|
Kuortaneen Kunto onnistui Hannu Sippolan johdolla SM-kilpailujen järjestelyissä kiitettävästi. Kuortaneen Urheiluopisto sopii urheilullisesti erinomaisesti nyrkkeilykilpailuiden pitämiseen. Yleisö sen sijaan ei löytänyt Kuortaneelle. Kilpailujen näkyvyys on silti hyvä, sillä Urheilukanava näyttää koosteen loppuotteluista peräti kuusi kertaa. Kiitos televisioinnista kuuluu Kuortaneen Kunnolle, joka maksoi televisiointi- ja kuvauskustannukset.
Urheilullisesti kilpailujen taso ei ollut mahtava. Nyrkkeilijöiden tasoerot olivat suuria ja valtaosa semifinaaliotteluistakin oli turhan epätasaisia. Toki hyvääkin nyrkkeilyä nähtiin. Tuomarityöskentely kilpailuissa oli vähintäänkin tyydyttävää. Selviä tuomarivirheitä kilpailuissa ei nähnty ainuttakaan. Kesken kilpailujen tuomarilinjaa muutettiin radikaalisti niin että epätasaiset ottelut keskeytettiin nopeasti. Kun ylivoimainen pistevoitto tuomio oli poissa, niin tuomarien olisi pitänyt päättää etukäteen että keskeytetäänkö epätasaiset ottelut, vaikka pahoja osumia ei olisikaan. Nyt kolmessa ensimmäisessä ottelutilaisuudessa epätasaisia otteluita ei keskeytetty, mutta neljännestä ottelutilaisuudesta alkaen keskeytettiin.
Kooste SM-kisojen loppuotteluista nähdään Urheilukanavalla seuraavasti:
to 8.3. klo 22.00 pe 9.3 klo 22.00 ti 13.3. klo 12.25 to 15.3. klo 18.00 ma 19.3. klo 16.00 ma 26.3. klo 12.30
SM-KILPAILUT PAINOLUOKITTAIN
51 kg Loppuottelu: Matti Koota KaNy - Toni Hämäläinen OKK 20-14
Matti Koota ja Toni Hämäläinen voittivat välieräottelunsa odotetun selvästi. Loppuottelu käynnistyi tarkkailun merkeissä ja avauserä päättyi tasapisteisiin 3-3. Toisessa erässä molemmat lisäsivät vauhtia ja Koota otti ottelussa komennon. Hän liikkui hyvin ja löi nopeita iskuja vastaan Hämäläisen hyökätessä. Nuori Matti Koota nappasi ansaitusti kultamitalin ensimmäisissä miesten SM-kilpailuissaan.
54 kg Loppuottelu: Pasi Silvennoinen RiKK - Wael Al Khaghani TVS RSC 3. erä
Riihimäen Pasi Silvennoinen nyrkkeili molemmat ottelunsa erinomaisesti ja nappasi ylivoimaisesti jo kuudennen miesten Suomen mestaruutensa. Silvennoinen voitti molemmat ottelunsa kehätuomarin keskeytyksellä. Al Khaghani pääsi suoraan loppuotteluun, kun hänen välierävastustanja Ari-Pekka Tervahauta sairastui kuumeeseen kesken kilpailujen. Loppuottelussa Silvennoinen johti tamperelaista vastaan kahden erän jälkeen pistein 21-1. Kolmannessa erässä Al Khaghanille laskettiin lukua kahdesti ja ottelu keskeytettiin tämän jälkeen. Loistavaa nyrkkeilyä Pasi Silvennoiselta.
57 kg Loppuottelu: Jyri Naskali TVS - Alex Vassiljev TaNy 16-11
Tampereen Voimailuseuran Jyri Naskali kukisti välieräottelussaan Veikkolan Antti Stigellin ylivoimaisesti pistein 42-1. Tampereen Nyrkkeilijöiden 16-vuotias Alex Vassiljev kukisti ensin hieman yllättäen Iisalmen Sakari Lähderinteen osumapistein 41-28. Vassiljev liikkui hienosti ja löi nopeasti. Välierissä Vassiljev esitti taas hyvää nyrkkeilyä ja kukisti Lapin lukon Olli-Pekka Rötkösen selvin numerin 37-17.
Loppuottelu alkoi tunnustelulla ja avauserä päättyi tasan 1-1. Naskali oli vielä hieman liikaa taitavalle suurlupaukselle. Toisen erän Naskali voitti yhdellä pisteellä ja kolmannen kahdella osumalla. Vahvempi Naskali löi tarkkoja osumia perussuorillaan ja Vassiljev vastasi nopeudellaan. Suomen mestaruus oli Naskalille kolmas.
60 kg Loppuottelu: Jesse Palanto TVS - Mikko Marttinen LaKa 35-17
Ennakkosuosikit Mikko Marttinen ja Joonas Koivuranta kohtasivat jo alkuotteluissa. Koivuranta aloitti ottelun erinomaisesti ja vei avauserän nimiinsä osumapisten 6-2. Marttinen tuntui alussa olevan hieman unessa, mutta toisessa erässä tahti muuttui ja Marttinen alkoi viedä ottelua. Viimeiseen erään lähdettäessä Marttinen johti parilla pisteellä. Koivuranta hyökkäsi kovasti ja Marttinen tuntui hieman väsähtävän. Koivurannan hyvä loppukiri ei kuitenkaan riittänyt vaan osumapisteet olivat lopulta tasan 23-23 ja Marttinen vei ottelun nimiinsä massapisteillä. Allekirjoittaneen mielestä Koivuranta olisi ansainnut viimeisessä erässä enemmän pisteitä ja niukan voiton. Välieräotteluun Marttinen ei saanut lainkaan vastustajaa, kun yhden ottelun voittanut Jarkko Putkonen ei läpäissyt lauantain punnitusta.
Thai- ja potkunyrkkeilystä paremmin tunnettu Jesse Palanto esitti todella pirteää nyrkkeilyä ja iski hieman yllättöen 60-kiloisten mestaruuden. Ensimmäisessä ottelussaan Palanto kukisti Rovaniemen Esko Honkelan heti avauserässä kehätuomarin keskeytyksellä. Loppuottelun Palanto aloitti heti terävästi ja iski hyviä osumia. Palanto vei jo avauserän nimiinsä pistein 11-3. Marttinen löi varsin terävästi, mutta hän joutui vastaanottamaan luvattoman paljon iskuja. Vasenkätinen Palanto löi todella tarkasti osumia takakädellään, eikä Marttinen keksinyt keinoja Palannon pysäyttämiseksi.
64 kg Loppuottelu: Jussi Koivula TTN - Jaakko Myllylä ReiVo 37-9
Hyvätasoisen sarja alkuottelussa viime vuoden Suomen mestari Jaakko Myllylä antoi Lapin Lukan Jani Tuulaniemelle melkoisen selkäsaunan. Tuulaniemelle laskettiin kahdesti lukuakin ja lopulta Myllälä voitti ottelun pistein 38-5. Semifiinaliotteluissa Myllylä kohtasi Mikkelin Nikolai Kodinin, joka puolestaan antoi Kuortaneen Jaakko Paloniemelle nyrkkeilyn oppitunnin. Kodin voitti ottelun tylysti osumapistein 31-0. Reisjärven Voiman valmentaja Pekka Parkkila oli loihtinut suojatilleen Jaakko Myllylälle loistavan taktiikan Kodinia vastaan.. Myllylä liikkui hyvin ja iski tarkkoja osumia. Kodin ei löytänyt ottelun aikana keinoja Myllylän puolustuksen murtamiseksi ja Myllylä vei ottelun selvästi nimiinsä pistein 17-6.
Jussi Koivulan taas voitti omassa välieräottelussaan vaivattomasti Ville Ojalan kehätuomarin keskeytyksellä toisessa erässä. Loppuottelussa Koivula iski yllättävänkin helpon voiton Jaakko Myllylästä. Koivula oli kaksikosta päättäväisempi, taitavampi ja selvästi nopeampi. Rennosti otellut Koivula voitti avauserän pistein 8-4 ja kasvatti toisessa erässä johtonsa numeroihin 18-6. Lopulta Koivula voitti osumapistein 37-9. Piste-ero ottelussa oli turhan suuri, mutta voittajasta ei missään vaiheessa ollut epäselvyyttä.
69 kg Loppuottelu: Anssi Korhonen LaKa - Aki Selesmaa PoNMKY 31-5
Kertaalleen jo nyrkkeilyn lopettanut viime vuoden EM-kisaedustaja Anssi Korhonen palasi vakuuttavasti kehään ja voitti ylivoimaiseen tyylin varsin heikkotasoiseksi jääneen 69-kiloisten sarjan mestaruuden. Valitettavasti Joona Roth ja Sampo Aunio jäivät lopulta pois kilpailuista. Korhonen voitti ensin vaivattomasti Sami Holmströmin ja Jouni Holopaisen. Aki Selesmaakaan ei loppuottelussa kyennyt tarjoamaan Korhoselle kunnon vastarintaa. Rennosti otellut Korhonen oli liian tarkka ja nopea kaikille vastustajilleen.
75 kg
Loppuottelu:
Niko Jokinen VN - Lari Kirkkopelto HUS 21-15
Sarjan ennakkosuosikki Niko Jokinen esitti hienoa nyrkkeilyä läpi kilpailujen. Avausottelussaan Jokinen iski tarkoilla ja kovilla osumilla selvän 21-5 voiton Ylä-Tikkurilan Kipinän yrittelijäästä Tero Juntusesta. Tatu Nielsen tarjosi Jokiselle kelpo vastuksen, vaikka Jokinen voittikin ottelun ansaitusti osumapistein 18-2. Joni Tuomaalasta ei ollut välierissä Jokisen haastajaksi vaan Viipurin Nyrkkeilijöiden tähtinyrkki vei ottelun nimiinsä osumapistein 31-5.
Myös Helsingin Urheiluseuran Lari Kirkkopelto oli vakuuttava. Kirkkopelto oli avausottelussaan ylivoimainen Porvoon Petter Antmania vastaan. Kirkkopelto vei ottelun nimiinsä pistein 35-4. Välierissä Kirkkopelto oli hetken aikaa ihmeissään Vaasan pitkänhuiskeaa vasuria Samuli Oja-Kaukolaa vastaan. Kokeneempi Kirkkopelto pääsi toisessa erässä rytmiinsä ja kolmannessa erässä kehätuomari keskeytti epätasaisen ottelun.
Jokisen ja Kirkkopellon loppuottelu oli tasokas. Kirkkopelto selvästi kunnioitti kymmenisen vuotta nuoremman Jokisen iskuvoimaa. Ottelu oli alusta alkaen niukkaa Jokisen hallintaa. Avauserän hän vei nimiinsä pistein 4-2. Toisessa erässä Jokinen tuplasi johtonsa ja tasaisen kolmannen erän jälkeen Jokinen kasvatti viimeisessä erässä lopullisiksi voittonumeroikseen 21-15.
81 kg Loppuottelu: Eemeli Katajisto TuUL – Toni Tissari MiNy 25-12
Taitava Eemeli Katajisto iski 81-kiloisten mestariksi odotetun varmalla otteella. Järvenpään Lasse Pelkonen ja Porin Sami Selesmaa eivät kyenneet kunnolla haastamaan mainiosti liikkuvaa Katajisto. Mikkelin 81-kiloinen Toni Tissari iski historiallisen voiton Helsingin Marko Kuljusta. Tissari voitti ottelun Suomen nyrkkeilyhistorian suurimmalla piste-erolla, peräti osumapistein 54-0. Semifinaaliottelussaan Toni Tissari rökitti Järvenpään Kimmo Kurvia. Kolmen erän jälkeen Kurvin silmäkulma oli niin turvonnut, ettei hän voinut lähteä viimeiseen erään. Tissari johti ottelua selvästi pisteissä. Loppuottelua Katajisto hallitsi liikkumisella ja nopeilla iskuillaan. Tissarilta tuntui puuttuvan tarvittava päättäväisyys ja näin Katajisto iski varsin helposti mestariksi.
91 kg Loppuottelu: Samu Lämsä KajKu - Jarno Rosberg TVS Disq. 4. erä
Kajaanin Samu Lämsä aloitti uransa ensimmäisen SM-urakkansa kukistamalla ansaitusti Turun Markus Mattilan varsin tasaisessa ottelussa. Välieräottelussaan Lämsä voitti helposti Kuortaneen Jarkko Salaman toisen erän keskeytyksellä. Selkeä mestarisuosikki Jarno Rosberg puolestaan voitti kukisti Juha Sippolan heti avauserässä.
Lämsän ja Rosbergin kohtaaminen oli SM-kilpailujen jännittävin ottelu. Loppuottelusta odotettiin Rosbergin selkeää voittoa, mutta Lämsä osui heti alusta alkaen kovilla iskuillaan yllättävän helposti Rosbergin leukaan. Avauserän Lämsä vei nimiinsä osumapistein 5-4. Toisessa ja kolmannessa erässä Rosberg otteli paremmin ja siirtyi selvään johtoasemaan. Toisessa erässä Rosberg tosin sai varoituksen työntämisestä. Rosbergin vartaloiskut satuttivat Lämsää, joka kuitenkin kesti tällit ja sai yhä itsekin vaarallisen näköisiä osumia perille. Kolmen erän jälkeen Rosberg johti ottelua pistein 26-11. Viimeisessä erässä Lämsä sai varsin hyviä osumia ja Rosberg joutui taas turvautumaan työntämiseen lähitilanteissa. Saatuaan toisenkin varoituksen Rosberg yhä painoi Lämsän köysiin ja nojasi hänen päällensä. Kehätuomari Esa Hukkanen diskasi ansaitusti Rosbergin ja näin Samu Lämsä palkittiin todella yllättäen vuoden 2007 raskaansarjan Suomen mestarina.
+91 kg Loppuottelu: Robert Helenius PoNS - Jukka Saarinen JäKK RSC 1. erä
EM-kilpailujen hopeamitalinsa jälkeen kaikki ottelunsa voittanut Porvoon Nyrkkeilyseuran Robert Helenius osoitti olevansa paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin. Vielä kaksi vuotta sitten Helenius voitti SM-loppuottelussa Jukka Saarisen vain viidellä pisteellä, mutta nyt Helenius ei antanut järvenpääläiselle mitään mahdollisuuksia. Helenius iski heti avaussekunneilla kovan oikean suoran Saarisen leukaan. Hetken kuluttu Saariselle laskettiin pystystä lukua. Vaikka Saarinen piti suojustaan ylhäällä niin Heleniuksen kovat ja terävät iskut menivät Saarisen suojauksen läpi. Toisen luvunlaskun jälkeen ottelun annettiin vielä jatkua, mutta 70 sekunnin kohdalla kehätuomari Pekka Ruokola keskeytti ottelun.
Tulokset
2.3.2007
54 kg Ari-Pekka tervahauta LaKa - Jani Kero MiNy 28-9 57 kg Alex Vassiljev TaNy - Sakari Lähderinne IUV 41-28 69 kg Jouni Holopainen KuRi - Pertti Keita OuTa 7-4 69 kg Markus Kopponen JäKi - Nico Sippola KuKu 16-7 75 kg Niko Jokinen VN - Tero Juntunen YTK 21-5 75 kg Tatu Nielsen HUS - Jukka Kantelinen BCK 21-3 81 kg Lasse Pelkonen JäKK - Jani Walden TVS 21-9 81 kg Sami Selesmaa PoNMKY - Tarmo Kallio 17-2 81 kg Miika Lumilampi KuRi - Jari Heiska VN 24-5 91 kg Samu Lämsä KajKu - Markus Mattila TuTe 21-11 60 kg Jesse Palanto TVS - Antti Saarela RaNy WO 60 kg Mikko Marttinen LaKa - Joonas Koivuranta RoRe +23-23 60 kg Jarkko Putkonen SoVo - Tuomo Eronen IUV 35-13 64 kg Nikolai Kodin MiNy - Jaakko Paloniemi KuKu 31-0 64 kg Jaakko Myllylä ReiVo - Jani Tuulaniemi LaLu 38-5 69 kg Aki Selesmaa PoNMKY - Toni Johansson SKJ 28-4 69 kg Jesse Loisa KOCLUB - Roope Puumalainen LaKa 16-9 69 kg Anssi Korhonen LaKa - Sami Holmström HyBT AB 3. erä 69 kg Jouni Holopainen KuRi - Markus Kopponen JäKi +18-18 75 kg Lari Kirkkopelto HUS - Petter Antman PoNS 35-4 75 kg Samuli Oja-Kaukola WBC - Ilkka Juvela TVS 30-13 75 kg Joni Tuomaala WBC Juho Lehtinen TVS +12-12 75 kg Niko Jokinen VN - Tatu Nielsen HUS 18-2
3.3.2007
51 kg Toni Hämäläinen OKK - Ville Kettula TVS 39-21 51 kg Matti Koota KaNy - Joni Luoma SKJ 23-12 54 kg Pasi Silvennoinen RiKK - Jukka-Pekka Jämsä ONS RSC 2. erä 54 kg Wael Al Khaghani TVS - Ari-Pekka Tervahauta LaKa WO 57 kg Jyri Naskali TVS - Antti Stigell VBC 42-1 57 kg Alex Vassiljev TaNy - Olli-Pekka Rötkönen LaLu 37-18 81 kg Toni Tissari MiNy - Marko Kulju VN 54-0 81 kg Kimmo Kurvi JäKK - Tuomas Vaismaa SKJ 14-6 81 kg Eemeli Katajisto TuUL -Lasse Pelkonen JäKK 25-3 81 kg Sami Selesmaa PoNMKY - Miika Lumilampi KuRi 19-4 60 kg Jesse Palanto TVS - Esko Honkela RoRe RSC 1. erä 60 kg Mikko Marttinen LaKa - Jarkko Putkonen SoVo WO 64 kg Jussi Koivula TTN - Ville Ojala LautH RSC 2. erä 64 kg Jaakko Myllylä ReiVo - Nikolai Kodin MiNy 17-6 69 kg Aki Selesmaa PoNMKY - Jesse Loisa KOKLU 41-14 69 kg Anssi Korhonen LaKa - Jouni Holopainen KuRi RSC 1. erä 75 kg Lari Kirkkopelto HUS - Samuli Oja-Kaukola WBC RSC 3. erä 75 kg Niko Jokinen VN - Joni Tuomaala WBC 31-4 81 kg Toni Tissari MiNy - Kimmo Kurvi JäKK AB 4. erä 81 kg Eemeli Katajisto TuUL - Sami Selesmaa PoNMKY 12-3 91 kg Jarno Rosberg TVS - Juho Sippola KuKu RSC 1. erä 91 kg Samu Lämsä KajKu - Jarkko Salama KuKu RSC 2. erä 91 kg Jarno Rosberg – Juha Sippola KuKu RSC 1. erä
4.3.2007
Loppuottelut
51 kg Matti Koota KaNy - Toni Hämäläinen OKK 20-14 54 kg Pasi Silvennoinen RiKK - Wael Al Khaghani TVS RSC 3. erä 57 kg Jyri Naskali TVS - Alex Vassiljev TaNy 16-11 60 kg Jesse Palanto TVS - Mikko Marttinen LaKa 35-17 64 kg Jussi Koivula TTN - Jaakko Myllylä ReiVo 37-9 69 kg Anssi Korhonen LaKa - Aki Selesmaa PoNMKY 31-5 75 kg Niko Jokinen VN - Lari Kirkkopelto HUS 21-15 81 kg Eemeli Katajisto TuUL – Toni Tissari MiNy 25-12 91 kg Samu Lämsä KajKu - Jarno Rosberg TVS Disq. 4. erä +91 kg Robert Helenius PoNS - Jukka Saarinen JäKK RSC 1. erä
Miika Forsström
|