|
Raskaan sarjan historian kirjaimellisesti suurin ottelu Sveitsin Baselissa päättyi valjuissa tunnelmissa, kun yhdysvaltalainen haastaja Jameel McCline joutui luopumaan kamppailusta vain kolmen erän jälkeen. Mielenkiintoiselta vaikuttaneen alun jälkeen Venäjän 214-senttinen Nikolai Valouev, 33, säilytti WBA-liiton tunnustaman mestaruutensa ja on nyt enää kolmen voiton päästä Rocky Marcianon legendaarisesta 49-0 -ottelulistasta.
Kehä nitisi askelten alla, kun 146-kiloista Valuevia vastaan asettui 36-vuotias, 198-senttinen ja 122-kiloinen Jameel ”Big Time” McCline. Valuev puolusti nyt kolmannen kerran vuosi sitten joulukuussa voittamaansa mestaruutta, kun taas haastaja McClinelle kamppailu oli kolmas yritys voittaa suuren liiton mestaruustitteli.
Kuvassa Nikolai Valuev
Ensimmäinen erä mentiin lähinnä tunnustellen ja se saattoi mennä kumman nyrkkeilijän hyväksi tahansa. Yleensä henkisen kantin heikkoudesta kärsinyt McCline liikkui paljon, mutta kokeili myös muutaman kerran iskujaan. Toisessa Valuev löysi tutun rytminsä. Hän piti McClinen jabinsa kantaman päässä ja osui erän aikana muutamalla varsin hyvillä oikeilla, kun taas haastaja ei saanut aikaan käytännössä mitään.
Hetken verran näytti siltä, että mestarin iltapuhde muodostuisi helpoksi. Niin lopulta kävikin, mutta eri tavalla kuin oli odotettu. Kolmannessa erässä McCline ryhtyi jälleen tositoimiin ja osui hyvin sarjoillaan, kun Valuev näytti vuorostaan hitaalta vastauksissaan. Haastaja oli matkalla selvään erävoittoon ja mestari näytti jotenkin neuvottomalta, kun juuri ennen kongin soittoa McCline kaatui kanveesiin oman iskunsa jälkeen. Aluksi tapaus vaikutti liukastumiselta, mutta pian selvisi, ettei McCline kyennyt enää seisomaan jalkansa päällä, ja näin ainoaksi vaihtoehdoksi jäi luovutus.
Ottelun ennenaikainen loppuminen oli harmittava tapaus, sillä McCline vaikutti juuri löytäneen itseluottamuksensa ja olisi saattanut tehdä mestari Valueville totistakin tinkaa kamppailun vanhetessa. Nyt hän kuitenkin kärsi seitsemännen tappionsa 39 voiton ja kahden ratkaisemattoman jatkoksi, eikä uutta MM-ottelua todennäköisesti ole enää luvassa. Valuev puolestaan nähtäneen kehässä seuraavan kerran huhtikuussa, kun hänen on määrä kohdata WBA-liiton ykköshaastaja, äskettäin ex-mestari John Ruizin kukistanut voittamaton Uzbekistanin Ruslan Chagaev.
Kevyen välisarjan välienselvittelyt
Samaan aikaan Las Vegasissa kevyen välisarjan huippunyrkkeilijät, Ison-Britannian Ricky Hatton ja Meksikon Jose Luis Castillo kävivät lämmittelemässä yleisöä heidän valmisteltua kohtaamistaan varten. Ilta ei kuitenkaan onnistunut odotusten mukaisesti, sillä Hattonin lupaavasti alkanut kamppailu muuttui pian puuduttavaksi ja Castillo oli jopa vähällä hävitä tuntemattomalle vastustajalleen. Voiton molemmat saivat kuitenkin mukaansa, joten näiden kahden kohtaaminen on odotettavissa ensi kesänä.
Pääottelussa Ricky ”Hitman” Hatton (kuvassa), 28, haastoi kolumbialaisen Juan Urangon IBF-liiton tunnustamasta mestaruudesta. Hatton itse menetti kyseisen tittelin ilman kamppailua otellessaan viime toukokuussa välisarjan MM-vyöstä Luis Collazoa vastaan. Kun nyrkkeilijä ei voi pitää yhtä aikaa hallussaan kahden painoluokan mestaruutta, mestaruus jäi avoimeksi, ja Urango voitti sen kesäkuun lopussa. Nyt 26-vuotias kolumbialainen puolusti vyötään ensimmäistä kertaa, Mestarin statuksestaan huolimatta hän oli vedonlyönneissä selvä altavastaaja.
Itse kamppailu käynnistyi Hattonin osalta lupaavasti. Perinteisestä rynnäkkötaktiikastaan poiketen Hatton satsasi tällä kertaa liikkuvuuteen ja väistöihin, ja nopeudellaan ja terävyydellään hän hallitsi tapahtumia selvästi. Jykeväkätisen Urangon iskut puhkoivat lähinnä ilmaa, ja Hatton kuittasi kolme ensimmäistä erää selvästi nimiinsä. Britti oli ilmeisesti ottanut opikseen viime kamppailustaan, jossa vasenkätisen Collazon vastaiskut runtelivat hänen kasvonsa pahoin, ja nyrkkeili nyt varovammin niin ikään vasenkätisen Urangon kanssa. Vähitellen Urango alkoi löytää iskunajoituksensa paremmin, ja neljäs erä oli jo tasainen. Hatton nyrkkeili pääosin tyylikkäästi, mutta joutui myös ottamaan vastaan muutaman mojovan koukun.
Viidennessä erässä kamppailu sai kiinnostavan käänteen. Jatkuvasti otettaan parantanut Urango laski hyökkäystensä tähtäimen alemmas ja moukaroi useita hyviä koukkuja Hattonin vartaloon. Britti vaikutti olevan ihmeissään Urangon taktiikan kanssa ja joutui puolustuskannalle häviten erän kaikkien tuomareiden papereissa.
Hattonin kunniaksi on todettava, että hän kykeni muuttamaan omaa nyrkkeilyään nopeasti. Heti seuraavassa erässä hän palautti itselleen komennon, eikä Urango enää toista kertaa häntä päässyt uhittelemaan. Kamppailun puolivälin mentyä Hatton hidasti nyrkkeilyään ja sitoi todella paljon omien iskujensa jälkeen, minkä seurauksena ottelu muuttui puisevaksi. Toisaalta taktiikka toimi, sillä Urango ei saanut iskujaan irtoamaan eivätkä pistetuomarit merkinneet hänelle enää yhtäkään erää. Niinpä kaikkien kolmen tuomarin loppupisteet olivat 119–109 uuden mestarin Hattonin hyväksi. Kamppailussa ei nähty lattiaanlyöntejä eikä kumpikaan nyrkkeilijä ollut kertaakaan pahoissa vaikeuksissa.
Ricky Hattonin ottelulista on nyt 42–0, mikä sivuaa hänen maanmiehensä, ylemmän keskisarjan pitkäaikaisen mestarin Joe Calzaghen lukemia, kun taas Urango kärsi ensimmäisen tappionsa 17 voiton ja yhden ratkaisemattoman lisäksi. Hatton on tyrmännyt vastustajistaan 30.
Vaikka Hatton voittikin ottelun helposti ja ylivoimaisesti, illan esitys ei varsinaisesti nostattanut hänen osakkeitaan maailman valioiden joukossa. Yleisö on jäänyt kaipaamaan Hattonin uran aiemmilta vuosilta tuttua terrierinyrkkeilijää, mutta sellaisia otteita hän ei tällä kertaa kyennyt esittämään, eikä hänen muodonmuutoksensa taitonyrkkeilijäksi onnistunut aivan kivuttomasti.
Jos Hattonin esitys jätti hieman tasapaksun kuvan, niin selvästi heikommin oli käydä hänen kiistakumppanilleen. Meksikolaisveteraani Jose Luis Castillo, 33, tarvitsi hyvän loppukirin pelastautuakseen hajaäänivoittajana kamerunilaista, maataan olympialaisissa edustanutta mutta ammattilaispuolella kokematonta Herman Ngoudjoa, 27, vastaan. Castillo on kuulunut kevytsarjan tienoon parhaisiin nyrkkeilijöihin vuosikaudet ja on kohdannut lähes kaikki painoluokan kovimmat nimet kooten ottelulistan 54-7-1, 47 tyrmäystä. Haastaja Ngoudja taas oli otellut 15 kertaa tappioitta, mutta oli tiukoilla esimerkiksi Emmanuel Augustusta vastaan eikä ollut kohdannut aiemmin maailman huippuja.
Heti ottelun alusta asti Castillo painosti tuttuun tapaansa ja yritti saada perinteisesti tehokkaan vartalohyökkäyksensä käyntiin. Castillo hallitsikin paria ensimmäistä erää, mutta Ngoudjo, 27, vastasi hyvin ja väläytteli alusta asti käsiensä nopeutta. Erityisesti afrikkalaisnyrkkeilijän jabi löysi kohteensa mainiosti.
Jose Luis Castillo
Alkuerien jälkeen Ngoudjo alkoi hallita kamppailua ja hetken vaikutti siltä, kuin kokematon afrikkalainen olisi matkalla kohti suuryllätystä. Castillo vaikutti liikkeissään kankealta entiseen verrattuna, ja lähiottelussa Julio Cesar Chavezin entinen sparrausvastustaja otti enemmän iskuja vastaan kuin ennen. Ngoudjon voima ei riittänyt satuttamaan Castilloa toden teolla, mutta ennakkoluulottomilla iskusarjoillaan hän napsi pisteitä plakkariinsa.
Kamppailu eteni tasaväkisenä ja melko viihdyttävänä koukkutaisteluna. Seitsemän erän jälkeen Ngoudjo vaikutti aavistuksen väsyvän, kun taas Castillo jyräsi eteenpäin tasaista tahtia ja käänsi kamppailun edukseen. Erissä 8-11 Castillo sai yliotteen, mutta ei kyennyt vakavasti satuttamaan Ngoudjoa, joka tuli vuorostaan energisesti vielä viimeiseen erään voittaen sen.
Ottelu oli varsin tasaväkinen, mikä näkyi myös tuomareiden papereista. Heistä kaksi näki Castillon parempana 115–113 kun taas kolmannen pisteet olivat Ngoudjon hyväksi samoin lukemin. Paikalla ollut yleisö buuasi tuomiolle, mutta tähän vaikutti todennäköisesti se, että suurin osa katsomosta kannatti Hattonia. Joka tapauksessa Castillon on parannettava otteitaan rutkasti, jotta tulevasta Hatton-ottelusta tulee odotetunlainen trilleri.
Janne Romppainen
|