitti kovan kilpakumppaninsa Teuta Cunin pistein 17-9. 63-kiloisten Päivi Acikgöz ja 66-kiloisten Pauliina Virta kärsivat ylivoimaiset pistetappiot otteluidensa toisissa erissä. Acikgözin kukisti Norjan kova Cecilia Brækhus ja Virran Ruotsin Klara Svensson.
A-junioreiden 60-kiloisissa kokenut Miika Palmroth päihitti Ruotsin Alan Farajin diskvalifioinnilla toisessa erässä. Niko Jokinen pehmitti Tanskan Jesper Christiansenin kehätuomarin keskeytyksellä ottelun kolmannessa erässä. Ruotsin Yasser Adbo Iriba hieman yllättäen kukisti Suomen Joona Rothin 64-kiloisissa ylivoimaisella pistevoitolla kolmannessa erässä.
48-kiloisten Mari Hyvönen, 54-kiloisten Cati Collander sekä 81-kiloisten Jani Kortelahti pääsivät suoraan huomenna iskettäviin loppuotteluihin. Kilpailuihin ilmoitettu Maarit Teuronen ei ole mukana Norjassa sairastumisen vuoksi.
BOXING.FI
Ammattinyrkkeily
25.3
KAURAMÄELLE TYRMÄYSTAPPIO LONTOOSSA
Lontoo, Englanti.
Keskisarja (painorajaksi sovittu 71 kg), 6-erää Anthony Small, Englanti KO 3 Kai Kauramäki, Suomi
Alempi raskassarja, EM-ottelu 12-erää David Haye, Englanti TKO 8 Lasse Johansen, Tanska
Kuvia punnitustilaisuudesta löytyy osoitteesta www.britishboxing.net.
BOXING.FI
Ammattinyrkkeily
23.3
JUHO TOLPPOLAN VASTUSTAJA KEMIN ILTAAN VAIHTUI
Juho Tolppolan (kuvassa) vastustaja on vaihtunut Kemin Tervahallissa tänä lauantaina iskettävään "Icebreaker´s Boxingnight" -nyrkkeilyiltaan. Alunperin Tolppolan piti kohdata Tshekki Michal Durovic (4-20-1), mutta lopulta Tolppolan haastamaan saapuu Arthur Jashkul (1-4-1) Latviasta. 19-vuotias Jashkul hävisi ammattilaidebyytissään viime vuonna Ville Piispaselle pisteillä Helsingissä. Lisätietoja Jashkulista löytyy nettisivuilta www.gladiator.lv.
Lauantaina (25.3) Kemissä isketään yhteensä seitsemän ottelua. Illan ammattinyrkkeilyottelut ovat:
Juho Tolppola - Arthur Jashkul, Latvia 6-erää Samuli Leppiaho - Tomas Kotrla, Tshekki 6-erää Ville Piispanen - Ladislav Ocetek, Tshekki 4-erää
Miika Forsström
Ammattinyrkkeily
23.3
KAURAMÄKI VALMIINA PERJANTAISEEN OTTELUUNSA
Nettisivusto www.ammattinyrkkeily.net on julkaissut Kai Kauramäen kuulumiset ennen hänen huomista otteluaan. 38-vuotias Kauramäki (12-9, 4 KO) kohtaa Lontoossa 24-vuotiaan Anthony Smallin (9-0, 5 KO). Ammattinyrkkeily.net:n mukaan Kauramäen valmistautuminen otteluun on sujunut hyvin ja hän on valmis haastamaan Englannissa jo jonkin verran kohua herättäneen Smallin. Tapahtuman pääottelussa Englannin David Haye puolustaa alemman raskaansarjan EM-titteliään Tanskan Lasse Johansenia vastaan.
Miika Forsström
Olympiatyylin nyrkkeily
23.3
GEEBEE -TURNAUKSEN OSANOTTAJALISTA JULKAISTU
Huhtikuun 7.-9. päivinä Helsingin Urheilutalossa iskettävän kansainvälisen GeeBee -turnauksen osanottajalista on julkaista. 22. maaliskuuta mennessä mukaan on ilmoittautunut 12 maata ja 79 nyrkkeilijää. Muutokset ovat luonnollisesti mahdollisia.
GeeBee -turnaukseen on ilmoittautunut useita arvokilpailuissa menestyneitä maailmanluokan olympiatyylin nyrkkeilijöitä. 48-kiloisissa iskee maailmanmestari ja olympiamitalisti Zou Shiming Kiinasta. 60-kiloisissa Jussi Koivulan haastaa mm. viime MM-kilpailujen pronssimitalisti Domenico Valentino Italiasta. Valentinohan hävisi Joni Turuselle pari vuotta sitten GeeBee:n loppuottelussa.
64-kiloisissa nähdään taas Bulgarian huipputaitava Boris Georgiev (kuvassa), joka esitti viime GeeBee -turnauksessa loistavaa nyrkkeilyä. 91-kiloisissa taitojaan suomalaisyleisölle näyttää Italian Clemente Russo, joka helmikuussa Bulgariassa voitti Jarno Rosbergin ylivoimaisella pistevoitolla. Yli 91-kiloisiin ovat ilmoittautuneet mm. MM-mitalistit Kubrat Pulev Bulgariasta ja Italian Roberto Cammarelle, joka on saavuttanut myös olympiamitalin.
Suomella on näillä näkymin turnauksessa 15 nyrkkeilijän joukkue. Valtaosa edustusnyrkkeilijöistämme on parhaillaan Pajulahdessa leirillä päävalmentaja Ervin Kaden johdolla.
GeeBee -turnauksen osanottajalista löytyy kilpafoorumista!
Miika Forsström
Ammattinyrkkeily
22.3
ASIKAINEN – TENDIL EU:N TITTELIOTTELU KISAHALLISSA 5. TOUKOKUUTA
Tänään tiedotettiin kovatasoinen ja mielenkiintoinen ottelulista perjantaina 5. toukokuuta Töölön Kisahallissa, Helsingissä iskettävään ammattinyrkkeilyiltaan. MTV3 näyttää ottelut kanavillaan. ”Vain Mestaruus kelpaa” –projektiin kuuluvan illan taustavoimat ovat Welldone Agency & Promotion, Hjallis Harkimo, MTV3, P3 Boxing ja Helsingin Boxing Talli.
Tapahtuman pääottelussa isketään European Boxing Unionin avoimena olevasta EU:n keskisarjan mestaruudesta. Vastakkain ovat tittelin virallisiksi haastajaksi nimetty Suomen Amin Asikainen (16-0, 12 KO) ja Ranskan Christophe Tendill (20-10, 3 KO). Uusi Euroopan Unionin mestari nousee Euroopan arvolistalla automaattisesti sijalle 6. Tällä hetkellä Euroopan arvolistalla Asikainen sijalla 15 ja EU:n arvolistan sijalla 13. Tendill on puolestaan EU:n arvolistan sijalla 19.
Alunperin EBU -liitto oli nimennyt Asikaisen lisäksi Englannin Steve Bendallin EU-tittelin viralliseksi haastajaksi. Petri Paimander kertoi että Bendell oli välittömästi ilmoittanut että hän ei ole kiinnostunut ottelusta ja luopuvansa näin haastajan paikastaan. Bendallilla on kuulemma muita urasuunnitelmia. Näin Asikainen sai luvan otella EU:n mestaruudesta jotain muuta EU:n arvolistalle rankattua nyrkkeilijää vastaan.
Christophe Tendil, 37, on vuonna 1996 alkaneella ammattilaisurallaan iskenyt kahdeksassa titteliottelussa. Näistä neljä on ollut Ranskan keskisarjan mestaruusotteluita. Ranskan mestariksi hän löi itsensä vuonna 2002 ja samana vuonna hän hävisi tittelin tunnetulle Hacine Cherifille. Seuraavana vuonna Tendil hävisi Euroopan mestaruusottelussa Englannin kivikovalle Howard Eastmanille. Lääkäri keskeytti ottelun neljännen erän jälkeen. Viime vuonna Tendill kärsi pistetappion Saksassa Sebastian Sylvesterille, joka myöhemmin samana vuonna iski itsensä Euroopan mestariksi.
Tendillin listalta löytyy myös hyviä voittoja. Vuonna 2001 hän kukisti Armenian hyvätasoisen Arsen Khachatrianin pisteillä. Ranskan mestaruuden Tendil voitti aikanaan kukistamalla 14-2 -listaisen George Bouden. Viime vuoden tammikuussa Tendil voitti 22-2 -listaisen maamiehensä Francois Bastientin 12-eräisessä ottelussa. Mikään tyrmääjä Tendill ei ole, sillä hänen 20 voitostaan vain kolme on tullut tyrmäyksellä.
Juho Tolppola (16-2, 9 KO) puolestaan kohtaa 10-eräisessä ylemmän kevytsarjan ottelussa Puolan Krzysztof Bieniasin (25-3, 9 KO). Bienias on arvostettu Euroopan listalla sijalle 8, kun Tolppolaa ei toistaiseksi arvolistalta löydy. EU:n arvolistalla Bienias on niin ikään sijalla 8, kun Tolppola on arvostettu sijalle 14. Voitto 26-vuotiaasta Bieniaksesta nostaisi Tolppolan, 24, luonnollisesti Euroopan listalle.
Bienias on urallaan iskenyt kahdesti Euroopan mestaruudesta maailmanluokan nyrkkeilijöitä vastaan. Oktay Urkal kukisti hänet pisteillä Saksassa vuonna 2003 ja vuotta myöhemmin maailmanlistoilla hyvin korkealle arvostettu Junior Witter iski toisen erän keskeytysvoiton Bieniasista. Bienias on 176-senttinen, oikeakätinen nyrkkeilijä Varsovasta. Bieniasin parhaina saavutuksina voidaan pitää pistevoittoja kovasta Yuri Romanovista ja entisestä Ranskan mestarista Frederick Trippistä.
Ylemmässä välisarjassa nähdään 6-eräinen suomalaisnyrkkeilijöiden kohtaaminen. Vastakkain ovat P3 Boxingin Samuli Leppiaho ( 4-2-1) ja Steel Ring Promotionsin Mika Joensuu (3-0). Leppiaho on 24-vuotias ja 177-senttinen, kun Joensuu on 20-vuotias ja 174 senttinen nyrkkeilijä. Tapahtuman muissa otteluissa nähdään Norjan kovaiskuinen Reidar Walstad (11-1-1, 7 KO) ja Lahden Ville Piispanen (2-0). Heidän vastustajansa tullaan ilmoittamaan myöhemmin.
Miika Forsström
Ammattinyrkkeily
20.2
VAIN MESTARUUS KELPAA -PROJEKTISTA TIEDOTETAAN KESKIVIIKKONA
Toukokuun viidentenä päivänä Töölön Kisahallissa isketään Vain mestaruus kelpaa -projektin "Jahti jatkuu!" -ammattinyrkkeilyilta. Keskiviikkona 22. maaliskuuta Hotelli Scandic Continentalissa pidettävässä tiedotustilaisuudessa julkaistaan Amin Asikaisen ja Juho Tolppolan tulevat vastustajat.
Tilaisuudessa ovat paikalla nyrkkeilijät Amin Asikainen ja Juho Tolppola, valmentaja Pekka Mäki, pääpromoottori Risto Juvonen, urheilupäällikkö Tatu Lehmuskallio ja Hjallis Harkimo.
Miika Forsström
Olympiatyylin nyrkkeily
19.2
POIKANYRKKEILYPÄIVIEN AVAUSPÄIVÄN TULOKSET
Viipurin Nyrkkeilijöiden järjestämiwn Poikanyrkkeilypäivien toinen päivä iskettiin Ruskeasuon Urheiluhallissa.
Katso tulokset!
Miika Forsström
Olympiatyylin nyrkkeily
19.3
EVA WAHLSTRÖM LÖI HIENOSTI HOPEALLE VENÄJÄLLÄ
Suomen Eva Wahlström sijoittui hienosti hopealle kansainvälisessä turnauksessa Stupinossa, Venäjällä. Kaksi otteluvoittoa turnauksessa lyönyt Wahlström kärsi loppuottelussa erittäin niukan 14 - 15 pistetappion Venäjän Olga Zykille.
Miika Forsström
Olympiatyylin nyrkkeily
18.3
POIKANYRKKEILYPÄIVIEN AVAUSPÄIVÄN TULOKSET
Viipurin Nyrkkeilijöiden järjestämät Poikanyrkkeilypäivät alkoivat tänään Ruskeasuon Urheiluhallissa. Valtaosa loppuotteluista isketään huomenna sunnuntaina klo 12.00 alkaen
Katso tulokset!
Miika Forsström
Olympiatyylin nyrkkeily
18.3
EVA WAHLSTRÖM ISKI LOPPUOTTELUUN VENÄJÄLLÄ
Eva Wahlström otteli itsensä loppuotteluun naisten kansainvälisessä nyrkkeilyturnauksessa, voittamalla Ukrainan Oksana Shvedin pistein 29 - 18. Turnauksen avausottelussaan Wahlström otti pistevoiton Venäjän Vera Stuginasta. Lauantaisessa loppuottelussa Wahlströmiä vastaan asettuu Venäjän Olga Zyk.
BOXING.FI, tiedot: SNL
Nyrkkeily
17.3
KEMIN ILLASSA KOLME AMMATTILAIS- JA NELJÄ OLYMPIATYYLIN OTTELUA
Kemin Tervahallissa 25. maaliskuuta iskettävässä "Icebreaker´s Boxingnight" -nyrkkeilyillassa kampaaillaan yhteensä seitsemän ottelua. Kiimingin Nyrkkeilykerho järjestää Kemin iltaan fanimatkan. Lisätietoja tästä löytyy KiNk:n nettisivuilta.
Kemin illan ottelulista:
Ammattinyrkkeilyottelut:
Juho Tolppola - Michal Durovic, Tshekki 6-erää Samuli Leppiaho - Tomas Kotrla, Tshekki 6-erää Ville Piispanen - Ladislav Ocetek, Tshekki 4-erää
Olympiatyylin nyrkkeilyottelut:
A-51 kg Valtteri Koivuniemi LautHa - Simo Orava Kink A-69 kg Teemu Hyvärinen LautHa - Saku Leskinen LautHa A-69 kg Sauli Leskinen LautHa - Vadim Amirof Kajku A-69 kg Ville Ojala LautHa - Pekka Munter Kajku
Miika Forsström, tiedot: Knockout Kemi
Olympiatyylin nyrkkeily
17.3
SUOMALAISILLE TAPPIOT FELIKS STAMM -TURNAUKSESSA
Feliks Stamm -turnaus, Varsova, Puola
Tulokset 16.3:
60 kg Krystof Szot POL - Jussi Koivula FIN RSCO 3.-erä 69 kg Samvel Matevosyan ARM - Anssi Korhonen FIN 29 - 9 75 kg Bakhtiar Artajev KAZ - Eemeli Katajisto FIN RSCO 3.-erä
Katajiston vastustaja Bakhtiar Artajev voitti viime olympialaisissa 69-kiloisten olympiakullan ja hänet palkittiin myös kilpailujen parhaana nyrkkeilijänä.
Stupinossa, Venäjällä Eva Wahlström ottelee tänään 60-kiloisten loppuottelupaikasta. Wahlströmin vastustaja on Ukrainan Oksana Shved.
BOXING.FI, tiedot: SNL
Olympiatyylin nyrkkeily
16.3
WAHLSTÖM VOITTI VENÄJÄLLÄ, COLLANDER JA VIRTA HÄVISIVÄT
Eva Wahlström otti pistevoiton Venäjän Vera Stuginasta kansainvälisessä turnauksessa Venäjällä. 60-kiloisissa otteleva Wahlström kohtaa perjantaina Ukrainan nyrkkeilijän.
Muut suomalaistulokset:
54 kg Ludmila Gritsay UKR - Kati Collander FIN 19-2 66 kg Irina Poteeva RUS - Pauliina Virta FIN RSCO 2. erä
BOXING.FI, tiedot: SNL
Olympiatyylin nyrkkeily
16.3
ANSSI KORHONEN JATKOON PUOLASSA ILMAN OTTELUA
Feliks Stamm -turnauksessa Puolassa Anssi Korhonen selvitti 69-kiloisten ensimmäisen kierroksen ilman ottelua. Korhosta vastaan arvottu gambialainen nyrkkeilijä ei saapunut lainkaan otteluun ja näin Korhonen pääsi jatkoon Walk Over -tuomiolla. Tänään torstaina suomalaisista kehässä iskevät Jussi Koivula ja Eemeli Katajisto.
BOXING.FI, tiedot: Ervin Kade
Nyrkkeily
16.3
POLIISI-TV ETSII PORVOON NYRKKEILYILLAN PILAAJAA
Ylen TV 2:n Poliisi-tv käsittelee huomenna klo 22.05 alkavassa lähetyksessä viime viikonlopun Porvoon pommiuhkaa. Jannax Boxingin järjestämä nyrkkeilyilta jouduttiin lopettamaan illan avausottelun jälkeen pommiuhan vuoksi. Poliisi etsii nyt pommiuhkauksen soittajaa ja ratkaisuun johtavasta vihjeestä on luvattu 1000 euron palkkio. Vihjeet voi Poliisi-tv:n lisäksi kertoa Porvoon poliisille.
Miika Forsström
Olympiatyylin nyrkkeily
15.3
SUOMALAISTEN VASTUSTAJAT TIEDOSSA FELIKS STAMM -TURNAUKSESSA
88 nyrkkeilijää kamppailevat Varsovassa, Puolassa järjestettävässä Feliks Stamm-turnauksessa 15.-18.03.2006.
Tänään 15.3 sarjassa 69 kg Anssi Korhonen kohtaa Gambian nyrkkeilijän. (nimi ei ole tiedossa).
Huomenna 16.3 päivätilaisuudessa, sarjassa 60 kg Jussi Koivula kohtaa vanhan tutun Krystof Szotin Puolasta. Szot on voittanut miesten aiemmat kohtaamiset.
Huomenna 16.3 iltatilaisuudessa, sarjassa 75 kg Eemeli Katajisto kohtaa Kazakhstanin Bakhtiar Artajevin.
BOXING.FI, tiedot: SNL
Olympiatyylin nyrkkeily
14.3
SUOMEN NYRKKEILIJÄT ULKOMAAN TURNAUKSIIN
Suomen naisnyrkkeilyjoukkue osallistuu 15.-18.03.2006 Venäjällä, Stupinossa järjestettävään kansainväliseen naisten nyrkkeilyturnaukseen joukkueella: 54 kg Kati Collander, 60 kg Eva Wahlström ja 66 kg Pauliina Virta. Valmentajana Juha Temonen.
Suomen miesnyrkkeilyjoukkue osallistuu 15.-18.03.2006 Puolassa, Varsovassa järjestettävään Feliks Stamm -nyrkkeilyturnaukseen joukkueella: 60 kg Jussi Koivula, 69 kg Anssi Korhonen, 75 kg Eemeli Katajisto. Valmentajana Osmo Laine.
Naisten ja A-junioreiden Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin Suomesta on yhteensä 11 nyrkkeilijää. Kilpailut isketään 25.-26. maaliskuuta Norjassa. Naisista kilpailuihin osallistuu 48 kg Mari Hyvönen, 50 kg Marjut Salo, 52 kg, Maarit Teuronen 54, kg Kati Collander, 60 kg Eva Wahlström, 63 kg Päivi Acikgöz ja 66 kg Pauliina Virta. A-junioreista Norjaan lähtee 60 kg Miika Pamroth, 64 kg Joona Roth, 69 kg Niko Jokinen ja 81 kg Jani Kortelahti.
BOXING.FI, tiedot: Matti Hietanen, SNL
Nyrkkeily
12.3
PORVOON NYRKKEILYILLAN JÄLKISELVITTELYJÄ
Eilen pommiuhan vuoksi ensimmäisen ottelun jälkeen keskeytetty Seurahovi Boxing Night IV –nyrkkeilyilta on luonnollisesti aiheuttanut paljon jälkiselvittelyjä.
- Kaikki ymmärsivät ikävän tilanteen ja sain yöllä paljon tukea ihmisiltä. Kaikkien nyrkkeilijöiden ja liiton kanssa saimme asiat sovittua jo illalla ja tänään kävimme tilanteen läpi Hotelli-Ravintola Seurahovin kanssa, promoottori J-P Järvinen kertoi.
- Nyt tämä mielenhäiriöinen henkilö, joka soitti poliisille pommiuhkauksen, pitää saada edesvastuuseen. Uskon että hän jää kinni, Järvinen pohti. MTV3:n nettisivujen mukaan perättömästä vaarailmoituksesta voidaan tuomita sakko tai enintään viisi vuotta vankeutta.
- Jatkossakin tulemme järjestämään nyrkkeilyiltoja, Järvinen valaisi.
J-P Järvinen kertoi myös että ihmiset voivat halutessaan kysyä häneltä suoraan asioista. Hänet tavoittaa puhelimitse numerosta +358400491502.
Miika Forsström
Olympiatyylin nyrkkeily
12.3
RUSKIKSEN SKABOJEN TULOKSET
Ruskiksen Skaboissa Helsingissä iskettiin tänään kymmenen ottelua. Kovatasoisimmassa ottelussa Eva Wahlström (kuvassa) kukisti Järvepään Kirsi Ilosen puhtaasti 3-0. Alunperin tämä ottelu piti iskeä eilen illalla Porvoon keskeytetyssä nyrkkeilyillassa. Ilonen tarjosi Wahlströmille kelpo vastuksen, mutta silti Wahlström hallitsi ottelun jokaista erää ja vei voiton.
Katso tulokset!
Miika Forsström
Nyrkkeily
11.3
PORVOON NYRKKEILYILTA KESKEYTETTIIN
Seurahovi Boxing Night IV –nyrkkeilyilta Porvoossa jouduttiin lopettamaan yhden olympiatyylin ottelun jälkeen. Ainoassa ottelussa Espoon Markus Ahlbäck kukisti kotikaupungin Petter Antmanin tuomariäänin 2-1. Muut ottelut peruttiin pommiuhan vuoksi. Poliisi sai nimettömän puhelinsoiton ja tyhjensi ravintolan ensimmäisen ottelun jälkeen, noin puoli seitsemältä. Aluksi uskottiin että nyrkkeilyilta voisi jatkua vielä myöhemmin illalla, mutta hetken ihmettelyn jälkeen illan muut ottelut jouduttiin peruuttamaan. Pommiasiantuntijat tutkivat alueen, eivätkä lopulta löytäneet pommia.
Miika Forsström
Olympiatyylin nyrkkeily
11.3
KUVIA MIESTEN SM-KILPAILUISTA
Kuvia Tampereella isketyistä miesten SM-kilpailuista löytyy osoitteesta http://ameba.lpt.fi/~latvantt/nyrk.sm06/.
BOXING.FI
Ammattinyrkkeily
10.3
GRÖNFORSIN VASTUSTAJA VAIHTUI 'TYRMÄÄJÄÄN'
Promoottori J-P. Järvisen yllätykseksi Seutulan lentokentällä romanialaisten joukosta puuttui iso mies. Eikä mitään selityksiä annettu. Allan Grönforsin vastustaja ei saapunutkaan Suomeen, joka herätti ymmärrettävää hämmennystä järjestäjätahossa. Hyvien suhteiden ansiosta Järvinen pystyi kuitenkin korjaamaan tilanteen nopeasti. Raskaansarjan mies löytyi Tsekistä ja vieläpä tuttu tyrmääjä suomalaisille. Ervin 'Jukka Järvisen tyrmääjä' Slonka astuu huomenillalla haastamaan Grönforsin raskaansarjan iskujuhlaan. Me kaikki jäämme odottamaan mielenkiinnolla ottelun tapahtumia.
Simo Halmevuo
Ammattinyrkkeily
9.3
AMIN ASIKAINEN HAASTAJAKSI EU- OTTELUUN
Euroopan Nyrkkeilyliitto (EBU) on nimittänyt Amin Asikainen (kuvassa) toiseksi haastajaksi avoimesta Euroopan Unionin mestaruudesta käytävään keskisarjan mestaruusotteluun. Toinen haastaja on englantilainen Steve Bendall. Asikainen on voittanut kaikki käymänsä 16 ottelua, Bendall taas on hävinnyt yhden käymästään 25 ottelusta.
Euroopan arvolistalla Bendall on sijalla 10 ja Asikainen sijalla 15. Uusi Euroopan Unionin mestari nousee arvolistalla automaattisesti sijalle 6.
Nyrkkeilijöiden promoottorit voivat sopia ottelun ehdoista maaliskuun 27. päivään mennessä. Ellei sopimusta siihen mennessä synny, julistetaan ottelun järjestämisestä tarjouskilpailu.
BOXING.FI
Nyrkkeily
8.3
HELENIUS KOHTAA VITAS PALIULISIN LAUANTAINA PORVOOSSA
Ensi lauantaina Hotelli-Ravintola Seurahovissa Porvoon keskustassa isketään klo 18.00 alkaen Seurahovi Boxing Night IV –nyrkkeilyilta, jossa isketään sekä paidat päällä että ilman. Ammattinyrkkeilyotteluissa suomalaiset pugillistit kohtaavat vastustajat Romaniasta kuusieräisissä kamppailuissa. Olympiatyylin otteluita illassa isketään neljä. Illan järjestää Jannax Boxing, virallisen promoottorin J-P Järvisen johdolla. Tapahtumaa koskeva lehdistötilaisuus pidettiin tänään Porvoossa.
Illan ammattinyrkkeilyottelut:
Raskassarja 6-erää, Allan Grönfors (10-4, 5 KO) – Marian Tudor (6-13-1, 2 KO) Ylempi keskisarja 6-erää, Kai Kauramäki (12-9, 4 KO) – Florin Duta (1-7, 1 KO) Välisarja 6-erää, Jyrki Vierelä (18-4-3, 7 KO) - Marius Bugheata (2-11, 1 KO)
Sami Elovaara joutui perumaan Porvoon ottelunsa. Raskaansarjalaisen selkä petti harjoituksissa, eikä hän saanut lääkäriltä lupaa otella. Elovaara tulee kuitenkin paikalle Seurahoviin ja kertoo siellä tulevaisuuden suunnitelmistaan.
Illan olympiatyylin nyrkkeilyottelut:
+ 91 kg Robert Helenis, Porvoo - Vitas Paliulis, Liettua 60 kg Eva Wahlström, Loviisa/Helsinki – Kirsi Ilonen, Järvenpää + 91 kg Jukka Saarinen, Järvenpää – Ilkka Lehtimäki, Helsinki 81 kg Petter Antman, Porvoo - Markus Ahlbäck, Espoo
Lue lisää!
Miika Forsström
Olympiatyylin nyrkkeily
7.3
RAPORTTI MIESTEN NYRKKEILYN SM-KILPAILUISTA
Lue raportti kilpailuista!
Kilpailujen tulokset!
Miika Forsström
Olympiatyylin nyrkkeily
6.3
SM-LOPPUOTTELUIDEN TULOKSET
51 kg Pasi Silvennoinen RiKK - Valtteri Koivunen LauHa YPV 3.erä (24-4) 54 kg Niko Bitter RiKK - Sami Hautamäki TaNy 22-8 57 kg Jyri Naskali TVS - Janne Jokinen TuSN 15-2 60 kg Jussi Koivula TTN - Jesse Palanto TVS 22-2 64 kg Jaakko Myllylä ReiVo - Joona Roth IUV 29-19 69 kg Anssi Korhonen LaKa - Aki Selesmaa PoNMKY 10-5 75 kg Eemeli Katajisto TuUL - Lari Kirkkopelto HUS 13-10 81 kg Teppo Laine LaKa - Antti Latva-Kyyny KKU 30-15 91 kg Omar Kemiläinen HAK - Jarno Rosberg TVS AB 4.erä
Miika Forsström
Olympiatyylin nyrkkeily
5.3
SM-KILPAILUISSA ISKETTIIN SEMIFINAALIT
Miesten SM-kilpailujen 54-kiloisten Sami Hautamäen ja Wael Al Khaghanin välinen semifinaaliottelu oli yllättävän tasainen. Avauserässä Al Khaghani osui mainiosta pystykoukullaan, joka sai Hautamäen sekaisin. Luvunlaskun jälkeen Hautamäki kuitenkin hallitsi ottelua. Kolmannessa erässä Khaghani osui jälleen muutaman kerran kovaa ja Hautamäelle laskettiin lukua. Samasta tilanteesta Al Khaghani sai tosin varoituksen avokäsineellä lyömisestä. Lopulta Hautamäki onnistui välttämään Khaghanin muut kovat iskut ja saavutti näin ansaitun voiton pistein 18-13. Toisessa sarjan välieräottelussa Riihimäen nuori Niko Bitter voitti ansaitusti Iisalmen Sakari Lähderinteen pistein 13-6.
64-kiloisissa Iisalmen Joona Roth voitti vakuuttavasti kokeneemman Jani Tuulaniemen pistein 32-16. Jaakko Myllylä joutui erittäin koville Mikkelin Nikolai Kodia vastaan. Toisen erän jälkeen Kodin johti ottelua pistein 10-5. Kolmannessa erässä Myllylä lisäsi vauhtia ja meni johtoon. Molempien ottelemisessa näkyi ylilatautuminen. Myllylä sai erässä yhden varoituksen ja Kodin kaksi varoitusta. Kolmannessa erässä kehätuomari Mervi Koskinen diskvalifioi Kodinin antamalla kolmannen varoituksen. Allekirjoittaneen mielestä kehätuomari olisi voinut välttää varoituksien antamista käyttämällä useammin break –komentoa. Monien muiden mielestä Koskinen teki oikein diskvalifioidessaan Kodinin.
Kovimmassa 81-kiloisten alkuottelussa Lahden Teppo Laine voitti pistein 16-9 Reisjärven Torsti Parkkilan. Kolme avauserää olivat hyvin tasaisia, mutta viimeinen erä ratkaisi voiton kovakuntoiselle Laineelle. Iltaotteluissa Laine voitti Porin Sami Selesmaan luovutuksella toisen erän jälkeen. Laine johti ottelua kahden erän jälkeen pistein 7-5. Selesmaan molemmat kädet ovat vaurioituneet ja etenkin kipu vasemmassa kädessä pakotti Selesmaan luovuttamaan. Loppuottelussa Laine kohtaa Lahdessa harjoittelevan Antti Latva-Kyynyn, joka voitti päivän molemmat ottelunsa selvästi ja vakuuttavasti.
Kaksinkertainen MM-edustaja Jyri Naskali nuiji ylivoimaisen pistevoiton Rovaniemen nuoresta Olli-Pekka Rötkösestä jo toisessa erässä. Naskali otteli mainiosta ja otti nuorelta haastajaltaan luulot pois heti ottelun alussa. Erityisen terävä Naskali oli jatkotilanteissa. Loppuottelussa Naskali saanee kovemman vastuksen Turun Janne Jokisesta, joka myös voitti oman ottelunsa YPV:llä toisessa erässä.
Jussi Koivula jyräsi 60-kiloisten ottelussa vakuuttavan voiton isäntäseura TVS:n Miika Palmrothista. Jesse Palanto otteli mainiosta Raahen lyhyttä Mikko Rönniä vastaan ja voitti ottelun selvästi pistein 16-2. Loppuottelussa Palanto tuskin pystyy kunnolla haastamaan Koivulaa. Miesten aiemmat kohtaamiset Koivula on voittanut ennen täyttä aikaa.
69-kiloisissa Tammer – turnausvoittaja Anssi Korhonen kukisti Kuopion Jarno Ruotsalaisen diskvalifioinnilla neljännessä erässä. Korhonen otteli varsin passiivisesti läpi ottelun ja pystyikin tekemään niin, sillä hän tuntui saavan todella helposti pisteitä arvostelutuomareilta, kun taas Ruotsalainen ei saanut pisteitä selvän näköisistäkään osumistaan. Viimeiseen erään lähdettiin Korhosen 17-2 johtoasemasta. Aki Selesmaa voitti sarjan toisessa välieräottelussa selvästi pistein 21-5 uransa viimeisen ottelunsa otelleen Kalle Tolosen. Loppuottelussa kohtaavat Korhonen ja Selesmaa eivät ole aiemmin otelleet vastakkain.
Myös 75-kiloisissa nähdään mielenkiintoinen loppuottelu, jossa vastakkain asettuvat Eemeli Katajisto ja Lari Kirkkopelto. Hekään eivät ole aiemmin kohdanneet. Katajisto kukisti tänään Tero Juntusen YPV:llä kolmannessa erässä ja Kirkkopelto nuiji Kari Tuomisen keskeytyskuntoon toisessa erässä.
91-kiloisten välieräottelut eivät tarjonneet vähälukuiselle yleisölle juurikaan nähtävää. Omar Kemiläinen kukisti vaivatta TVS:n Pasi Raiskion keskeytyksellä heti avauserässä. Jarno Rosbergin vastustaja Jari Hautero taas päätti luovuttaa ottelun avauserän jälkeen. Harvinaislaatuista ottelussa oli se, ettei Hautero ”ehtinyt” lyödä ottelussa yhtä ainuttakaan kertaa.
Miika Forsström
Olympiatyylin nyrkkeily
5.3
Olympiatyylin nyrkkeily
5.3
ILTAOTTELUJEN TULOKSET SM-KILPAILUISTA
57 kg Janne Jokinen TuSN - Antti Saarela RaNy YPV 2.erä (20-0) 57 kg Jyri Naskali TVS - Olli-Pekka Rötkönen LaLu YPV 2.erä (21-1) 60 kg Jussi Koivula TTN - Miika Palmroth TVS YPV 2.erä (22-1) 60 kg Jesse Palanto TVS - Mikko Rönn RaNy 16-2 69 kg Aki Selesmaa PoNMKY - Kalle Tolonen OuTa 21-5 69 kg Anssi Korhonen LaKa - Jarno Ruotsalainen KuRi Disq. 4.erä 75 kg Lari Kirkkopelto HUS - Kari Tuominen PoNMKY RSC 2.erä 75 kg Eemeli Katajisto TuUL - Tero Juntunen YTK YPV 3.erä (22-2) 81 kg Antti Latva-Kyyny KKU - Jani Kortelahti JTN 24-12 81 kg Teppo Laine LaKa - Sami Selesmaa PoNMKY AB 3.erä
BOXING.FI
Nyrkkeily
5.3
PORVOON ILLAN LEHDISTÖTILAISUUS KESKIVIIKKONA
Seurahovi Boxing Night IV -nyrkkeilyillan lehdistötilaisuus pidetään keskiviikkona 8. maaliskuuta. Paikalla tilaisuudessa ovat mm. ottelijat Allan Grönfors, Jyrki Vierelä, Eva Wahlström, Robert Helenius ja Petter Antman. Lehdistön edustajat voivat ilmoittautua lehdistöloinaalle Hotelli-Ravintola Seurahoviin Porvoosen sähköpostilla osoitteeseen jarkko.jolkkonen@lehtiyhtyma.fi.
Miika Forsström
Olympiatyylin nyrkkeily
5.3
SM-KILPAILUJEN PÄIVÄOTTELUJEN TULOKSET
54 kg Sami Hautamäki TaNy - Wael Al Khaghani TVS 18-13 54 kg Niko Bitter RiKK - Sakari Lähderinne IUV 13-6 64 kg Joona Roth IUV - Jani Tuulaniemi LaLu 32-16 64 kg Jaakko Myllylä ReiVo - Nikolai Kodin MiNy Disq. 4.erä 81 kg Antti Latva-Kyyny KKU - Markus Ahlbäck LuoKa 32-2 81 kg Jani Kortelahti JTN - Kimmo Kurvi JäKK 13-9 81 kg Sami Selesmaa PoNMKY - Tuomas Puuska KSL 14-8 81 kg Teppo Laine LaKa - Torsti Parkkila ReiVo 16-9 91 kg Omar Kemiläinen HAK - Pasi Raiskio TVS RSC 1. erä 91 kg Jarno Rosberg - Jari Hautero PoNMKY AB 2.erä
BOXING.FI
Olympiatyylin nyrkkeily
4.3
YLLÄTYKSETÖN AVAUSPÄIVÄ TAMPEREELLA
Miesten SM-kilpailujen avauspäivänä Tampereella ei suuria yllätyksä koettu. Yhteensä avauspäivänä iskettiin 13 ottelelua. Päivän parhaat taistot nähtii 69-kiloisten sarjassa, johon osallistui 11 nyrkkeilijää. VN:n nuori Niko Jokinen kukisti Kokkolan Sampo Aunion ansaitusti pistein 23-16. Jokinen oli alusta alkaen osuvampi, halliten ottelua terävällä etummaisella suorallaan. Aunion loppukiri ei auttanut ja näin Jokiselle selvä voitto. Mitaleille Jokinen ei kilpailuissa kuitenkaan yltänyt, sillä sarjan ennakkosuosikki Anssi Korhonen kukisti hänet iltapäivällä tasaisessa ottelussa pistein 16-11.
Niin ikään 69-kiloisissa Porin kokenut Aki Selesmaa voitti ansaitusti viime vuoden SM-hopeamitalisti Timo Kurtin. Akin veli Sami Selesmaa voitti tasaisessa 81-kiloisten kamppailussa Porvoon Petter Antmanin pistein 13-6. Kahden erän jälkeen Antman johti ottelua kahdella pisteellä, mutta kolmannessa Selesmaa tasoitti ottelun ja iski neljänessä erässä voittoon. Lahden Kalevan Teppo Laine rökitti kotikehän Jani Waldenia kaksi erää ja kolmanteen Walden ei enää tullut. Kolmannessa 81-kiloisten kamppailussa Reisjärven Torsti Parkkila kukisti nuoren Jussi Jurvasen pistein 21-13. Ottelun kolme avauserää olivat tasaisia, mutta neljännessä Parkkila oli selvästi osuvampi.
KUVIA OTTELUISTA LÖYTYY TVS:N NETTISIVUILTA!
Huomisen päivän ottelulistat löytyvät kilpafoorumista!
Miika Forsström
Olympiatyylin nyrkkeily
4.3
SM-KILPAILUJEN AVAUSPÄIVÄN TULOKSET
13.00
69 kg Jarno Ruotsalainen KuRi - Jesse Loisa LaKOC 23-5 69 kg Niko Jokinen VN - Sampo Aunio KoVe 23-16 69 kg Anssi Korhonen LaKa - Joni Ketonen VBC YPV. 3.erä 81 kg Sami Selesmaa PoNMKY - Petter Antman PoNS 13-6 81 kg Torsti Parkkila ReiVo - Jussi Jurvanen TTN 21-13 81 kg Teppo Laine LaKa - Jani Walden TVS AB 3.erä
17.00
60 kg Jesse Palanto TVS - Jarkko Putkonen SKBC 24-3 60 kg Mikko Rönn RaNy - Sen Yang STB 15-14 69 kg Kalle Tolonen OuTa - Sami Holström HyBT YPV 3.erä (22-2) 69 kg Aki Selesmaa PoNMKY - Timo Kurtti KiNK 12-5 69 kg Anssi Korhonen LaKa - Niko Jokinen VN 16-11 75 kg Eemeli Katajisto TuUL - Markus Hakkarainen KuRi 20-0 75 kg Tero Juntunen YTK - Juho Lehtinen TVS 32-14
RAPORTTI TULOSSA!
Miika Forsström
Olympiatyylin nyrkkeily
4.3
54 NYRKKEILIJÄÄ OSALLISTUU MIESTEN SM-KILPAILUIHIN
Miesten SM-kilpailut käynnistyvät tänään Pyynikin Palloiluhallissa Tampereella. Aamun punnituksessa kävi 54 nyrkkeilijää. Merkittävimmät poisjäännit ilmoittautuneista olivat 57-kilon Edis Tatli ja yli 91-kiloisten Robert Helenius. Punnituksessa selvisi jo kaksi Suomen mestaria. 48-kiloisten Toni Hämäläinen ja yli 91-kiloisten Jukka Saarinen saivat mestaruuden, kun heille ei löytynyt lainkaan vastustajia.
Kilpailujen aikataulu:
Lauantai 4.3.06 13.00 kisojen avaus ja alkuottelut (6 ottelua) 17.00 alkuottelut (8 ottelua)
Sunnuntai 5.3.06 13.00 semifinaalit (10 ottelua) 18.00 semifinaalit (10 ottelua)
Maanantai 6.3.06 18.30 Loppuottelut (9 ottelua)
Päivän ottelulistat ja tulokset löytyvät kilpafoorumista! Tulokset pyritään päivittämään mahdollisimman reaaliaikaisesti!
Miika Forsström
Ammattinyrkkeily
3.3
KEMIN ILTAA SUOMALAISILLE TUTTUJA VASTUSTAJIA
Kemin Tervahallissa 25. maaliskuuta iskettävän ammattinyrkkeilyillan suomalaisnyrkkeilijöiden vastastajat ovat nimetty. Joho Tolppola, Samuli Leppiaho ja Ville Piispanen kohtaavat tshekkiläiset nyrkkeilijät. Tshekeistä kaksi on otellut aiemmin Suomessa.
Illan kuusieräisessä pääottelussa Juho "TNT" Tolppola (16-2) kohtaa 26-vuotiaan Michal Durovicin (4-20-1). Tshekki on otellut täysiaikaottelut tällä hetkellä Euroopan-listalla arvostettuja Krzysztof Bieniasia ja Geir Inge Jörgenseniä vastaan. Tämän hetken välisarjan Euroopan mestari ja MM-otteluun valmistautuva Oktay Urkal puolestaan kukisti Durovicin keskeytyksellä kolmannessa erässä vuonna 2002. Durovicin ammattilaisuran parhaat voitot ovat Saksan Thomas Lesnikistä, jonka Durovic on kukistanut kahdesti. Tolppola ottelee myös 5. toukokuuta Helsingissä, silloin 10-eräisen ottelun. 
Samuli Leppiaho (4-2-1) saa niin ikään kuusieräisessä kamppailussa vastaansa Tomas Kotrlan (3-9), joka kohtasi ”Grande Finale” -illassa Jan Nyholmin vuosi sitten keskisarjan kamppailussa. 32-vuotias Kotrla joutuu luovuttamaan ottelun kolmannessa erässä kyynerpäävamman vuoksi. Myös Kontra on selvinnyt täydet erät (4) Puolan Bieniasia vastaan.
Leppiaho (vas.) kukisti Ocetekin (oik.) pisteillä viime vuonna Rovaniemellä yleisöystävällisessä ottelussa.
Kaikkein kovimmille suomalaisista saattaa Kemissä joutua Ville Piispanen (2-0), jonka vastustaja nelieräisessä ottelussa on Ladislav Ocetek (1-3?). Ocetek, 29, iski veteraani Veli-Matti Välimäen keskeytyskuntoon vuosi sitten Helsingissä. Samuli Leppiaholle Ocetek hävisi niukasti pisteillä välisarjan ottelussa. Tämän jälkeen Ocetek on otellut kerran, häviten pisteillä Chilen Freddy Chruralle Itävallassa. Kaikki muut vastustajansa Chrura onkin toistaiseksi kukistanut ennen täyttä aikaa.
Raportti Grande Finale –illasta, jossa Kotrla ja Ocetek iskivät. Kuvia näistä otteluista!
Miika Forsström
Olympiatyylin nyrkkeily
2.3
MIESTEN SM-NYRKKEILYJEN ENNAKKOKATSAUS
Miesten 83. Suomen mestaruuskilpailut isketään lauantaista maanantaihin Pyynikin Palloiluhallissa Tampereella tulevana viikonloppuna. Kilpailuihin on ilmoittautunut 65 nyrkkeilijää. Miesten SM-kilpailut järjestää kolmannen kerran Tampereen Voimailuseura. Allekirjoittanut on arvioinut kaikkien sarjojen ennakkosuosikit, haastajat ja mahdolliset yllättäjät.
BOXING.FI raportoi kilpailuista paikan päältä!
Lue ennakkokatsaus!
Miika Forsström
HELMIKUUN UUTISET
|