|
Lauantaina 13. tammikuuta Porvoossa iskettiin Seurahovi Boxing Night V -ammattinyrkkeilyilta. Paikan päällä Porvoon Urheiluhallissa oli mukavasti väkeä, tunnelma oli korkealla ja urheilullisestikin ilta oli onnistunut.
Kai Kauramäki voitti UBO-liiton ylemmän keskisarjan Intercontinental tittelin kukistamalla Puolan Andrzej Butowiczin selvästi pisteillä. Tuomarien pisteet ottelussa olivat Kauramäen eduksi 100-90, 100-90 ja 100-91. Ottelun kulku pysyi kutakuinkin samalaisena kaikki kymmenen erää. Butowiczin marssi eteenpäin ja oli aloitteellinen. Hän ei kuitenkaan saanut monia selviä osumia perille, eikä hänen iskuvoimansa riittänyt Kauramäen satuttamiseen. Kauramäki puolestaan liikkui hyvin ja löi jatkuvasti kovimmat ja selvimmät osumat.
Muutaman kerran ottelun aikana Kauramäki iski hyviä iskusarjoja, mutta Butowicz kesti ne hyvin ja yritti sinnikkäästi loppuun asti. Ottelun toisella puoliskolla molemmat vaikuttivat varsin väsyneiltä, mutta jakoivat silti runsaasti iskuja. Kummatkin ottelijat antoivat ottelussa todella kaikkensa. Viimeisessä erässä Kauramäki piristyi ja jakoi yleisön kannustaessa näyttäviä iskusarjoja. 39-vuotias Kauramäki palkittiin kamppailun päätyttyä näyttävällä UBO-liiton tittelivyöllä.
Ville Piispanen esitti illan avausottelussa tapahtuman ehkä parasta nyrkkeilyä. Slovakian Lubos Priehradnik marssi jatkuvasti eteenpäin ja löi kovia koukkuja. Piispanen oli häntä kuitenkin paljon nopeampi ja monipuolisempi. Piispanen otteli rennosti ja hyvällä itseluottamuksella. Välillä Piispanen löi vain nopeita iskuja ja aina silloin tällöin hän tärytti kovia iskuja.
Viidennessä erässä Piispanen tiputti kovalla yli-olan oikeallaan Priehradnikin kanveesille. Jatkoa seurasi viimeissä erässä, kun Piispanen notkautti vastustajansa polvia lyhyen ajan sisällä kaksi kertaa. Kehätuomarina debytoinut Anssi Peräjoki keskeytti järkevästi ottelun ottelun ajassa 1.52 ja näin Piispanen on yhä voittamaton seitsemän ammattilaisottelun jälkeen. Keskeytysvoitto oli Piispasen ammattilaisuran toinen.
Sami ”The Bull” Elovaara palasi näyttävästi kehään kukistamalla Ervin Slonkan keskeytyksellä kolmannessa erässä. Elovaara aloitti ottelun heti räminällä ja Slonka joutui nopeasti hiekkasäkin osaan. Elovaara osui avauserässä oikean käden iskullaan ja runnoi tämän jälkeen vastustajansa kanveesiin. Slonka jatkoi sitkeästi ottelua, mutta kyennyt tekemään juuri muuta kuin suojaamaan ja sitomaan.
Toinenkin erä meni selvästi Elovaaralla ja kolmannessa erässä ottelu loppui. Parikymmentä kiloa Slonkaa painavampi Elovaara osui vasemmalla alakuoukullaan ja pian tämän jälkeen Slonka oli taas kanveesilla. Elovaara jatkoi luvunlaskun jälkeen kovien iskujen takomista ja kehätuomari Arvo Kivelä pelasti Slonkan pahemmalta ajassa 1.18.
Odotettu suomalaiskohtaaminen Jarno Ruotsalaisen ja Jyrki Vierelän väillä oli pettymys, kun ”Susimies” Vierelä luovutti ottelun kahden erän jälkeen käsivammaan vedoten. Ruotsalainen otteli alusta alkaen järkevästi ja hallitsi ottelua. Ruotsalainen suojasi itseään hyvin, pysyi jatkuvasti liikkeessä ja löi osumia nopeilla iskuilla. 37-vuotiaan Vierelän nyrkkeily ei taas toiminut juuri ollenkaan. Kaksi avauserää menivät molemmat Ruotsalaisen nimiin. Hän löi puhtaita osumia, kun Vierelä ei puolestaan osunut kertaakaan kunnolla. Vasta toisen ammattilaisottelunsa iskenyt Jarno Ruotsalainen oli jatkuvasti askeleen Vierelää edellä.
Umar Kemiläinen hankki ammattilaisuransa kolmannen voiton Latvian Jevgenis Jurevicsin kustannuksella. Vaikka Kemiläinen oli ottelussa ylivoimainen, niin ottelu ei ollut hänelle helppo. Jurevics liikkui koko ajan alta pois ja sitoi aina kun Kemiläinen pääsi lähelle. Kolme avauserää Kemiläinen jahtasi latvialaista saamatta häntä kuitenkaan pahasti pulaan. Viimeiseen erään Kemiläinen tuli päättäväisesti ja osui Jurevicsin vasemmalla koukulla. Kemiläinen sai samalla Jurevicin kulmaan ja takoi hänet lattiaan. Pian luvunlaskun jälkeen Jurevic oli toisessa kulmassa moukaroitavana ja kehätuomari Kari Meronen keskeytti ottelun ajassa 1.42.
Miika Forsström
|