|
Ammattinyrkkeily
30.7
FARSHAD REZAEILLE TAPPIO TSHEKISSÄ
Steel Ringin Farshad Rezaei, 29, koki ammattilaisuransa toisen tappion eilen iltana Tshekissä. Uransa neljännen peräkkäisen voiton iskenyt Pavel Dostal kukisti Rezaein teknisellä tyrmäyksellä neljännessä erässä. Rezaein valmentaja Markku Pirinen luovutti ottelun suojattinsa puolesta. Oulussa asuvan Rezaein listalta löytyy nyt yksi voitto ja kaksi tappiota. Miehen molemmat tappiot ovat tulleet voittamattomia nyrkkeilijöitä vastaan.
Boxing.Fi
Ammattinyrkkeily
29.7
ROBERT HELENIUS OTTELEE SEURAAVAKSI RUOTSISSA
Ammattilaisuransa tänä vuonna kahdella voitolla aloittaneen Robert Heleniuksen, 24, seuraava ottelu käydään 5. syyskuuta Ruotsin Karlstadissa. Heleniuksen vastustajaa ei ole vielä ilmoitettu. Alunperin Heleniuksen piti otella myös 30. elokuuta Saksassa, mutta kyseistä iltaa valvova taho (Austrian Boxing Federation?) kielsi Heleniusta ottelemasta kahta ottelua yhden viikon sisällä. Heleniuksen otteleminen Karlstadissa oli sovittu jo kesäkuussa, joten Helenius joutuu jättämään Saksan ottelun väliin.
Karlstadissa isketään 5. syyskuuta kovatasoinen ammattinyrkkeilyilta. Heleniuksen lisäksi kehässä käyvät mm. Anna Ingman. Attila Levin, Reidar Walstad ja raskaansarjan ikämies Ray Mercer, 47, jonka vastustaja on Hollannin hyvälistainen Richel Hersisia. Illan järjestää Pugnus Boxing Promotion.
Boxing.Fi
Tiedote
27.7
BOXING.FI:N FOORUMI ON UUDISTUNUT
Boxing.Fi:n uudistinut keskustelufoorumi löytyy osoitteesta www.boxing.fi/foorumi.
Boxing.Fi
Ammmattinyrkkeily
25.7
TORNADOVAROITUS LAUANTAINA AKSELILLA MEKSIKO-PUERTO RICO!
Ammattinyrkkeilyssä on harvoin yhtä paljon kansallisuuksien välisiä jännitteitä, kuin silloin kun kehässä olevista ottelijoista toinen tulee Meksikosta ja toinen Puerto Ricosta. Näin on ollut jo vuosikymmenet. Tästä parhaimpina esimerkkeinä 70-luvulla oli Gomez-Zarate, 80-luvulla Sanchez-Gomez ja viimeksi 90-luvulla Chavez-Camacho. Tulevana lauantaina Las Vegasissa, MGM Grand Gardenin kehässä, koetaan jälleen vastaavanlainen asetelma, kun toisensa kohtaavat ennakolta hurjassa välisarjan kamppailussa voittamaton puertoricolainen supertähti Miguel Cotto ja ”Tijuanan tornadoksi” nimetty meksikoilainen hyökkäysvaunu Antonio Margarito.
Lue koko artikkeli!
Ville Niemonen
Ammattinyrkkeily
24.7
ASIKAISELLE ARGENTIINALAISVASTUS TAMPEREELLE
Tampere-Areenalla isketään 30 elokuuta kovatasoinen ammattinyrkkeilyilta. Tapahtuman pääottelussa entinen keskisarjan Euroopan mestari "Idi" Amin Asikainen, 32, kohtaa kahdeksaneräisessä ottelussa argentiinalaisen Claudio Ariel Abalosin. Asikainen hakee ottelulla tuntumaa myöhemmin tänä vuonna oteltavaan EM-otteluun, jossa hänen on määrä kohdata armenialainen Khoren Gevor.
Kuvassa Amin Asikainen
Asikaisen kohtaava Claudio Ariel Abalos, 27, on vasenkätinen, kuten Asikaisen tuleva EM-ottelun vastustaja Khoren Gevor. Argentiinalainen on voittanut 18 ottelua ja hävinnyt 10 kertaa. Etelä-amerikkalaiset nyrkkeilijät tunnetaan kovapäisinä taistelijoina. Sellainen on myös Claudio Ariel Abalos. Hänen kaikki tappionsa ovat olleet pistetappioita. Asikaisen 24 ammattilaisvoitosta 16 on tullut tyrmäyksellä.
Lisäksi Tampereen nyrkkeilyillassa isketään kuusi muuta ottelua.
Venäjän Dennis "Tsingis Khan" Shafikov saa vastaansa Slovakian kovaiskuisen Andrzej Sarkin. Shafikov on voittamaton 15 ammattilaisottelun jälkeen kun taas Sarkin listalta löytyy 14 voittoa ja 4 tappiota. Tyrmäysvoittoja Shafikovilla on 8 ja Sarkilla peräti 13. Illan toinen slovakialaisottelija, entinen EM-finalisti, veteraani Tibor Rafael kohtaa tamperelaisdebytantin Jussi Koivulan. 24-vuotias Koivula voitti amatööriurallaan mm. kuusi Suomen mestaruutta.
Tulevat SM-ottelijat kehässä
"Kohti Mestaruutta" nimellä mainostettavassa nyrkkeilyillassa iskevät tulevat raskaansarjan SM-ottelijat Sami "The Bull" Elovaara ja Juha "Härmän Häjy" Haapoja. Molemmilla on edessään kuusieräiset taistot. Elovaaran vastustaja Tampereella on Liettuan Remigijus Ziausys ja Haapoja kohtanee Latvian Jevgenijs Stamburskisin. Elovaaran ja Haapojan on määrä iskeä avoimesta raskaansarjan SM-tittelistä myöhemmin tänä vuonna.
Illan kolmannessa raskaansarjan ottelussa kohtaavat kotikehän Jarno Rosberg ja David Vicena Tshekistä. Kesäkuussa Vicena hävisi Ruotsissa käydyssä kamppailussa Robert Heleniukselle pistein. Rosberg on aloittanut ammattilaisuransa kahdella voitolla ja pyrkii kotikaupungissaan jatkamaan voittoputkeaan.
P3 Boxingin nuori suurlupaus Edis Tatli, 20, pääsee uransa selvästi kovimman haasteen eteen, kun hän kohtaa vasta viidennessä ammattilaisottelussaan Argentiinan Ariel Francisco Burgosin kuusieräisessä ylemmän kevytsarjan ottelussa. 30-vuotias Burgos on voittanut käymistään 27 ammattilaisottelustaan 18. Argentiinalainen otteli vuonna 2006 Helsingissä täydet kymmenen erää Juho "TNT" Tolppolaa vastaan häviten ottelun pisteillä.
OTTELULISTA 30.7.2008 TAMPERE-AREENALLA:
Amin Asikainen, Suomi vs. Claudio Ariel Abalos, Argentiina 8 erää Dennis Shafikov, Venäjä vs. Andrzej Sark, Slovakia 8 erää Edis Tatli, Suomi vs. Ariel Burgos, Argentiina 6 erää Sami Elovaara, Suomi vs. Remigijus Ziausys, Liettua 6 erää Juho Haapoja, Suomi vs. Jevgenijs Stamburskis, Latvia 6 erää Jarno Rosberg, Suomi vs. David Vicena, Tshekki, 4 erää Jussi Koivula, Suomi vs. Tibor Rafael, Slovakia, 4 erää
Lähde: P3 Boxing
Ammattinyrkkeily
23.7
FARSHAD REZAEI OTTELEE ENSI VIIKOLLA TSHEKISSÄ
Oulussa asuva entinen Iranin amtöörimestari Farshad Rezaei ottelee ensi tiistaina Tshekissä. Steel Ringiä edustava Rezaei kohtaa kuusieräisessä keskisarjan ottelussa kotikehän Pavel Dostalin, joka on voittanut ammattilaisuransa kaikki kolme ottelua. 29-vuotiaan Rezaein listalta löytyy puolestaan yksi voitto ja yksi tappio. Eurosport -televisiokanava televioi illan otteluita.
Boxing.Fi
Ammattinyrkkeily
21.7
KHOREN GEVOR ASIKAISEN VASTUSTAJAKSI EM-OTTELUUN
European Boxing Union (EBU) on tänään nimennyt armenialaisen Khoren Gevorin toiseksi keskisarjan Euroopan mestaruusottelun nyrkkeilijäksi. Aiemmin EBU on nimennyt Amin Asikainen EM-tittelin viralliseksi haastajaksi. Keskisarjan Euroopan mestari Sebastian Sylvester luopui viime viikolla tittelistään otellakseen WBA-liiton maailmanmestaruudesta.
Asikaisen nyrkkeilytallin P3 Boxingin ja Gevorin saksalaisten taustajoukkojen tulee päästä sopuun EM-ottelusta syyskuun neljänteen päivään mennessä tai EBU järjestää ottelusta tarjouskilpailun. Gevor kuuluu erääseen Euroopan suurimmista ammattinyrkkeilytalleista Universum Box Promotionsiin ja hän on otellut urallaan vain yhden kerran Saksan ulkopuolella.
Kuvassa Khoren Gevor
- Pyrimme saamaan Gevorin Suomeen ottelemaan Asikaista vastaan vapaasta EM-tittelistä. Helppoa hänen tänne saaminen ei tule olemaan, mutta uskon että se on mahdollista, Asikaisen manageri Pekka Mäki arvioi.
Hampurissa asuva 29-vuotias Gevor on voittanut 28 ammattilaisottelua ja hävinnyt kolmesti. 15 hänen voitoistaan on tullut tyrmäyksellä. Viime vuonna Gevor otteli tappiollisesti IBF-liiton keskisarjan maailmanmestaruudesta Arthur Abrahamia vastaan. Häviön jälkeen Gevor on voittanut kaksi ottelua. Neljästä ammattinyrkkeilyn valtaliitosta kolme arvostaa Gevorin MM-arvolistallaan kymmenen parhaan joukkoon.
- Gevor on todella hyvä nyrkkeilijä. Hän kuuluu maailman kovimpiin keskisarjan iskijöihin, mutta uskon vahvasti siihen että Amin pystyy kukistamaan hänet. Ottelun saaminen Suomeen parantaisi Aminin mahdollisuuksia selvästi, Mäki kommentoi.
Ennen EM-ottelua Amin Asikainen ottelee 30. elokuuta Tampere Areenalla ”Kohti Mestaruutta” -ammattinyrkkeilytapahtumassa. Asikainen ei ole otellut käsivamman vuoksi helmikuun jälkeen, jolloin hän iski ex-maailmanmestari Luis Ramon Campasin keskeytyskuntoon Helsingissä.
Lähde: P3 Boxing
Ammattinyrkkeily
15.7
ASIKAINEN OTTELEE VAPAASTA EM-TITTELISTÄ
Keskisarjan saksalainen Euroopan mestari Sebastian Sylvester, 28, on tänään ilmoittanut luopuvansa EM-tittelistään. Näin ollen Sylvesterin virallinen haastaja Amin Asikainen, 32, pääsee ottelemaan vapaasta EM-tittelistä myöhemmin tänä vuonna. European Boxing Union (EBU) tulee määräämään toisen EM-ottelijan lähiaikoina.
Sylvester luopuu tittelistä otellakseen WBA-liiton keskisarjan maailmanmestaruudesta hallitsevaa WBA:n mestaria Felix Sturmia vastaan. Sylvester on Sturmin virallinen haastaja ja miesten on määrä kohdata Saksassa tulevan neljän kuukauden aikana.
Amin Asikainen voitti Euroopan mestaruuden kesäkuussa 2006 tyrmäämällä Sylvesterin Saksassa. Kahden menestyksekkään tittelipuolustuksen jälkeen Asikainen menetti tittelinsä takaisin Sylvesterille viime vuoden kesäkuussa kamppailussa, jonka EBU-valitsi myöhemmin vuoden parhaaksi titteliottelukseen. Asikainen on yrittänyt saada kolmatta ottelua Sylvesteriä vastaan siitä lähtien, mutta saksalainen ei ole ollut halukas Asikaisen kohtaamiseen.
- Sylvester olisi ollut mieluisin vastustaja EM-ottelussa, mutta on ymmärrettävää että hän ottelee mielummin maailmanmestaruudesta. On joka tapauksessa suuri kunnia päästä ottelemaan jälleen EM-tittelistä ja kyllä Euroopasta löytyy useita maailmanluokan keskisarjan nyrkkeilijöitä, Asikainen kommentoi tilannetta.
Saksassa asuva armenialainen Khoren Gevor, 29, on todennäköisin ehdokas Asikaisen vastustajaksi EM-otteluun, sillä hän on Euroopalla listalla arvostettu toiseksi korkeimmalle heti Asikaisen jälkeen. Gevor on voittanut 32 ammattilaisottelustaan 29. Voitoista 15 on tullut tyrmäyksellä. Viime vuoden elokuussa Gevor hävisi IBF-liiton MM-ottelussa tyrmäyksellä 11. erässä Arthur Abrahamille. Tappionsa jälkeen Gevor on voittanut kaksi ottelua.
- Odotamme nyt että EBU määrää Asikaiselle vastustajan ja sitten alkavat neuvottelut siitä että kuka saa järjestää ottelun. Tulemme tekemään kaikkemme että saisimme EM-ottelun Suomeen. Uskon että asia ratkeaa syyskuun alkupuolella, Asikaisen valmentaja-manageri Pekka Mäki kertoo.
Ennen EM-ottelua Amin Asikainen ottelee 30. elokuuta Tampereen Metro- Auto Areenalla ”Kohti Mestaruutta” -ammattinyrkkeilytapahtumassa. Illan muihin ottelijoihin kuuluvat ainakin Jarno Rosberg ja debytantti Jussi Koivula. Robert Helenius sen sijaan ei ottele Tampereella, johtuen Heleniuksen promoottorin, Sauerland Eventin aikatauluongelmista. Lisätietoa Tampere Boxing Night -tapahtumasta löytyy osoitteesta www.boxingnight.fi.
Lähde: P3 Boxing
Ammattinyrkkeily
10.7
JAAKKO MYLLYLÄ ISKEE KOTIKUNNASSAAN 12. SYYSKUUTA
Ammattilaisuransa tänä vuonna viidellä voitolla aloittanut Jaakko Myllylä ottelee seuravan kerran 12. syyskuuta kotikunnassaan Reisjärvellä. Myllylä ottelee reilun kolmen tuhannen asukkaan Reisjärvellä uransa ensimmäisen kahdeksan eräisen ottelun.
Illassa otellaan myös toinen ammattinyrkkeilyottelu. Toisen kotimaisen nyrkkeilijän nimi julkaistaan myöhemmin, mutta Steel Ringin nettisivujen mukaan kyseessä on debytantti.
Reisjärvellä isketään myös muuta olympiatyylin nyrkkeilyottelu. Paitanyrkkeilijöistä nimekkäin on tämän vuoden 57-kiloisten Suomen mestari Tuomo Eronen Iisalmelta. Eronen kohtaa illassa Reisjärven Voiman Markku Marjamaan.
Boxing.Fi
Ammattinyrkkeily
9.7
KYMMENEN MAAILMAN PARASTA AMMATTINYRKKEILIJÄÄ
Suomen johtaviin ammattinyrkkeilyasiantuntijoihin kuuluva Ville Niemonen on tehnyt listan kymmenestä maailman parhaasta ammattinyrkkeilijästä. Niemonen kirjoitti Boxing.Fi:hin artikkelin maailman parhaista nyrkkeilijöistä.
Lue koko artikkeli!
MAAILMAN PARAS AMMATTINYRKKEILIJÄ:
Manny Pacquiao 
Kevytsarja / Filippiinit / 47-3-2 (35)
Kiitos Floyd Mayweatherin lopettamispäätöksen, tulee nyrkkeilyn tämän hetken valovoimaisin tähti Filippiineiltä. Kotimaassaan käsittämättömän suosittu mestari on viime aikoina saanut nimeä myös Yhdysvaltojen puolella. Legendaariselle Erik Moralesille kolme vuotta sitten kärsimänsä tappion jälkeen on aina viihdyttävästi otteleva ”PacMan” kulkenut voitosta voittoon. Listalle on kertynyt mm. kaksi voittoa uusintaotteluissa Moralesista ja toisintovoitto toisesta meksikolaisesta legendasta Marco Antonio Barrerasta.
Tämän vuoden keväällä kaatui hajaäänituomiolla myös arkivihollinen Juan Manuel Marquez. Kesäkuussa Pacquiao nousi jälleen sarjaa ylemmäs ja kukisti David Diazin. Pitkän matkan, ja monta painoluokkaa, on Manny käynyt läpi; ensimmäisen mestaruutensa hän voitti 18-vuotiaana kärpässarjassa vuonna 1998. Nyt mies ottelee yhä maailman huipulla, 6 sarjaa ylempänä! Historiallinen saavutus jo sinänsä.
Lue koko artikkeli!
Boxing.Fi
Olympiatyylin nyrkkeily
6.7
TYTÖT JA NAISET LEIREILIVÄT TAMPEREELLA
Suomen Nyrkkeilyliiton ensimmäinen naisnyrkkeilyn kesäleiri järjestettiin 1.-4.7.2008 Tampereella. Kaikkiaan 18 tyttöä ja naista harjoittelivat neljän päivän ajan Juha Temosen ja Jani Järvensivun opastuksella. Mukana leirillä olivat mm. naisten EU-turnaukseen valitut Maarit Teuronen, Hanne Mäkinen ja Raija Seppä-Lassila. Valmennuskaksikon haaveissa olisi saada tehtyä leiristä perinne ja suunnitelmissa onkin järjestää sama leiri ensi kesänä, samaan ajankohtaan, mahdollisesti Varalan urheiluopistolla. Naisten 2008 toimintasuunnitelma jatkuu Karvian Leirillä heinä-elokuun vaihteessa.
KUVASSA YLHÄÄLTÄ VASEMMALTA: Hanne Mäkinen, Maarit Teuronen, Vuokko Katainen, Kati Collander, Nadja Svart, Sandra Matilainen, Mirella Hänninen, Inka Mella, Annukka Nevalainen ja Juha Temonen. ALHAALTA VASEMMALTA: Ulpu Silvennoinen, Annika Hokkanen, Raija Seppä-Lassila ja Marjut Lausti
Boxing.Fi
Olympiatyylin nyrkkeily
18.6
NIKOLAI KODINILLE NIUKKA TAPPIO EU:N MESTARUUSKILPAILUISSA
Suomen ainoa edustaja miesten Nikolai Kodin kärsi tappion avausottelussaan Euroopan Unionin mestaruuskilpailuissa Puolassa. Sarjassa 64 kg Turkin Mustafa Dogan kukisti Kodinin pistein 15-12.
Naisten EU:n mestaruuskilpailut isketään 4.-9. elokuuta Liverpoolissa. Suomalaisnyrkkeilijöistä kilpailuihin osallistuvat Mari Hyvönen (50 kg), Maarit Teuronen (52 kg), Hanne Mäkinen (54 kg) ja Raija Seppä-Lassila (57 kg).
Boxing.Fi
Ammattinyrkkeily
14.6
JOKINEN JA TATLI VOITTIVAT ESPOOSSA
Niko Jokinen, 20, aloitti ammattinyrkkeilyuransa räväkästi Espoossa P3 Boxingin nyrkkeilyillassa. Suomen kamppailuopistolla käydyssä illassa Jokinen kukisti ammattilaisdebyytissään Alexander Lykovin tyrmäyksellä heti avauserässä minuutin ja 14 sekunnin kohdalla. Jokinen satutti Lykovia ensin vartalosta ja sitten kovalla iskulla päähän. Lykov meni pahasti sekaisin ja Jokinen pääsi iskemään häntä vapaasti todella kovalla oikean käden iskulla. Lykov tippui raskaasti kanveesilla ja ottelu päättyi siihen. Ottelu käytiin ylemmässä keskisarjassa.
Lykov on aiemmin Suomessa tarjonnut kelvosen vastuksen Mika Joensuulle ja Petter Antmanille, mutta Jokista vastaan hänellä ei ollut mahdollisuuksia selviytyä täysiä eriä. Jokinen avasi siis paidattoman uransa vakuuttavasti ja seuraavan kerran hän saattaa iskeä 30. elokuuta Tampereella.
Pienen, mutta onnistuneen tapahtuman viimeisessä ottelussa "Prince" Edis Tatli, 20, voitti selvästi pisteillä kokeneen Leonti Vorontshukin. "Showman" lempinimen ansainnut Vorontsuk yritti sekoittaa nuorukaisen nyrkkeilyä pelleilemällä kehässä, mutta Tatli hallitsi ottelun jokaista erää. Tatli oli kaksikosta nopeampi, taitavampi ja päättäväisempi. Tuomarien pisteet olivat Tatlin eduksi 40-36, 40-36 ja 40-37.
Kuvassa Tatli lyö Vorontshukia
Ottelu käytiin välisarjassa, eli yhtä painoluokkaa ylempänä, kuin missä Tatli yleensä ottelee. Kamppailu oli Vorontshukin uran 50 ammattilaisottelu ja Tatlin neljäs. Kosovolais-syntyinen vantaalainen on voittanut kaikki ottelunsa pisteillä.
Katso lisää kuvia P3 Boxingin nettisivuilta!
Miika Forsström
Kuva: Ville Vuorinen
Ammattinyrkkeily
12.6
NIKO JOKINEN ON VALMIS AMMATTILAISDEBYYTTIINSÄ
Kaksinkertainen olympiatyylin nyrkkeilyn Suomen mestari ja EM- sekä MM-kilpailuedustaja Niko Jokinen, 20, aloittaa ammattinyrkkeilyuransa ylihuomenna lauantaina. Jokinen kohtaa venäläisen Alexander Lykovin Suomen Kamppailuopistolla Espoossa. Nelieräinen ottelu käydään ylemmässä keskisarjassa.
Klo 16.00 alkavan tapahtuman toisessa ottelussa Edis Tatli kohtaa rutinoituneen Leonti Vorontshukin. Katso tapahtuman juliste!
Boxing.Fi tavoitti Jokisen ennen lauantain taistoa:
Millä mielellä lähdet lauantaiseen debyyttiotteluusi?
Hyvillä mielillä lähden matsin. Olin olympiakarsintojen jälkeen hyvässä kunnossa ja olemme treenailleet lujaa niiden jälkeen. Kaikki on kunnossa.
Mitkä ovat ajatuksesi vastustajastasi Alexander Lykovista?
En ole ikinä nähnyt kaveria, mutta valmentajani Pekka Mäki näki hänet Petter Antmania vastaan. Tiedän oikeastaan vain hänen ottelulistan ja vähän mitä Pekka on hänestä kertonut.
Oliko helppo päätös siirtyä ammattilaiseksi?
Oli se oikeastaan. Vuoden 2008 olympialaiset olivat minulle pitkään tavoitteeni ja minulle on ollut jo kauan selvää että niiden jälkeen siirtyisin ammattilaiseksi. Nyt kun en päässyt mukaan olympialaisiin, niin minulle oli ihan selvää että siirryn ammattilaiseksi.
Mitkä ovat tavoitteesi ammattinyrkkeilyssä?
Pikku hiljaa tässä lähdetään, edessä on todella pitkä matka. Kyllä tässä menee monta vuotta ennenkuin voin päästä johonkin titteliotteluihin. Mutta tavoitteenani on voittaa Euroopan mestaruus ja mennä siitä vielä pidemmällekin, jos vain pystyy. Idin (Amin Asikainen) menestys on antanut uskoa siihen että Suomestakin voi menestyä. Aiemmin ei oikein uskottu että Suomesta voisi päästä pitkälle ammattinyrkkeilyssä, mutta Idin menestys on tosiaan näyttänyt että täältä voi päästä ihan huipulle.
Miika Forsström
Ammattinyrkkeily
9.6
TAMPEREEN METRO-AUTO AREENALLA ISO AMMATTILAISILTA 30. ELOKUUTA
EBU-liiton keskisarjan Euroopan mestarin virallinen haastaja ”Idi” Amin Asikainen 24-1 (16 KO) ottelee Tampereen Metro- Auto Areenalla 30. elokuuta järjestettävässä ammattinyrkkeilytapahtumassa. Asikaisen vastustaja vahvistetaan kesäkuun loppuun mennessä.
Ammattinyrkkeilyn arvostetuinta ranking-listaa julkaiseva The Ring-lehti arvostaa Amin Asikaisen tällä hetkellä maailman kahdeksanneksi parhaaksi keskisarjan nyrkkeilijäksi. Asikaisen tähtäimessä on EM-ottelu myöhemmin loppuvuodesta 2008.
Robert Heleniuksen Suomen debyytti Tampereella
Euroopan merkittävimpiin ammattinyrkkeilytalleihin kuuluvan, Sauerland Event:n tuorein Raskaansarjan lupaus, Robert Helenius 1-0(1KO) ottelee ensimmäistä kertaa Suomessa. Heleniuksen on määrä otella ennen suomea vielä ainakin ruotsissa 7.6 ja saksassa myöhemmin kesällä. Robert Helenius oli suomen viimevuosien menestyksekkäin amatöörinyrkkeilijä ennen ammattilaiseksi siirtymistään. Helenius saavutti amatöörinä mm. EM-hopeaa 2006 ja useita junioreiden arvokisamitaleita. Otteluja amatöörinä kertyi 144 joista voittoja 108.
Jarno Rosberg kotikehässä
Raskaansarjan Jarno Rosberg 2-0 metsästää uransa kolmatta voittoa. Jarnon ammattilaisura on alkanut lupaavasti ja lukeutuukin Heleniuksen lailla Suomen parhaimpiin raskaansarjan nyrkkeilijöihin.
Jussi Koivula riisuu paitansa koti-yleisön edessä
Suomen lupaavimpiin amatöörinyrkkeilijöihin kuulunut Tampereen 24-vuotias Jussi Koivula on solminut promootiosopimuksen P3 Boxingin kanssa. Promootiosopimuksen myötä, myös Koivula ottelee elokuussa Tampereella. Koivula otteli amatöörinä yhteensä n. 200 ottelua joista n. 140 voittoa. Koivulan parhaimpiin saavutuksiin voidaan laskea vuoden 2004 EM-kilpailujen 5. sija sekä useita kv. - turnausvoittoja. Koivula voitti Suomen mestaruuden kaikkiaan kuusi kertaa. Koivulan valmentajana jatkaa Osmo Laine.
Ammattinyrkkeilytapahtuman tarjoavat Tammerfest Oy, MTV3, SB Boxing, sekä P3 Boxing.
Lipunmyynti tapahtumaan alkaa 30.6.2008 kaikissa Lippupalvelun pisteissä kautta maan.
Ammattinyrkkeily
7.6
ROBERT HELENIUS VOITTI TOISEN OTTELUNSA AMMATTILAISENA
Robert Helenius voitti toisen ammattinyrkkeilyottelunsa Ruotsin Örebrossa käydyssä ammattinyrkkeilyillassa. David Vicenalla ei ollut ottelussa mahdollisuuksia ja kaikki kolme tuomaria saivatkin Robertin voittajaksi pistein 40-35, Robertin käyttäessä vastustajaansa lattiassa viimeisessä erässä.
BOXING.FI
Ammattinyrkkeily
4.6
NIKO JOKINEN RIISUU PAITANSA
Helsinkiläinen Niko Jokinen siirtyy ammattilaiseksi ja ottelee uran ensimmäisen ammattinyrkkeilyottelunsa Suomen Kamppailuopistolla, lauantaina 14.6.2008 käytävässä Ammatti- ja amatöörinyrkkeilyillassa.
20-vuotiaan Jokisen parhaimpiin saavutuksiin voidaan laskea vuoden 2007 Tammer- turnaus voitto, 2007 GeeBee- turnaus hopea ja 2007 Chicagon MM-kilpailu edustus. Jokisen otteli amatööri-urallaan yhteensä 108 ottelua joista hän voitti 75 taistoa. Jokinen saavutti amatöörinä kaksi Suomen mestaruutta vuonna 2007 sarjassa 69 kg ja vuonna 2008 sarjassa 75 kg. Lisäksi Jokinen voitti A-junioreiden Suomen mestaruuden vuonna 2006.
Jokinen solmi promootio- ja managerisopimuksen valmentajansa Pekka Mäen johtaman ammattinyrkkeilytalli P3 Boxingin kanssa. Nikon ensimmäinen ottelu on ylemmässä keskisarjassa (76.203kg) ja vastaansa hän saa venäläisen Aleksander Lykovin (1-5-1). Samassa illassa ottelee myös ylemmän kevytsarjan Edis Tatli (3-0) kohdaten Viron Leonti Vorontsukin (16-32-1).
Boxing.Fi
TOUKO- JA HUHTIKUUN UUTISET
|