|
TOUKOKUUN UUTISET (OSA 2)
Ammattinyrkkeily
30.5
TULOKSET HELSINGIN AMMATTINYRKKEILYILLASTA
Hartwall Areenalla iskettiin tänään kuusi ammattinyrkkeilyottelua raskaansarjan MM-ottelun peruuntumisesta huolimatta. Yleisöä oli paikalla reilut 2500.
Juho ”TNT” Tolppola kärsi disqvalifiointi tappion kymmenennessä erässä Euroopan Unionin mestaruusottelussa Giuseppe Laurille. Tolppola aloitti ottelun vauhdikkaasti ja ottelua voidaankin kuvata todelliseksi iskusodaksi. Molemmat nyrkkeilijät saivat kovia osumia perille.
Ottelun ensimmäisen erän lopussa Tolppola puski otsallaan Lauria lähiottelutilanteessa ja toisen erän alkaessa kehätuomari Howard John Foster poisti Tolppolalta kaksi pistettä tempun vuoksi. Myöhemmin Tolppolalta otettiin vielä yksi piste pois sitomisen vuoksi. Hartwall Areenan yleisö vihelsi voimakkaasti kehätuomarin päätöksille.
Ratkaisu tapahtui kymmenennessä erässä, kun Tolppola löi Lauria kehätuomarin break – komennon jälkeen. Kehätuomari Foster disqvalifioi Tolppolan jatkuvien epäpuhtauksien vuoksi. Yleisö ei sulannut kehätuomarin päätöstä, vaan ilta päättyi melkoiseen sekasortoon.
- Mielestäni tuomarin päätös oli ihan hyväksyttävä. Juho antoi omilla teollaan kehätuomarille mahdollisuudet hylkäykseen, Tolppolan manageri Pekka Mäki kommentoi ottelun jälkeen.
Norjan Cecilia Braekhus puolusti naisten välisarjan WBA - ja WBC - liittojen MM-vöitään menestyksekkäästi amerikkalaista Amy Yuratovacia vastaan. Breakhus voitti yleisöystävällisen ja tasaisen naisten ottelun kaikin tuomariäänin. Kaikkien kolmen arvostelutuomarin pisteet menivät Breakhusin eduksi 98-92.
Raskaansarjan huippulupaus Robert Helenius iski uransa selvästi arvokkaimman voiton tyrmäämällä entisen Ison-Britannian mestarin Scott Gammerin kuudennessa erässä. Helenius pudotti Gammerin kanveesille kolmesti ottelun aikana. Kaksi ensimmäistä lattiaanlyöntiä tulivat vartaloiskuista ja ottelun lopetti Heleniuksen lyömä oikea koukku Gammerin päähän. Voitto oli Heleniuksen uran kahdeksas.
Voittamaton Jarno Rosberg iski nopean ja näyttävän voiton Unkarin Viktor Szalainsta. Rosberg osui heti alussa unkarilaista ”vastapalloon” kovalla vasemman käden koukulla ja tämä laskettiin ulos, kun ottelu oli vanhentunut vain 26 sekuntia. Voitto oli Rosbergin uran seitsemäs.
Kaikki aiemmat ottelunsa tyrmäyksellä voittanut Niko Jokinen antoi Istvan Petroczkille pahan selkäsaunan, mutta sai ensimmäistä kertaa urallaan tyytyä pistevoittoon. Jokinen hallitsi ottelua suvereenisti alusta loppuun asti, mutta unkarilainen pysyi pystyssä täydet neljä erää. Ottelu oli helsinkiläisen ammattilaisuran viides.
P3 Boxingin venäläinen maailmanluokan huippulupaus Denis ”Tsingis Khan” Shafikov osoitti Hartwall Areenalla kykynsä. Shafikov nuiji entisen Australian mestarin John Cotterill Juniorin keskeytyskuntoon jo avauserässä. Voitto oli Shafikovin tappiottoman uran kahdeskymmenes.
- Olen erittäin tyytyväinen siitä, että saimme yökokokouksen jälkeen näin kovatasoisen nyrkkeilyillan järjestettyä. Vaikka raskaansarjan MM-ottelu jäikin ohjelmasta pois, niin ilta oli varmasti yleisön mieleen, Pekka Mäki summasi illan päätteeksi.
Boxing.Fi
Ammattinyrkkeily
30.5
HELSINGISSÄ ISKETÄÄÄN TÄNÄÄN KUUSI OTTELUA
Helsingin Harwall Areenalla tänään lauantaina käytävässä ammattilaisnyrkkeilyillassa on ohjelmassa kuusi ottelua. Klo 19.00 alkavan illan Illan avaa kaikki ammattilaisottelunsa tyrmäyksellä voittanut helsinkiläinen Niko Jokinen, jonka vastustaja on Unkarin Istvan Petroczki.
Toisessa ottelussa suomalainen Robert Helenius kohtaa entisen Ison-Britannian raskaansarjan mestarin Scott ”The Hammer” Gammerin.
Kolmannessa ottelussa kehään astuvat P3 Boxingin venäläinen maailmanluokan huippulupaus Denis ”Tsingis Khan” Shafikov ja entinen Australian mestari John Cotterill Jr.
Neljäntenä Areenalla esiintyy toinen voittamaton raskaansarjan suomalaisjätti Jarno Rosberg saa vastaansa Unkarin Viktor Szalain.
Illan viidennessä ottelussa otellaan maailmanmestaruudesta, kun norjalainen Cecilia Braekhus puolustaa naisten välisarjan WBA ja WBC – liittojen MM-vöitään amerikkalaista Amy Yuratovacia vastaan.
Illan huipennuksena Suomen Juho ”TNT” Tolppola haastaa italialaisen ylemmän kevytsarjan Euroopan Unionin mestarin Giuseppe Laurin.
Juho Haapojan ja amerikkalaisen Lamon Brewsterin ottelua ei saatu järjestymään.
Boxing.Fi
Ammattinyrkkeily
30.5
HELSINGIN AMMATTINYRKKEILYILLAN LIPUT TARJOUKSELLA
Helsingin ammattinyrkkeilyiltaan liput tarjouksella
Helsingin Hartwall Areenalla järjestettävän ammattinyrkkeilyillan jäljellä olevat pääsyliput myydään tarjouksella tänään lauantaina: Permantopaikat myydään hintaan 50 euroa ja kaikki muut liput hintaan 30 euroa.
Lippuja saa Lippupisteen palvelupisteistä, 0600 900 900 (1,75 e/min) + pvm) tai netistä www.lippu.fi. Tapahtumanumerolla 19687 liput ilman ennakkovarausta R-kioskeista.Lippuja on saatavilla myös Hartwall Areenan lipputoimistosta klo 15 alkaen.
Revenge of the Giant nyrkkeilytapahtumaan lippunsa ostaneet saavat lipun hinnan takaisin täysimääräisenä mikäli he eivät halua käyttää lippuaan Helsingin Hartwall Areenalla lauantaina 30. toukokuuta järjestettävässä ammattilaisnyrkkeilyillassa. Ne henkilöt, jotka saapuvat tapahtumaan ja käyttävät lippunsa, saavat myöhemmin lipun hinnasta takaisin puolet.
Lauantaina Hartwall Areenalla käydään kuusi ottelua. Tapahtuma alkaa kello 19.
Käytännön järjestelyistä ja menettelytavoista järjestäjät ja Lippupiste ilmoittavat maanantaina 1. kesäkuuta.
Boxing.Fi
Ammattinyrkkeily
30.5
SUOMALAISOTTELUT KÄYDÄÄN HARTWALL AREENALLA LAUANTAINA
Helsingissä käydään lauantaina suomalaisittain mielenkiintoinen ja tasokas ammattilaisnyrkkeilyilta, vaikka WBA –liiton raskaan sarjan maailmanmestaruusottelu Nikolai Valujevin ja Ruslan Tshagajevin välillä jouduttiin perumaan. Illan ohjelmassa on seitsemän ottelua Hartwall Areenalla.
Illan pääottelussa Suomen Juho ”TNT” Tolppola haastaa italialaisen ylemmän kevytsarjan Euroopan Unionin mestarin Giuseppe Laurin. Voitonnälkäinen Tolppola on valmis iskemään italialaisen mestarin maan rakoon.
Vaikka raskaan sarjan titteliottelu jää näkemättä otellaan Hartwall Areenalla myös maailmanmestaruudesta, kun norjalainen Cecilia Braekhus puolustaa naisten välisarjan WBA ja WBC – liittojen MM-vöitään amerikkalaista Amy Yuratovacia vastaan. Braekhus tavoittelee nyt tappiottoman uransa 12. voittoa.
Raskaansarjan hallitseva Suomen mestari Juho ”Härmän Häjy” Haapojan ja amerikkalaisen Lamon Brewsterin kahdeksaneräinen taisto kuuluu myös todennäköisesti illan ohjelmaan. Brewster on entinen WBO – liiton raskaansarjan mestari ja hän on tyrmännyt muun muassa Wladimir Klitschkon.
Haapojasta tulisi näin ensimmäinen suomalaisnyrkkeilijä, joka on päässyt samaan kehään raskaansarjan maailmanmestarina olleen nyrkkeilijän kanssa Robert Helenius, jota pidetään Suomen suurimpana raskaansarjan lupauksena sitten legendaarisen Gunnar Bärlundin on uransa isoimman haasteen edessä, kun hän kohtaa entisen Ison-Britannian raskaansarjan mestarin Scott ”The Hammer” Gammerin. Saksalaista Sauerland –tallia edustava Helenius on kehittynyt huimasti Saksassa UlLi Wegnerin opissa.
Toinen voittamaton raskaansarjan suomalaisjätti Jarno Rosberg saa uransa seitsemännessä ottelussa vastaansa Unkarin Viktor Szalain. Kaikki ammattilaisottelunsa tyrmäyksellä voittaneen helsinkiläisen Niko Jokisen vastustaja puolestaan on Unkarin vasenkätinen Istvan Petroczki.
P3 Boxingin venäläisen maailmanluokan huippulupauksen Denis ”Tsingis Khan” Shafikovin kyvyt testaa entinen Australian mestari John Cotterill Jr.
-Haluamme tarjota suomalaisille värikkään ja tasokkaan ammattinyrkkeilyillan, vaikka raskaan sarjan titteliottelu peruutettiin, Pekka Mäki tapahtuman suomalaispromoottori sanoi.
Nyrkkeilyilta alkaa aiemman aikataulun mukaan kello 19.
*** Tsahagajev ei täyttänyt lääketieteellisiä vaatimuksia, WBA –liiton mestaruusottelu peruttiin
WBA –liiton raskaan sarjan maailmanmestaruusottelu Nikolai Valujevin ja Ruslan Tshagajevin välillä jouduttiin perumaan, koska Tshagajevin terveys ei täyttänyt Suomen ammattinyrkkeilyliiton lääketieteellisiä vaatimuksia. Ottelu oli määrä käydä lauantaina 30. toukokuuta Helsingissä Hartwall Areenalla.
- Suomessa tehdyissä testeissä kävi ilmi, että Ruslan Tshagajev ei täytä niitä lääketieteellisiä vaatimuksia, joita Suomen ammattinyrkkeilyliitto noudattaa. Ottelua ei näin ollen voida käydä, Pertti Augustin Suomen ammattinyrkkeilyliiton pääsihteeri sanoi myöhään perjantaina järjestetyssä lehdistötilaisuudessa Helsingissä.
Toisen ottelijan nouseminen kehään Valujevia vastaan ei ollut mahdollista näin lyhyellä aikataululla.
Boxing.Fi
28.5
JUHO JA LAURI LÄHTEVÄT VOITONNÄLKÄISINÄ EU-TITTELIOTTELUUN
Suomalainen ammattinyrkkeilijä Juho ”TNT” Tolppola haastaa tulevana lauantaina Hartwall Areenalla "Revenge of the Giant" – ammattinyrkkeilyillassa ylemmän kevytsarjan (63,5 kg) hallitsevan Euroopan Unionin mestarin Giuseppe Laurin. Molemmat nyrkkeilijät esiintyivät tänään lehdistötilaisuudessa voitontahtoisina, mutta myös toisiaan kunnioittavasti.
Tolppola on aiemmin otellut kerran tappiollisesti Euroopan Unionin mestaruudesta ja kahdesti Euroopan mestaruusotteluissa. Viime vuoden joulukuussa Tolppola otteli erinomaisesti Euroopan mestaria Gianluca Brancoa vastaan, mutta kärsi kyseenalaisen tappion, kun ottelun lääkäri keskeytti ottelun yhdeksännessä erässä Tolppolan turvonneen silmäkulman vuoksi.
- Nyt on tarkoitus muuttaa suunta ja iskeä uran ensimmäinen titteliotteluvoitto. Harjoittelu on sujunut loistavasti ja uskon vahvasti voittooni. Hyvällä nyrkkeilyllä onnistun viemään Laurin mestaruustittelin, 27-vuotias vantaalainen uskoo.
- Aion lähteä otteluun päättäväisesti ja nyrkkeillä tehokkaasti. Kikkailut jätän muiden tehtäväksi. Olen valmistautunut 12 kovaan erään ja nähtäväksi jää kestääkö Lauri vauhdissani tuon ajan.
Italialainen mestari Giuseppe Lauri, 33, on kokenut ja arvostettu nyrkkeilijä. Peräti 46 voittoa ammattilaisena iskenyt Lauri voitti mestaruustittelin vuoden 2007 syyskuussa kukistamalla maamiehensä Michele Di Roccon, joka oli aiemmin samana vuonna kukistanut Tolppolan. Viime vuonna Lauri puolusti titteliään menestyksekkäästi Peter McDonaghia ja Ville Piispasta vastaan.
- Kunnioitan Tolppolaa ja hänen perhettään. Hän on varmaankin hyvä mies ja sen tiedän varmuudella, että hän on hyvä nyrkkeilijä. Tarpeeksi hyvä hän ei kuitenkaan ole minun kukistamiseen. Sunnuntaina palaan mestarina Italiaan ja vien tittelivyöni mukanani.
- En halua tehdä muita ennustuksia ottelusta, kuin että minä olen voittaja. Sillä ei ole väliä voitanko tyrmäyksellä tai pisteillä, Lauri sanaili.
Helenius luottavaisena
Paikalla lehdistötilaisuudessa oli myös voittamaton raskaansarjan lupaus Robert Helenius, 25, joka kohtaa lauantaina Walesin Scott ”The Hammer” Gammerin kahdeksaneräiseksi kaavaillussa ottelussa. EU:n arvolistalle rankatun, entisen Ison-Britannian mestarin kohtaaminen ei pelota Heleniusta.
- Harjoitusottelut ja muu treeni on sujunut niin hyvin, että voin lähteä otteluun todella hyvin mielin. Ottelin viimeksi kolme viikkoa sitten. Silloinkaan vastus ei ollut huono, mutta voitin ottelun jo toisessa erässä tyrmäyksellä.
- Olemme valmentajani Ulli Wegnerin kanssa katsoneet Gammerin otteita videolta ja taktiikka on selkeä. Pyrin pitämään hänet vasemmalla suoralla kaukana ja lyödä oikealla kädellä kovempia osumia.
Ammattinyrkkeily
28.5
HAAPOJAN KOHTAAVA LAMON BREWSTER: "OLEN MAAILMAN KOVAISKUISIN NYRKKEILIJÄ"
Entinen raskaansarjan WBO – liiton maailmanmestari ” Relentless” Lamon Brewster uhkui itseluottamusta tänään Hartwall Areenalla pidetyssä lehdistötilaisuudessa. 35-vuotias amerikkalainen saa lauantaina "Revenge of the Giant" – ammattinyrkkeilyillassa vastaansa hallitsevan Suomen mestarin Juho ”Härmän Häjy” Haapojan kahdeksaneräisessä ottelussa.
Brewster tuli kertaheitolla suuren maailman tietoisuuteen vuonna 2004, kun hän iski tyrmäysvoiton Wladimir Klitschkosta WBO-liiton raskaansarjan MM-ottelussa. Amerikkalainen lihaskimppu puolusti titteliään voitokkaasti kolmesti ennen sen menettämistä. Brewsterin listalta löytyy tällä hetkellä 39 ottelua, joista hän on voittanut 35 ja niistä peräti 30 tyrmäyksellä.
- Olen maailman kovaiskuisin nyrkkeilijä ja uskon vahvasti siihen, että uusin maailmanmestaruuteni lähitulevaisuudessa, Brewster kertoi.
- Kuntoni on erinomainen, olen nyt parempi nyrkkeilijä kuin koskaan aiemmin. Helsingissä haluan tarjota yleisölle hyvän näytöksen ja osoittaa olevani todellinen huippunyrkkeilijä.
- On mahtavaa päästä ottelemaan Helsingissä. Unelmani on aina ollut päästä ottelemaan eri maailman kolkissa. Kasvoin nuorena ankarissa oloissa, enkä olisi uskonut pääseväni joskus ottelemaan tälläisissä paikoissa. Elän nyt unelmaani.
Uransa ylivoimaisesti suurimman haasteen edessä olevasta Haapojasta tulee kautta aikojen ensimmäinen suomalaisnyrkkeilijä, joka pääsee ottelemaan raskaansarjan maailmanmestarina ollutta nyrkkeilijää vastaan.
- Ei tälläisestä mahdollisuudesta yksinkertaisesti voinut kieltäytyä. En halua viettää seuraavia 40-vuotta miettimällä miten tässä ottelussa olisi käynyt. Lauantaina Hartwall Areenalla se selviää!
- Vaikeinta oli kertoa vaimolle, että suunnittelemamme häämatka lykkääntyy. Tottakai vaimo kuitenkin ymmärsi päätökseni ja tukee minua sataprosenttisesti tässä elämäni suurimmassa ottelussa, kertoi sympaattinen kolmen lapsen isä.
Ylihärmässä asuva 28-vuotias Haapoja on voittanut käymistään 12 ammattilaisottelustaan yhdeksän ja niistä seitsemän tyrmäyksellä. Viime vuoden marraskuussa Haapoja voitti raskaansarjan SM-tittelin nuijimalla Sami Elovaaraan keskeytyskuntoon yhdeksännessä erässä. Tänä vuonna Haapoja on iskenyt kaksi tyrmäysvoittoa.
- Vaikka ottelu tuli lyhyellä varoitusajalla, niin olen erinomaisessa kunnossa. Juuri ennen tietoa ottelusta satuin olemaan Lontoossa sparraamassa kovan John McDermottin kanssa ja vielä ennen ottelua sain korkealle arvostetun venäläisen Denis Bakhtovin Vaasaan sparrikaveriksi, Haapoja kertoo.
Ammattinyrkkeily
27.5
NIKOLAI VALUJEV: "TÄMÄ ON ELÄMÄNI TÄRKEIN OTTELU"
Raskaansarjan WBA – liiton maailmanmestari Nikolai Valujev puhkui päättäväisyyttä ja itseluottamusta tänään Helsingissä pidetyssä lehdistötilaisuudessa. Lauantaina Hartwall Areenalla Valujev kohtaa WBA – liiton raskaansarjan 12-eräisessä maailmanmestaruusottelussa Ruslan Tshagajevin. Uzbekistanilainen aiheutti Valujeville tämän uran ainoan tappion vuonna 2007.
- Tämä on elämäni tärkein ottelu. Pääsen vihdoin yrittämään revanssia miehestä, joka aiheutti minulle ensimmäisen tappioni. Olen onnellinen saadessani tämän mahdollisuuden ja uskon vahvasti voittooni, Valujev kertoi.
Myös 213-senttisen yli 140-kiloa painavan venäläisjättiläisen valmentaja Alexander Zimin vaikutti luottavaiselta.
- Nikolai on harjoitellut erittäin hyvin tätä ottelua varten. Olemme onnistuneet parantamaan hänen nopeuttaan ja teknisiä omainaisuuksia. Lähdemme otteluun luottavaisin mielin.
Valujevia 28-senttiä lyhyempi ja lähes 40-kiloa kevyempi Tshagajev esiintyi lehdistötilaisuudessa rauhallisin mielin. 30-vuotias Tshagajev ei ole kärsinyt ammattilaisurallaan vielä ainuttakaan tappiota.
- Olen tyytyväinen siitä, että tämä ottelu toteutuu. Oloni on rauhallinen, vaikka toki aina ennen ottelua onkin hieman jännitystä vatsan pohjalla.
Uzbekistanilaisen saksalaisvalmentaja Michael Timm on tyytyväinen suojattinsa harjoituskauteen ja uskoo Tshagajevin uusivan voittonsa Valujevista.
- Ruslan osoitti miesten ensimmäisessä ottelussa, ettei iso kokoero haittaa häntä. On vaikea nyrkkeillä itseään selvästi isomman nyrkkeilijän kanssa, mutta ei ole helppoa otella myöskään paljon pienemmän vastustajan kanssa. Ruslan on toipunut nopeasti vammoistaan ja hän on oivassa iskussa, Timm kommentoi.
Hartwall Areenalla isketään tulevana lauantaina myös toinen MM-ottelu, jossa Norjan Cecilia Braekhus puolustaa naisten välisarjan WBA- ja WBC – liittojen MM-titteleitään amerikkalaista Amy Yuratovacia vastaan kymmenen eräisessä ottelussa.
- On hienoa olla täällä Helsingissä, jossa minulla on monia suomalaisia ystäviä. Aikoinaan amatöörinä kärsin täällä niukan tappion Eva Wahlströmille, mutta olemme silti hyviä ystäviä, Braekhus sanoi iloisesti nauraen.
- Olen erittäin hyvässä kunnossa puolustamaan mestaruusvyötäni. Raskaan sarjan maailmanmestaruusottelu tuo iltaan aivan erityisen tunnelman. Tämä on minulle upea tilaisuus päästä näyttämään taitojani naisnyrkkeilijänä.
Boxing.Fi
Ammattinyrkkeily 
27.5
KATSO DON KINGIN ENNUSTUS WBA - LIITON RASKAANSARJAN MM-OTTELUSTA
Maailman kuuluisin nyrkkeilypromoottori Don King on tehnyt oman veikkauksena tulevana lauantaina Hartwall Areenalla pidettävästä raskaansarjan WBA - liiton maailmanmestaruusottelusta.
Katso Kingin videoterveiset!
Boxing.Fi
Ammattinyrkkeily
26.5
NIKOLAI VALUJEV JANOAA REVANSSIA
Raskaansarjan WBA – liiton maailmanmestari Nikolai Valujev viimeisteli tiistaina kuntoaan Helsingissä pidetyssä harjoitustilaisuudessa lauantaiseen MM-otteluun, jossa hän kohtaa Uzbekistanin Ruslan Tshagajevin. Hartwall Areenalla käytävässä MM-ottelussa 213 senttinen ja yli 140 kiloinen jättiläinen yrittää revanssia Tshagajevista, joka aiheutti vuonna 2007 aiheutti Valueville tämän uran toistaiseksi ainoan tappion.
- Tunnelmani on ovat oikein hyvät ja olen todella taistelutahtoinen. Janoan revanssia Tshagajevistä! Valmistautuminen otteluun on sujunut loistavasti ja odotan innolla lauantain ottelua, Valujev kertoi harjoittelunsa päätyttyä.
- Tappio Tshagajeville on vainonnut minua kahden vuoden ajan. Olen koko ajan yrittänyt päästä uudelleen hänen kanssaan kehään ja nyt unelmani vihdoin toteutuu. Lauantaina nappaan revanssin Tshagajevista ja saan itselleni mielenrauhan.
Harjoitustilaisuudessa jättiläisen ohjemaan kuului venyttelyä, tennispallon kanssa liikkumista ja varjonyrkkeilyä. Valujev esiintyi tilaisuudessa hyväntuulisena, mutta myös päättäväisen oloisena.
- Kovimmat harjoitteet tein Kinnebaumissa Berliinin lähistöllä. Kaikki sujui mallikkaasti ja olen nyt eri mies kuin vuonna 2007, jolloin kärsin urani ainoan tappion, Valujev vakuuttaa.
Valujev, 35, on ottanut urallaan 50 voittoa ja kärsinyt ainoastaan yhden tappion. Tyrmäysvoittoja Valujev on iskenyt 34. Ruslan Tshagajev ei puolestaan ole kärsinyt urallaan vielä ainuttakaan tappiota. Jättiläistä 28 senttiä lyhyempi Tshagajev on voittanut 25 ottelua ja niistä 17 tyrmäyksellä.
Robert Helenius luottavaisena
Raskaansarjan huippulupaus suomalainen Robert Helenius on uransa ylivoimaisesti suurimman haasteen edessä, kun hän lauantaina kohtaa entisen Ison-Britannian mestari Scott ”The Hammer” Gammerin kahdeksaneräisessä ottelussa. Ottelu on 25-vuotiaan Heleniuksen ammattilaisuran kahdeksas.
- Oloni on oikein luottavainen. Harjoittelu on sujunut todella hyvin ja olen urani parhaassa kunnossa. Vaikka vastuskin on kova, niin en usko että minulla on lauantaina isoja ongelmia, 199 senttinen ja yli 110 kiloa painava Helenius kertoi.
- Olen nähnyt Gammerin ottelevan ja taktiikka häntä vastaan on aika selkeä. Pyrin pitämään hänet terävällä etummaisen suoran käytöllä kaukana ja iskemään kovia osumia takakädellä.
Katso Ville Vuorisen ottamia kuvia harjoituksista!
Boxing.Fi
Nyrkkeily
25.5
VALUEV - CHAGAEV OTTELUILTA VEIKKAUKSEN VEDONLYÖNNISSÄ
Veikkauksen vedonlyönnissä on tarjolla vetokohteita 30.5. Hartwall Areenalla iskettävään MM-iltaan liittyen. Pitkävedon 2.listalla on kohteena Nikolai Valuevin ja Ruslan Chagaevin välinen MM-taisto sekä Giuseppe Laurin ja Juho Tolppolan EU-titteliottelu. Pitkävedon kohteiden peliaika la klo 7.00-22.00.
Pitkävetokohteiden lisäksi vetonälkää voi tyydyttää 4-Veikkauksessa, jossa on kahden edellä mainitun ottelun lisäksi veikattavana ottelut Robert Helenius - Scott Gammer sekä Lamon Brewster - Juho Haapoja. 4-Veikkauksessa veikataan neljän ottelun lopputulosta. Molemmille ottelijoille on vaihtoehtoina eräkohtaiset keskeytysvoitot, pistevoitto sekä ratkaisematon. 4-Veikkauksen peliaika alkaa torstaina klo 7.00 ja kohde sulkeutuu lauantaina klo 19.30. Rivihinta on 20 senttiä.
Boxing.Fi
Ammattinyrkkeily
25.5
RUSLAN CHAGAEV VIIMEISTELEE KUNTOAAN HYVÄNTUULISENA
Tulevana lauantaina 30 toukokuuta Hartwall Areenalla WBA - liiton raskaansarjan maailmanmestaruudesta venäläisjättiläistä Nikolai Valujevia vastaan otteleva Ruslan Chagaev viimeistelee ottelukuntoaan hyväntuulisena Helsingissä. 30-vuotias uzbekistanilainen kertoi tänään lehdistöharjoituksissa valmistautumisen raskaimman osan olevan jo ohi. 
- Ennen MM-ottelua luvassa on enää kevyttä ja palauttavaa perusnyrkkeilytreeniä. Kovimmat harjoitukset ovat jo tehty. Hampurissa harjoittelin äärimmäisen kovaa tätä ottelu varten ja olen huippukunnossa, Chagaev kertoi.
- Hampurissa ottelin lukuisia eriä harjoitusvastustajieni kanssa ja tein runsaasti voimaharjoittelua. Harjoituskaudella pysyin terveenä ja olenkin kyennyt valmistautumaan tähän otteluun paremmin kuin koskaan aiemmin.
Uransa 27. ammattilaisotteluun ja neljänteen MM-otteluunsa valmistautuva voittamaton Chagaev saapui eilen Helsinkiin valmentajansa Michael Timmin ja turvamiehensä kanssa. Ryhmässä olivat mukana myös uzbekistanilaisen harjoitusvastustajat.
- Tänään aamulla juoksin lyhyehkön aamulenkin ja Helsinki näytti upealta auringossa. Tällä kertaa minulla pitäisi olla aikaa tutustua Helsinkiin paremmin kuin ensimmäisellä vierailullani. Harjoittelen hieman ja nautin Helsingin keväästä, Chagaev kertoi alkuviikon suunnitelmistaan.
Tshagajev odottaa jo innolla tulevaa MM-ottelua, mutta sitä ennen nyrkkeilijöiden ohjelmassa on perjantainen punnitustilaisuus.
- Punnitustilaisuus nostattaa hyvin tunnelmaa ja luo jännitystä. Sinällään punnitus on yksinkertainen juttu, mutta kaikki ympärillä oleva lehdistö ja televisio luovat jännitettä ilmaan. Täytyy tosin myöntää, että itse olen enemmänkin tyyppiä, joka keskittyy itse urheiluun ja siihen mitä tapahtuu kehässä.
- Lauantaina Hartwall Areenalla kukistan Valujevin toistamiseen ja osoitan olevani todellinen WBA - liiton raskaansarjan maailmanmestari. Tästä minulla ei ole ole epäilystäkään.
Boxing.Fi
Ammattinyrkkeily
24.5
MM-OTTELIJAT VALUEV JA CHAGAEV SAAPUIVAT TÄNÄÄN SUOMEEN
Ammattinyrkkeilyn WBA –liiton raskaan sarjan MM-otteluun valmistautuvat venäläinen Nikolai Valuev ja uzbekistanilainen Ruslan Chagaev saapuivat aurinkoiseen Helsinkiin sunnuntaina iltapäivällä. Ottelijoiden seurueissa olivat heidän valmentajansa ja lähimmät avustajat. Chagaevilla oli lisäksi mukanaan oma turvamies.
Molemmat ottelijat ovat valmentautuneet titteliotteluun Saksassa. Valuev piti viimeistelyleirinsä Kinnebaumissa Berliinin lähistöllä ja Chagaev on harjoitellut Berliinissä.
Valuev saapui rauhallisen ja levollisen oloisena Suomeen. Venäläisen jätin valmistautuminen ei ole jättänyt toivomisen varaa.
- Olen todella hyvässä kunnossa ja valmis kohtamaan Chagaevin. Harjoittelu on sujunut täysin ennakkosuunnitelmien mukaan ja olen latautunut hyvin lauantain titteliotteluun, Valuev totesi korkeuksista rauhallisella äänellään. Lopuksi ilmestyi vielä leveä hymy Pietarista kotoisin olevan jätin kasvoille. Sitten idän jättiläinen siirtyi valmentajansa Alexander Zimin kanssa mustaan pikkubussiin, joka vei hänen seurueensa Helsingin keskustaan hotelliin.
Muutama tunti Valujevin jälkeen Helsinki-Vantaan saapumisaulaan astui Ruslan Chagaev yhdessä valmentajansa Michael Timmin ja turvamiehensä kanssa. Ryhmässä olivat mukana myös uzbekistanilaisen harjoitusvastustajat.
-Olen parhaassa kunnossa urallani, sillä harjoittelu on onnistunut paremmin kuin koskaan aiemmin. Kaikki on valmiina titteliotteluun, Chagaev vakuutti tyynenä.
”Valkoinen Tyson” repesi nauramaan, kun kysyttiin monennessako erässä hän aikoo tyrmätä Valujevin.
-Eiköhän lauantaina nähdä 12 eräinen huippuottelu. Sellaiseen minä olen valmistautunut, Tshagajev sai sanottua naurunsa jälkeen.
Boxing.Fi
Ammattinyrkkeily
21.5
OSALLISTU KILPAILUUN JA VOITA VIP-LIPUT PORVOON 12.6 AMMATTINYRKKEILYILTAAN
Ota osaa kilpailuun ja veikkaa 30. toukokuuta Hartwall Areenalla iskettävän "Revenge of the Giant" - megaillan otteluiden tuloksia. Kilpailun voittaja saa palkinnoksi kaksi VIP-lippua Porvoossa, Ravintola Seireenissä 12. kesäkuuta pidettävään ammattinyrkkeilyiltaan, jossa kehässä suomalaisista nähdään Petter Antman, Kai Kauramäki, Aki Selesmaa, Sami Selesmaa ja Harri Hakulinen!
Osallistu kilpailuun Boxing.Fi:n foorumilla!
- On mukava tarjota Boxing.Fi:läislle mahdollisuus voittaa ilmaiset VIP-liput Porvoon iltaan. Tasokkaan nyrkkeilytarjonnan lisäksi palkinto sisältää iltaruuan ja tarvittaessa vaikka kuljetuksen Helsingistä., Järvinen kertoo.
- Porvoon illan järjestelyt ovat hyvässä vauhdissa. Ennakkoliput tulevat huomenna myyntiin Helsingissä (Everlast Shop Helsinki (Hämeentie 22)) ja Porvoossa Ravintola Seireenissä. Helsingistä järjestetään Porvoon tapahtumaan bussikuljetus 60 ensimmäisille ennakkolipun ostajalle. 35 euroa maksavalla lipulla saa edestakaisen kuljetuksen Helsingistä, pääsylipun tapahtumaan ja iltaruuan Seireenissä. Myös bussimatkalle järjestetään tarjoilua.
- Lippuja on jo paljon kyselty. Uskon, että illasta tulee yleisömenestys. Tosin otamme ainoastaan 300 ensimmäistä lipun ostajaa sisään. Liput kannattaa siis hankkia hyvissä ajoin. Myös mukavasti yrityksiä on lähtenyt mukaan iltaan. Pääsponsoreina ovat Vihannespörssi Oy ja Seppo Finnilä Oy.
Boxing.Fi
Nyrkkeily
20.5
TBA - SUOMALAINEN NYRKKEILYRADIO
Boxing.Fi:n kirjoittajat Janne Romppainen, Ville Niemonen ja Miika Forsström keskustelevat ajankohtaisista nyrkkeilyasioista TBA - nyrkkeilyradiossa. Tämän viikon jaksoissa keskustellaan 30. toukokuuta Hartwall Areenalla iskettävän "Revenge of the Giant” - ammattinyrkkeilyillan otteluista. 1. jaksossa keskustellaan illan raskaansarjan huippuotteluista ja 2. jaksossa käsitellään illan muita otteluita ja analysoidaan erityisesti Juho Tolppolan ja Giuseppe Laurin kohtaamista.
Kuuntele 1. jakso! Kuuntele 2. jakso!
Boxing.Fi
Ammattinyrkkeily
20.5
"REVENGE OF THE GIANT" 30.5: LUVASSA SUOMALAISEN HISTORIAN KOVATASOISIN NYRKKEILYILTA
Hartwall Areenalla isketään 30. toukokuuta "Revenge of the Giant” – nimeä kantava ammattinyrkkeilyilta, jota voidaan kiistatta pitää suomalaisen nyrkkeilyhistorian kovatasoisimpana nyrkkeilytapahtumana. Kymmenen ottelua sisältävässä tapahtumassa isketään muun muassa kaksi maailmanmestaruusottelua ja kaksi Euroopan Unionin mestaruusottelua.
Tapahtuman pääottelussa Venäjän 213 senttinen jätti Nikolai Valuev ja Uzbekistanin voittamaton Ruslan Chagaev ottelevat WBA – liiton raskaansarjan maailmanmestaruudesta. Chagaev aiheutti Valueville tämän uran ensimmäisen tappion vuonna 2007 ja nyt jättiläinen pääsee vihdoin yrittämään revanssia. Miesten uusintaottelu on kautta aikojen ensimmäinen Suomessa pidettävä raskaansarjan MM-ottelu ja historian toinen MM-ottelu. Ensimmäisen kerran MM-tittelistä oteltiin Suomessa vuonna 1962, jolloin höyhensarjan maailmanmestari Davey Moore nujersi haastajansa Olli Mäen toisessa erässä Olympiastadionilla.
Suomen Juho ”TNT” Tolppola haastaa italialaisen ylemmän kevytsarjan Euroopan Unionin mestarin Giuseppe Laurin, jonka mukaan italialaisnyrkkeilijät ovat liian hyviä Tolppolalle. Vantaalainen onkin kolmesti urallaan kärsinyt tappion italialaisia vastaan. Varmasti voitonnälkäinen Tolppola ei ilahtunut Laurin antamista kommenteista ja hän on luvannut iskeä mestarin maan rakoon.
Tapahtuman toisessa EU-titteliottelussa voittamaton saksalainen Frank Shabani yrittää riistää niin ikään voittamattomalta italialaiselta mestarilta Leonard Bundulta tämän välisarjan mestaruustittelin. Jomman kumman tappioton ottelulista tahriintuu Hartwall Areenan kehässä.
Norjalainen Cecilia Braekhus puolustaa naisten välisarjan WBA ja WBC – liittojen MM-vöitään amerikkalaista Amy Yuratovacia vastaan. Braekhus tavoittelee nyt tappiottoman uransa 12. voittoa.
Raskaansarjan hallitseva Suomen mestari Juho ”Härmän Häjy” Haapoja nähdään todellisessa huippuottelussa, kun hän kohtaa amerikkalaisen Lamon Brewsterin kahdeksaneräisessä taistossa. Brewster on entinen WBO – liiton raskaansarjan mestari ja hän on tyrmännyt muun muassa Wladimir Klitschkon. Haapojasta tulee ensimmäinen suomalaisnyrkkeilijä, joka on päässyt samaan kehään raskaansarjan maailmanmestarina olleen nyrkkeilijän kanssa.
Robert Helenius, jota pidetään Suomen suurimpana raskaansarjan lupauksena sitten legendaarisen Gunnar Bärlundin on uransa isoimman haasteen edessä, kun hän kohtaa entisen Ison-Britannian raskaansarjan mestarin Scott ”The Hammer” Gammerin. Nähtäväksi jää lunastaako Helenius häneen kohdistuneita isoja odotuksia tai murskaako Walesin mies Heleniuksen haaveet maailmanmestaruudesta.
Toinen voittamaton raskaansarjan suomalaisjätti Jarno Rosberg saa uransa seitsemännessä ottelussa vastaansa Unkarin Viktor Szalain, joka on tamperelaista huomattavasti kokeneempi kehätyöläinen. Kaikki ammattilaisottelunsa tyrmäyksellä voittaneen helsinkiläisen Niko Jokisen vastustaja puolestaan on Unkarin vasenkätinen Istvan Petroczki.
P3 Boxingin venäläisen maailmanluokan huippulupauksen Denis ”Tsingis Khan” Shafikovin kyvyt testaa entinen Australian mestari John Cotterill Jr. Australialaisista kehässä nähdään myös Don Kingin suojatti, entinen raskaansarjan MM-haastaja Kali Meehan, joka kohtaa amerikkalaisen Cerrone Foxin.
Boxing.Fi
Ammattinyrkkeily
18.5
JUHO HAAPOJA: TÄMÄ ON ELÄMÄNI TILAISUUS
Raskaansarjan hallitseva Suomen mestari Juho ”Härmän Häjy” Haapoja ei kuvia kumartele. Haapoja kohtaa 30. toukokuuta Hartwall Areenalla pidettävässä megaluokan tapahtumassa entisen WBO –liiton raskaansarjan maailmanmestarin Lamon Brewsterin. Samalla Haapojasta tulee ensimmäinen suomalaisnyrkkeilijä, joka on kohtaa raskaansarjan maailmanmestarina olleen nyrkkeilijän.
Amerikkalainen lihaskimppu lähtee otteluun selkeänä ennakkosuosikkina. Brewster on tyrmännyt Wladimir Klitschkon lisäksi 29 vastustajaansa. 39 ottelustaan Brewster on voittanut 35. Haapoja puolestaan on otellut vasta 12 kertaa ammattilaisena. 
- Tämä on elämäni tilaisuus. Lähden hyvillä mielin otteluun. Voittaminen ei tule olemaan helppoa, mutta siitä lähdetään taistelemaan, Haapoja kertoo.
- Brewster on yksi maailman kovaiskuisimmista nyrkkeilijöistä. Alussa täytyy olla todella tarkkana ja pitää kädet korkealla. Tarkoitus on lähteä keskierissä lisäämään vauhtia ja alkaa painostaa Brewsteriä oikein kunnolla. Kaikilla on omat heikkoutensa, myös Brewsterillä ja uskon että hän on voitettavissa.
Mahdollisuus otella entistä maailmanmestaria ja yhä korkealle rankattua Brewsteriä vastaan tuli Haapojalle yllättäen, mutta hyvään ajankohtaan. Haapojalle oli suunniteltu ottelua toukokuuksi, joka kuitenkin peruuntui jokin aika sitten.
- Jos en olisi hyvässä kunnossa, niin en olisi lähtenyt tähän otteluun. Olin huhtikuun lopussa Lontoossa harjoitusleirillä, jossa pääsin treenaamaan Euroopan huippuihin kuuluvan John McDermottin kanssa. Nyt minulla on Vaasassa sparraajana kova venäläinen Denis Bakhtov, joka on tyylillisestikin sopiva Brewsteriä ajatellen.
Haapojan valmentaja Petro Koskimies lähettää erityiskiitoksen P3 Boxingin Pekka Mäelle.
- Mäen Pekan ansiosta Juho pääsee tähän huippuotteluun ja hän järjesti myös Bakhtovin Juholle harjoitusvastustajaksi. Olemme Pekalle hyvin kiitollisia.
- Juho on kehittynyt nyrkkeilijänä todella nopeasti. Vuosi sitten Juho hävisi Denis Bakhtoville Venäjällä, mutta eilen sparrissa Juho kyllä selkeästi vei Bakhtovia. Toki sparrit ovat aina eri asia kuin ottelut, mutta hyvältä näyttää.
Boxing.Fi
Ammattinyrkkeily
17.5
JUHO HAAPOJA HAASTAA LAMON BREWSTERIN 30. TOUKOKUUTA
Raskaansarjan hallitseva Suomen mestari Juho ”Härmän Häjy” Haapoja on uransa ylivoimaisesti suurimmaan haasteen edessä 30. toukokuuta Hartwall Areeenalla, kun hän kohtaa entisen WBO-liiton raskaansarjan maailmanmestarin Lamon Brewsterin kahdeksaneräisessä taistossa. Haapojasta tulee samalla kautta aikojen ensimmäinen suomalaisnyrkkeilijä, joka on päässyt samaan kehään raskaansarjan maailmanmestarina olleen nyrkkeilijän kanssa.
Ylihärmässä asuva 28-vuotias Haapoja on voittanut käymistään 12 ammattilaisottelustaan yhdeksän ja niistä seitsemän tyrmäyksellä. Viime vuoden marraskuussa Haapoja voitti raskaansarjan SM-tittelin nuijimalla Sami Elovaaraan keskeytyskuntoon yhdeksännessä erässä. Tänä vuonna Haapoja on iskenyt kaksi tyrmäysvoittoa. Haapojan valmentajana toimii vaasalainen Petro Koskimies.
35-vuotias Brewster tuli kertaheitolla suuren maailman tietoisuuteen vuonna 2004, kun hän iski tyrmäysvoiton Wladimir Klitschkosta WBO-liiton raskaansarjan MM-ottelussa. Amerikkalainen lihaskimppu puolusti titteliään voitokkaasti kolmesti ennen sen menettämistä. Brewsterin listalta löytyy tällä hetkellä 39 ottelua, joista hän on voittanut 35 ja niistä peräti 30 tyrmäyksellä.
- En ole ikinä kuullutkaan Haapojasta, mutta sen tiedän että aion tyrmätä hänet, Brewster kertoo.
- Suomalaisten ei kannata nostattaa toiveitaan Haapojan suhteen, sillä muuten 30. toukokuuta Helsingissä moni joutuu pettymään. Tyrmään kaikki eteeni tuotavat esteet ja niin käy myös Suomen mestarille. Odotan innolla tulevaa ottelua.
Brewster on 188-senttinen ja viime ottelussaan hän painoin reilut 106 kiloa. Haapoja puolestaan on 182 senttinen ja 105 kiloinen, joten suurta kokoeroa kummallakaan ottelijalla ei ole.
Hartwall Areenalla 30. toukokuuta pidettävän megaluokan tapahtuman pääottelussa Nikolai Valujev ja Ruslan Tshagajev taistelevat WBA-liiton raskaansarjan MM-tittelistä. Tapahtuman toisessa MM-ottelussa Norjan Cecilia Braekhus puolustaa naisten välisarjan MM-vöitään amerikkalaista Amy Yuratovacia vastaan. Juho ”TNT” Tolppola haastaa ylemmän kevytsarjan Euroopan Unionin mestarin Giuseppe Laurin. Robert Helenius on uransa isoimman haasteen edessä, kun hän saa vastaansa entisen Iso-Britannian raskaansarjan mestarin Scott Gammerin.
Boxing.Fi
Nyrkkeily
17.5
PETTER ANTMAN TÄRÄYTTI SUOMEN ENNÄTYKSEN VOIMALYÖNNISSÄ
Porvoolainen ammattinyrkkeilijä Petter Antman, 28, täräytti lauantaina Tampereella pidetyissä Voimalyönnin SM-kilpailuissa uuden Suomen ennätystuloksen. Antman rikkoi hurjalla oikean käden alakoukullaan toisen porvoolaisen Robert Heleniuksen nimissä olleen ennätystuloksen. Uusi Suomen ennätys on nyt lukemissa 529 kg/cm2.
Kuvassa Suomen kovaiskuisin mies Petter Antman ja kilpailun järjestäjä Miika Wuorela
Raskaassa keskisarjassa nyrkkeilevä ”Porvoon Rautanyrkki” Antman on voittanut ammattilaiuransa kaikki kolme ottelua. Antman nousee seuraavan kerran kilpakehään 12. kesäkuuta Porvoossa pidettävässä ammattinyrkkeilyillassa.
- Suomen ennätyksen tekeminen tuntuu luonnollisesti oikein mukavalta. Tiesin oikealla kädellä iskettävän alakoukun olevan tuhoa tekevä ase, mutta Robben nimissä olleen ennätystuloksen rikkominen oli kyllä yllätys itselleni, Antman kertoo.
Voimalyönnin SM-kilpailujen kultamitalin nappasi puolestaan Janne Myllymäki, jonka tulos 507 kg/cm2 oli Antmanin tulosta heikompi. Myllymäki oli 5,5 kiloa Antmania kevyempi ja tamperelainen voitti kisan painoetunsa vuoksi paremmalla tuloskertoimella. Boxing.Fi:tä kilpailuissa edusti Miika Forsström, joka sijoittui kilpailuissa kuudenneksi.
Naisten sarjan Suomen mestaruuden vei nimiinsä Heli Kinnunen tuloksella 111 kg/cm2.
Tapahtuma houkutteli paikalle hyvin laajan kirjon osallistujia. Mukana oli sekä voimailun että nyrkkeilyn erikoistaitajia. Kaikki osallistujat palkittiin FAST:n Power Shake –juomauutuudella sekä menestyjät FAST:n Muscle+ -palautumisjuomajauheella.
Boxing.Fi
TOUKOKUUN UUTISET (OSA 1)
|